2.12.2004

Faktoja Saroista

2.12.2004 klo 12:59 | Päivät Joulukuu 2004

Koska minulta usein kysytään samoja asioita, eikä minusta muutenkaan löydy blogistani mitään faktalaatikkoa, päätin antaa Saran haastatella SaraG:tä ja pyytää häntä kertomaan kaikki olennainen Sarasta.

Miksi SaraG?

Sarageen nettipersoona syntyi muutama vuosi sitten kun aloin taas irkkaamaan aktiivisemmin. Ennen SaraG-nickiä olin SaNi tai SaNiGi, kaikki jotenkin omista nimistä väännettyjä. SaraG tuntui sitten sopivalta. Ja perässä isoGee, koska mä en, joistain huhuista huolimatta, ole sukua pikkugeelle.

Miten Sara ja SaraG eroaa toisistaan?

Hyvin pitkälti ollaan ihan samoja tyyppejä. Netissä täytyy kuitenkin myös muistaa olevansa netissä ja käyttäytyä sen mukaisesti. Ihan kaikkea ei voi kirjoittaa tai sanoa, vaikkei suoraa puhekontaktia kehenkään olekaan. Ero on oikeastaan vain siinä, että Sara on Oikean Elämän Persoona, SaraG taas kaiken netissä tapahtuvan takana. Muuten ollaan ihan samanlaisia, avoimia, puheliaita, huumorintajuisia, herkkiä.

[ Edit ]

Mitä SaraG ei ole?

Kerro jotain Sarasta.

Sara on semmonen parikymppinen naisenalku, joka välillä osaa kyllä käyttäytyä kovin teinisti. Sitä hävettää sen teineilyt, mut ei niille oikein voi mitään. Kirjoitettuaan Paimion lukiosta Sara päätti sitten lähteä Helsinkiin Valtsikaan lukemaan sosiologiaa. Pääsykokeet mein läpi ja Sara muutti Helsinkiin. Seurasi kolme uutta muuttoa ja nyt se asu vuoden loppuun yksiössä Kampissa, kunnes muuttaa Espooseen.

Miksi Sara ei tykkää opiskella Yliopistolla, kun on kerran hyvän paikan saanut?

Saran sosiologianopinnot on vähän jäissä, kun se tajus, ettei se ole sittenkään punainen poliittisella kartalla. Ja sosiologia ei oikein muutenkaan sitten innostanut. Saralla on ollut jotenkin vaikeaa hyväksyä se, ettei se täällä Isossa Yliopistossa olekaan enää kaikista paras aina. Se söi sen motivaatiota ja muutenkin oli vähän vaikeuksia sopeutua tähän tyyliin, jolla Yliopistolla opiskellaan.

Nyt se pääsi Heliaan ja aloittaa siellä tietotekniikan opinnot tammikuussa, näin se sitten meneekin hakemaan jotain ei-akateemista tutkintoa, vaikka vannoi aikanaan, että sellainen sen olla pitää, muuten ei ole yhtään mitään. Ehkä se joskus vielä innostuu opiskelemaan jotain hienoa. Saran unelma on kuitenkin tulla tohtoriksi joskus, ja jos se oikeesti jotain haluaa, ni se kyllä sen saavuttaakin. Siitä ei oo yhtään epäilystä

Mitä Sara sitten ajattelee politiikasta nykyään?

Sillä on vähän sellanen rento asenne kaikkeen. Ei jaksa asettua millekään äärilaidalle missään suhteessa. Sellanen keskitien kulkija, mutta on sillä kuitenkin mielipiteitä ja paljon onkin! Se vaan vihaa kaikenlaisia kärjistyksiä ja äärilaidan mielipiteitä, oli ne sitten missä suunnassa tahansa.

Joskus se kuulu jopa Vasemmistonuoriin, mutta sitten se provokaatio vähän laantui ja nyt se on kääntäny takkinsa ja äänestäny viime vaaleissa kokoomuslaisia. Aika liberaaleja ajatuksia sillä kuitenkin on, tai siis oikeastaan kovin liberaaleja. On se sitäkin puoluetta joskus miettiny, mut sit siellä on vaan sellasia vanhoja parruja, ni ei se oikeen innostunu

Sara oli kuulemma lukiossa kova feministi?

Joo no, lukio oli sellasta aikaa, et kaikkee piti provosoida ja kaikesta piti olla toista mieltä kuin muut siellä. Sain vähän huonon maineen, kun mulla oli aika rajuja mielipiteitä monista jutuista. Ehkä eniten muita suutututti se, kun mun piti lukea Tuntematon Sotilas feministisestä näkökulmasta ja esitellä se sitten siltä kantilta. Se osu muita jotenkin tosi arkaan paikkaan, kun olin ainoa, ku kehtas vähän kritisoida sitä teosta. Ne ei oikein ymmärtänyt, että ei mulla henk.koht ollu mitään Tuntsikkaa vastaan, mutta jos mulle annetaan tehtäväks lukee se feministisestä näkökulmasta, ni ei sitä sitte voi oikeen muuta ku haukkuu!

Mites nykyään?

Enää se ei koe olevansa kovinkaan feministi. Ei ees käytä sitä termiä itsestään, kun ei halua sitä mainetta, mitä feministit kantaa. Vähän tyhmä juttu joo. Se kannattaa tylsästi sanottuna tasa-arvoa, mut ei jaksa kiihkoilla. Kyllä sitä jonkin verran ärsyttää feministien vouhotus.

Onko Sara riippuvainen tietokoneestaan ja netistä?

No onhan se, turha sitä on lähtee peittelemään. Kotonaan se kyllä istuu melkein aina koneella, mut mitä sitä muutakaan tekis yksinään.

Mitä Sara oikein tekee päivät pitkät koneella?

No se bloggailee, lukee blogeja, surffailee, irkkaa, lukee/kirjoittaa posteja, opettelee kuvankäsittelyy, tekee uusia leiskoja sivuille ja joskus warettaa törkeesti jotain netistä. Nii, ei se oikein muuta siinä tee. Harvemmin se mitään pelailee. Mut kyllä siinä päivän saa kulumaan. Kyl se joskus tekee koulujuttujakin koneella, oon meinaan nähny!

Onko se nyt sitten ihan viisasta, että Sara kirjoittaa julkista päiväkirjaa?

Viisasta tai ei, hauskaa se Saran mielestä ainakin on. Ei se mitään henkilökohtaisuuksia sinne kirjoita, eikä muutenkaan paljasta mitään ympärillä pyörivistä ihmisistään. Kirjoittaa vaan mitä mieleen juolahtaa, mitä päivän aikana tapahtuu ja sellasta.

Onko Saralla sitten jotain muita tavoitteita kirjoittamisen saralla?

Aina se sanoo, että ei, mutta kyllä sillä vähän on. Lukiossa se kirjotteli koulun KASA-julkaisuun, mutta muuten ei kyllä ole kokemusta journalismista juurikaan. Onhan se joskus miettiny kirjoittavansa kirjan, ei mitään romaania, vaan semmosen dokumentäärisen.

Mistä Sara tykkää tietokoneiden lisäksi?

Se kyl tykkää vähän kaikest ja innostuu helpol. Ruokaa se laittaa tosi mielellään, etenkin kahestaan se nauttii siit tosi paljon. Kaikkii pastoi se syö ihan ylimielellään. Parasta viikonloppuhuvia on sen mielestä "käydä parilla", niin se aina sanoo. Sillai istuskella rennosti ja juoda muutama Crowmoorin siideri. Biljardista ja nyt uutuutena snookerista se on tosi innostunu.

Haukutko meille vielä Sara vähän?

Onse kyl sellane ihme tyyppi ku jaksaa nörtätä. Kovin on myös jääräpäinen ja suuttuu tai ainakin pettyy, jos ei saa tahtoaan läpi. Sit se on niin kauhean herkkä, et ykskin väärä sana ni se saattaa masentuu tosi helpolla. Välillä se on kans kauheen saamaton, mut sit joskus sil tulee niit melkein maanisia vaiheita, kun se saa asioita hoidettuu oikeen urakalla. Kaikist vammasint on kyl se, et se ei IKINÄ osaa palauttaa kirjastokirjojaan ajoissa ja sil on aina siel vähintää muutama euro sakkoi tai sit kokonaa lainakielto. En mä tajuu, miten se ei vaan voi viedä niit kirjoi... Se on kyl sit viel aika huono puoli, et Sara on nii hemmetin laiska pitää yllä sosiaalisii suhteit.

Sitten voit vähän kehuskellakin.

Ohanse kiva tyyppi. Sillai tulee toimeen kyl kaikkien kans, mut solmii aika

vähän sitten mitään kunnon ihmissuhteita. Se ei osaa suuttua muille eikä haastaa riitaa ollenkaan. Ja on se kyl hyvä monissa jutuissa, sit ku vaan innostuu tekemään. Ainakin se on tosi luotettava. Ei se viitti valehdella, ku olis sitte nii paljon muistettavaa. Nii ja oppii nopeesti kaikkee, jos vaan haluu, mut ei se kyl aina haluu, et sillon voi olla tosi vaikeet... On sen herkkyyskin varmaan hyve, sil on aina joko Suuret Tunteet tai sitten ei ollenkaan. Yleensä se on tosi emotionaalinen ja se on tietty aika hieno tunne.

Kommentit

  1. Ile 26.2.2005 klo 20.14 | #

    Baz Luhrmanin biisi on tosiaankin hyvä (löysin blogin kun googlasin sitä) :)

  2. Joy 18.7.2006 klo 17.48 | #

    Good design! [url=http://afmkeghg.com/ggpk/wgso.html]My homepage[/url] | [url=http://vkmmwcav.com/cpne/lwud.html]Cool site[/url]

  3. Justin 18.7.2006 klo 17.52 | #

    Thank you! http://afmkeghg.com/ggpk/wgso.html | http://gfuzzjlx.com/hwpu/gdde.html

  4. Ida 24.7.2006 klo 10.33 | #

    Well done! [url=http://giymoyfc.com/nfam/iskq.html]My homepage[/url] | [url=http://jykblcxb.com/muin/apvs.html]Cool site[/url]

  5. Shawn 20.9.2006 klo 02.56 | #

    Nice site! http://zdrowjpj.com/kgse/thxy.html | http://zyzikhit.com/gzxl/teqb.html

  6. Shawn 20.9.2006 klo 02.57 | #

    Nice site! http://zdrowjpj.com/kgse/thxy.html | http://zyzikhit.com/gzxl/teqb.html

  7. Unknown 30.6.2007 klo 06.52 | #

    Thank you.

  8. Unknown 1.7.2007 klo 08.21 | #

    Thank you!

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla. Ei HTML-merkkausta.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Etusivu | Arkisto

Edit