En ole feministi, mutta...
6.10.2004 klo 15:27 | Päivät Lokakuu 2004
Eilen käytiin myös pitkä keskustelu irkissä lähtien tästä ruotsalais(radikaali)feministin älähdyksestä päätyen lopulta siihen, mikä hyötyä on naistutkimuksesta ja voidaanko sitä edes pitää akateemisena oppiaineena/tutkimusalana.
Jäin tuon keskustelun jälkeen vielä miettimään, että haluanko tosiaan kutsua itseäni feministiksi. Feministi on sananakin jo niin negatiivisesti värittynyt, että en oikein tiedä haluanko antaa itsestäni heti alkuun sellaisen kuvan, jonka sana "feministi" harvinaisen usein luo.
Ajattelen monista asioista feministisesti, mutta feminismissä on mielestäni monia ajatuksia, joita en voi sietää. Esimerkiksi:
- Miesten syyttäminen naisten "huonommasta" asemasta työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa yleensä. Mielestäni syytöksiä tärkeämpää olisi miettiä, miksi asema on yhä huonompi ja miten sitä voitaisiin kohentaa. Jos on pakko syyttää jotakuta niin naiset syyttäkööt itseään: miksei naiset ole jo aiemmin pyrkineet kritisoimaan vallitsevia sukupuolihierarkioita?
- Miesten käytöksen yleistäminen, tuo artikkeli oli hyvä esimerkki tästä. Kaikki miehet eivät liene sikoja ja vaimonhakkaajia ja sovinisteja.
- Jatkuva jankuttaminen siitä, että naisen euro on yhä se 0.75 senttiä (tai mitä ikinä onkaan). Eiväthän naiset aina halua hakeutua töihin paikkoihin, jotka ovat korkeasti palkattuja. Naiset ovat yhä enemmistössä matalapalkkaisissa ammateissa (ja varmasti viihtyvätkin niissä, mikä lienee palkkaa tärkeämpää), kun taas miehet hakeutuvat enemmän ammatteihin jotka ovat syystä tai toisesta paremmin palkattuja. (Ehkä tässä voisikin tuoda esiin kysymyksen, miksi esim. hoitoalalla on niin matala palkka, vaikka uskoisin, että opettajat ovat hyvinkin arvostetussa asemassa mikä ammatteihin tulee - se ei vaan näy palkassa.)
- Naisten yllyttäminen vastarintaan. Naisten ei tule alistua miehen ylivaltaan kotona/töissä, kotityöt on jaettava jne. jne. Toki toki, mutta voikohan olla niin, että on naisia, jotka oikeasti kaipaavat miehistä machomiestä (en minä), joka sanoo tarkalleen missä kaappi seisoo (en minä). On varmastikin naisia, jotka nauttivat saadessaan jäädä kotiäideiksi (en minä). Niin kauan kun mukana ei ole väkivaltaa ja molemmat osapuolet ovat onnellisia, eikä kumpaakaan loukata myöskään henkisesti, on varmastikin kaikki hyvin.
- Viha yrittäjiä kohtaan, jotka eivät suostu palkkaamaan kolmekymppistä naista, joka ei ole vielä saanut lasta. Onhan se selvää, että yrittäjä miettii asiaa taloudellisesti ja palkkaa mieluummin miehen, joka ei jää heti vuoden jälkeen äitiyslomalle, tule vuodeksi taas töihin ja jää taas äitiyslomalle. Tässä kohtaa tulisi valittamisen sijasta mielestäni keskittyä vaikkapa siihen, miten miehet saataisiin ottamaan isyyslomaa paremmin ja näin saataisiin pienen vauvan vanhemmuus jaettua tasaväkisesti.
Nämä ajatukset hieman vaivasivat päätäni. Voinko silti olla feministi, vaikka en yllämainittuja seikkoja tuekaan? Voinko olla feministi vaikka vihaan monia naisten käyttäytymistapoja (myös omiani!) ja mielestäni miehet toimivat monin paikoin jokseenkin fiksummin ja rennommin kuin naiset? Voinko olla feministi, vaikka viihdyn paremmin miesten seurassa kuin naisten?
En tiedä. Minusta tulisi vain pyrkiä tasa-arvoon. Ei kummankaan sukupuolen (tai sukupuolien, miten sen sitten haluaakaan nähdä) yli- tai alivertaiseen asemaan.
Että mä sitten vihaan tuota otsikon lausahdusta.

Onko joku muukin lukenut tänä syksynä äidinkielen yo-aineen aineistonakin olleen Marko Ahosen artikkelin "Ei ole helppoa olla nainen" ? ;)
Lainaus: Sano keskustelussa ääneen sana "feminismi" ja odota puoli sekuntia, niin joku nainen aloittaa: "En laske itseäni feministiksi, mutta..." :D
Hienoja ajatuksia kertakaikkiaan. Viimeaikoina päivittäinen blogikierrokseni on kulkenutkin aina SaraG:n kautta. (Ei vielä kertaakaan onneksi vankilaruudun kautta)
Kaks isoa peukkua pystyyn tälle logille!
Hih, täällähän ihan punastuu kehuista. ;)
En mainitsemaasi artikkelia ole lukenut, mutta täytyy etsiä se käsiin, tuo lainaus ainakin pitää niin paikkansa... :)
Helpotan:
http://www2.helsinginsanomat.fi/extrat/kotimaa/yo04syksy/yo04_ma_2009.html ja tuolta sivut 6 sekä 7.
Cheers! :)
Tänk juu! :)
Sanot, että pitäisi pyrkiä tasa-arvoon. Miten määrittelet tasa-arvon? Käsittääkö se esim. palkkatason? Herää myös kysymys, että onko kahden sukupuolen välille järkeä rakentaa varsinkaan materiaaliseen maailmaan sidottua tasa-arvoa, kun tarpeet ovat selkeästi erilaiset.> Tavallaan kun katsoo miesten osaa tässä tasa-arvokeskustelussa, niin tulee jotenkin puudeliolo =) Et mitä miehet tekee omien tarpeidensa eteen (enkä nyt viittaa palkkaan). Naiset painaa jo kohtuu hyvällä höyryllä päälle saadakseen miehisen maailman materiaalikeskeisiä etuja ja samalla miestä yritetään vetää naisten maailmaan samassa mielessä.>
Hmph, nyt tuli jo lähdön paikka. Kiva oli postisi kuitenkin, alkaa vaan koko feminismin viitekehys hiljalleen hämärtymään ku ei tiedä mistä puhutaan =D
Puuh, tasa-arvon määritteleminen jotenkin ei-niin-ympäripyöreästi onkin varmaan hieman haastavampi homma.
En kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita sitä, että kumpaakaan sukupuolta tulisi "vetää" toisen sukupuolen alueille, että sukupuolilla ei tulisi olla enää minkäännäköistä merkitystä. Ei, vaan tarkoitan tasa-arvolla sitä, että kaikilla olisi sukupuoleen katsomatta yhtäläiset oikeudet/vastuudet tässä yhteiskunnassa koskien niin työ- kuin perhe-elämääkin. Se, mitä kukin yksilö sitten elämälleen on kunkin omassa päätäntävallassa. Lähinnä siis sitä, että kaikilla olisi sama lähtökohta ja samat mahdollisuudet rakentaa elämästään sellainen kuin sen itse haluaisi olevan. Ei niin, että jotkin näkymättömät rajat/muurit/tekijät estävät sen.
Vaikea sitä on eksaktisti lähteä määrittelemään. Enkä taida ihan tarkalleen edes tietää, mitä tuolla "tasa-arvon kannattamisella" oikein tarkoitan...
Sen, että joku feministiksi itseään kutsuva sattuu kannattamaan listaamiasi feminismiin turhan usein liitettäviä stereotypioita ei pitäisi pelottaa ketään tunnustautumasta feministiksi: En minäkään koe vasemmistolaisena vaikkapa tarvetta puolustella stalinismia tai olevani feministinä jotenkin sitoutunut tuohon Schymanin miesvero-ehdotukseen.
Ihan totta joo. Tuota listaa tehdessäni taisin tehdä itsekin ihan turhia yleistyksiä feminismiin liittyen...
Löysin linkin sivuusi Ihmissuhteet-blogista. Koska kommentoin juttuasi sinne, lähetän kommenttini myös tänne - pahoittelen tätimäistä asennettani ;)
Pidän rehellisyydestäsi - kriittisyys vie eteenpäin enemmän kuin hymistely.
Tässä siis kommenttini toisaalta:
Jokainen uusi naissukupolvi - luultavasti jo yli sadan vuoden ajan on pohtinut samoin kuin hän (ainakin vanhoista tyttökirjoista ja omista kokemuksistani päätellen).
Esimerkiksi kommentti "Jos on pakko syyttää jotakuta niin naiset syyttäkööt itseään: miksei naiset ole jo aiemmin pyrkineet kritisoimaan vallitsevia sukupuolihierarkioita?" on klassikko. Näinhän minäkin tunsin.
Nyt kun olen yrittänyt kaikkeni ja siirtynyt äitisukupolveen huomaan, ettei homma ole kovin yksinkertainen. Ja Sara kuvailee myös jo syitä, miksi homma ei ole yksinkertainen: Loogisesti saavuttaakseen tasa-arvon naisen on muututtava mieheksi, sillä juuri sukupuolelle ominaiset ammattiarvostukset, synnyttäjän & emon rooli sekä sukupuolelle ominainen palveluhalu parisuhteessa näyttävät aluksi olevan pahimmat esteet tasa-arvolle.
Jossain vaiheessa alkaa kysellä, miksen minä voisi olla tasa-arvoinen ja säilyttää naisen biologiset taipumukset tai ainakin ne, jotka tuntuvat minulle luontaisilta.
Silloin alkaa mieltää itsensä feministiksi aatteen laajassa kirjossa, vaikkei olisikaan samaa mieltä lesboteoreetikkojen kanssa eikä tuntisi oloaan kotoiseksi naisporukassa kuin naisporukassa. Naisilla ei ylipäätään ole samanlaista ryhmähenkeä kuin miehillä ja nuori nainen kokee miesporukassa paitsi reippaan huumorin myös sen lämmittävän ihailun.
Minusta on vallan mainiota, että tämä aikakausi tulee synnyttämään joukon kriittisiä ja vaikkapa evoluutiopsykologiaa hyödyntäviä feministejä, jotka muovaavat aikakauteen paremmin sopivia näkemyksiä. Feminismin on muututtava joka sukupolvessa, jotta se toimisi.
Mitä Lomborgin Skeptical environmentalist oli vihreille, Wendy McElroyn "individualist feminism" on feministeille: http://www.ifeminists.net/
Esim. wage gap reflects women's priorities: http://www.lewrockwell.com/mcelroy/mcelroy38.html
En ole samaa mieltä joka pointista tuossa artikkelissa, enkä yleensä tuosta sävystä, mutta ei prima facie ei voida heittää, että 0,75c vs 1e, kysehän on syrjinnästä.
t. miespuolinen i-feministi
Onko se välttämättä huono asia,jos suurin osa naisista luonnostaan haluaa palvella miestä ja suurin osa naisista ei yksinkertaisesti ole valmis tekemään 20-tuntisisa työpäiviä päästäkseen ylimpään johtoon työpaikassaan?(ja ei näin ollen voi edetä urallaan).En usko,että maailmaa kohtaa täysy katastrofi,jos yritysten johtopaikat pysyvät tulevasuudessakin melko miehisinä.Ja suurimmalla osalla naisista ei ole tarvittavaa koulutusta jotta pääsisi esim.pörssiyhtiöiden hallituksiin. En usko, että esim.lapsen kasvatuksessa tulee puntit olemaan tasan fifty fifty koskaan sen takia, että lapset yksinkertaisesti merkitsevät naiselle enemmän. Mielstäni tasa-arvo asiat ovat Suomessa melko hyvällä mallilla,palkkakin on lähes sama (erot todellisuudessa vain noin 2 % ) samoissa tehtävissä työskentelevillä ja naiset voisivat vielä nostaa sitä pyytämällä useammin palkankorotusta,eikä vain odottamalla että se parempi palkka putoaa sieltä taivaalta.
You are invited to check the pages about online poker online poker http://www.jmhic.com/online-poker.html
...
Well done! http://vfrvhele.com/iept/mozj.html | http://swtjdncg.com/vtxx/ukxg.html
ei luoja miten tökerö kirjoitus nimimerkiltä M. ei lapset ole jokaiselle naiselle tärkeämppi juttu kuin jokaiselle miehelle, niin ei tod. voi missään tapauksessa väittää!!!esim. itse en tule koskaan hankkimaan lapsia, sillä ne ovat ällöttävin asia mitä tiedän. ja nykyäänhän naiset kouluttauttuu hyvin, eikös vaan??? ja tasa-arvo asiat ei oo kohdallaan suomessa vaikkakin paremmi mit jossai hemmetin afrikass. mä haluun ainaki johtopaikalle työssä ja saatanassa pääsenki sinne!#¤ (vaikkei M tietenkä'ä'n väittänytkään ettei naisilla ole mahdollisuutta niin korkealle päästä) ja todellakin kuka täysjärkinne ihminen haluu pitää ittensä sisällää jotai toukkaa 9kuukautta! hyi!!!!
ei tää munkaa teksti kyll kovinkaa hienosti kirjotettu mutt ainaki mieleipiteet on.. en jaksanu kirjottaa paremmin mut mit siit