Lauvantai on toivoa täynnä
4.12.2004 klo 14:29 | Päivät Joulukuu 2004
Soi: Kraftwerk - Computer Love
Että näin. Kraftwerkistä tulee mieleen Mannerheimintie, ensimmäiset tapaamiset, jännitys, odotus ja ihastus ja Euroshopperin sekamehu. On jostain syystä hirvittävän jännää, että joitain biisejä kuunnellessa pystyy palauttamaan mieleen tarkkaan jonkin tietyn hetken tunnelman.
Päivän suurin pohdinta liittyi vitutukseen, vaikkei minua tänään olekaan vituttanut ollenkaan - itseasiassa tänään on kaikki ollut varsin mahtavaa, lukuunottamatta sitä, että seisoin apteekissa hakemassa lääkkeitä aivan väärä resepti kädessäni. Ymmärsin kuitenkin, että vitutus on ehkä maailman inhottavin asia. Siis sellainen vitutus maximus superial, jolloin kaikkien muiden sanat alkavat vain ärsyttämään ja kaikille tekisi mieli lähteä aukomaan päätään. Tällaisessa vitutuksen tilassa tekisi myös mieli hakata omaa päätään seinään, karjua ja hajottaa jotain. Yleensä sitä kuitenkin turvautuu vain hokemaan muutaman kerran tavallista suurempaan ääneen: "Vittuvittuvittu!". Tilanteen voi rauhoittaa tosin myös tekemällä jotain fyysistä. Toisten lohduttavat sanat eivät vitutuksen tilassa kuitenkaan auta juuri lainkaan. Hienointa on ehkä se, että yleensä muutama päivä vitutus maximus superialin jälkeen koko jutulle voi nauraa, kun kaikki onkin järjestynyt ihan ok.
Ei, tämä kuva ei aiheuttanut minussa suurta vitutusta, vaan lähinnä pientä hymyä. Ah, sarjassamme Windowsin ihanat virheilmoitukset. Kyllä kyllä.
Tänään, ah ihanaa, pääsen naureskelemaan Silly little Bridgetille ja ehkä nauttimaan muutaman.
Sitä ennen aion kuitenkin:
- siivota
- tiskata
- laittaa ruokaa
- hakea liput
- tsekkailla Macromedian Flash MX:ää
- ankeutua katsoessani ulos ikkunasta
- selvittää, mistä saan tenttikirjani, kun näytän JOSTAIN SYYSTÄ olevan lainakiellossa kirjastossa
- tälläytyä
- hakea juotavaa

Hej min lilla vän, hur mår du? Det är jag din moster Lena från Täby. Jag mår bra när du mår bra! Det bästa med livet är att ha en stora syster, yster.... det blir nog jätte bra..... vi kan väl höras, du e bäst. hälsningaar från Täääääääääby häääägernäs puss o kram