Tutkimuskysymyksen muotoilua
2.5.2004 klo 20:12 | Toukokuu 2004
Ircin luomat ihmissuhdeverkot, niiden hierarkiat ja yhteisöllisyys ovat mielestäni erittäin mielenkiintoinen tutkimuskohde, jota ei ole Suomessa (vielä ainakaan) tutkittu järin paljon.
Irc-ympäristö muodostaa internetkulttuuriin kuuluvan alakulttuurin, jonka sisällä eri verkot ja niiden kanavat muodostavat erilaisia alaryhmittymiä. Tähän voidaankin hyvin liittää Ferdinand Tönniesin ajatus Gemeinschaft- ja Gesellschaft-yhteisöllisyydestä.
Ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa muodostuu moraali- ja normiyhteyksiä, myös vuorovaikutuksessa, joka ei välttämättä ole kasvokkaista. Moraali ja normi näkyvät selkeästi myös ircissä, sillä irc-maailmassa pätevät ns. universaalit säännöt, joita jokaisen irkkaajan tulisi noudattaa. Lisäksi jokaisella kanavalla on omia käyttäytymissääntöjä ja normeja.
Hierarkisuus näkyy mm. kanavilla vallitsevista statusasemista. Jokaisella käyttäjällä on mahdollisuus päästä kanavan operaattoriksi (@ merkki nickin edessä), joka nähdään korkeimpana tittelinä. Luokkaa alemmalla käyttäjällä on voicet (+). Tavallisilla käyttäjillä ei ole mitään merkkiä nickin edessä ja tavallisesti heillä ei myöskään ole oikeuksia muuttaa kanavan asetuksia tai potkia (kick) huonosti käyttäytyviä irkkaajia pois kanavalta. Tavallisesti kanavan operaattoreina ovat kanavan perustajajäsenet, myöhemmin "oppeja" (operaattorin oikeuksia) annetaan myös asiallisesti käyttäytyville irkkaajille, jotka viihtyvät kanavalla.
Irc-kanavalla on siis tietty sijainti suuren suuressa verkkoavaruudessa. Tietyn kanavan jäsenet ottavat yhteyden mistä pain maailmaa vaan, mutta tapaavat aina samassa tietoverkossa ja siinä virtuaalisessa tilassa, jonka jokainen näkee omalta kuvaruudultaan.
Kanavan jäsenistöstä muodostuu yleensä ns. kantaporukka, joka saattaa viihtyä samalla kanavalla vuosia tai vuosikymmeniäkin "tapaamassa" tuttuja ystäviään. Kanavan jäsenet saattavat tuntea toisensa jo entuudestaan "oikeasta elämästä" tai he saattavat olla satunnaisesti kanavalle eksyneitä henkilöitä. Useimmiten ainakin kantaporukka tapailee toisiaan satunnaisissa "miiteissä", tapaamisissa. Tällöin virtuaaliyhteisöllisyyden rinnalle tulee mukaan myös perinteinen yhteisöllisyys. Useimmat irkkaajat viihtyvät useammalla kuin yhdellä kanavalla, jolloin he ovat osallisia moniin eri yhteisöihin.

työkalu irc-verkostojen tutkimiseen: http://www.jibble.org/piespy/
Hierarkia ja hierarKKisuus
Hei Sara,
kuulostaa kovin kiinnostavalta varsin kun itse en ole oikein perillä ircistä. Sen olen itsekin kyllä havainnut verkossa liikkuessani, että monilla keskustelupalstoilla yms. virtuaaliyhteisöillä on omat hyvin tiukat sääntönsä. Sääntöjen rikkojaa rangaistaan nopeasti ja yhteisistä pelisäännöistä poikkeaminen tuottaa sosiaalista häpeää. Ilmeisesti ihmiset tarvitsevat jonkinlaisia normeja ja sääntöjä elämäänsä, muuten sosiaalinen kanssakäyminen ei vaan onnistu.
audited fearlessly heats!indecision precedence.toll,rebellions:...
scotch vulture Darwinize splurge yesterdays .