Muutosten vuosi
2.4.2004 klo 14:31 | Päivät Huhtikuu 2004
Mietin tässä kaikkea, mitä mulle on tapahtunut vuoden aikana. Aika paljon kaikkea.
Helmikuu 2003 Luen ylioppilaskirjoituksiin joka päivä aamukahdeksasta yömyöhään. Alleviivaan, kirjoitan muistiinpanoja, lasken, luen, alleviivaan. Ehkä toiseksi raskainta aikaa tähänastisessa elämässä.
Maaliskuu 2003 Kirjoitukset menevät hyvin. Täytän yhdeksäntoista. Alamme taittaa KASA-lehteä lähes joka ilta. Päätän hakea Valtiotieteelliseen lukemaan sosiologiaa.
Huhtikuu 2003 Saamme vihdoin lehden taitettua. Olen töissä vaihteenhoitajana pari viikkoa.
Toukokuu 2003 Muutamme ystäväni Maisan kanssa Hakeniemen torin viereen kuukaudeksi. Samalla käymme Kannunvalajien valmennuskursseilla. Riitelemme. Luen pääsykokeisiin. Luen pääsykokeisiin.
Kesäkuu 2003 Koulun päätös. Pidän puheen. Saan koulun parhaan todistuksen. Jännittää. Pääsykokeet Helsingissä. Lomailen. Alan puuhastelemaan Paimion Kesäteatterissa. Juhannus Paimiossa ja baarissa. Aloitan työt vaihteenhoitajana.
Heinäkuu 2003 Olen töissä. Saan tiedon pääsystäni Helsingin Yliopistoon suorittamaan Valtiotieteiden maisterin tutkintoa. Alan hakea asuntoa Helsingistä. Saan asunnon. Alan irkkaamaan enemmän.
Elokuu 2003 Muutan Kontulaan. Tapaan pk-seudulla asuvia irkkaajia. En tee oikein mitään.
Syyskuu 2003 Koulu alkaa kunnolla. Tapaan valmennuskurssilta tuttuja tyyppejä. Käyn luennoilla. Alan vihata Kontulaa. Etsin uutta asuntoa. Löydän sattuman kaupalla väliaikaisen asunnon kaverin kaverin kautta.
Lokakuu 2003 Muutan Mannerheimintielle Meilahteen. Opiskelen. Päätän hakea töihin. Olen töissä HYY:n vaaleissa vaalivirkailijana.
Marraskuu 2003 Olen viikon töissä eräässä suuressa pikaravintolaketjussa keskustassa. Alkaa ahdistaa. Pimeys masentaa. En jaksa opiskella. Lopetan työt. Masennun lisää. Väsyttää.
Joulukuu 2003 Pakenen väsymystäni ja ahdistustani kotiin Paimioon. Pidän pitkän joululoman. Alkaa helpottaa. Loppukuusta tapaan M:n ja rakastun ensimmäistä kertaa elämässäni.
Tammikuu 2004 Ei enää masenna, koulu ei oikein suju, mutta uusi ihmissuhteeni saa minut voimaan hyvin.
Helmikuu 2004 Olen onnellisempi kuin koskaan. Elämä on ihanaa. Kannettavani saa alkoholimyrkytyksen. Joudun ostamaan pöytäkoneen vanhempieni antamalla lainalla. Nostan opintolainaa. Päätän etsiä halvemman asunnon.
Maaliskuu 2004 Kevättä rinnassa. Rakastan elämää! Koulussa ei vieläkään suju. Päätän vaihtaa alaa.
Huhtikuu 2004 Muutan Itäkeskukseen.

Aiheen kommentointi on pääättynyt.