Perjantaitunnelmia

29.9.2006 klo 13:41

Hassu paikka, tämä Teknillinen korkeakoulu. Kampuksella vaeltava väki on kovin massaa, samanlaista keskenään. Minnehän kaikkia noita diplomi-insinöörejä vielä tarvitaan?

Eilen raahasivat vielä kampusriehassaan tänne mm. lentokoneen ja hevosen. Tänään hevosesta oli jäljellä vain kasa lantaa ja heinäpaalin jämät.

Kahvilan kahvi on laihaa, mutta siihen on tyydyttävä, sillä 50-luvun Siemens-kaappi sanoi itsensä irti eilen. Juuri nyt sekin auttaa kyllä pitämään silmiä auki. Onneksi tulee viikonloppu. Saa ihan virallisesti olla saamatta mitään aikaan.

Muiden ajatukset

  1. minks 2.10.2006 klo 12.50 | #

    50-luvun siemenskaapin silmienaukituelle. se on jotenkin väärin, että jokin rekoriaaninen ajanlasku pistää hirveen syntisen olon, jos laiskottelee arkena, kun sunnuntaina se on suorastaan välttämätöntä. no. tänään on maanantai ja called-in-sick. tosin syystä. mutta siltikin - syyllisyys. huohhoh, mitä martti meni tekemään.

  2. viu 4.10.2006 klo 13.16 | #

    Kesken työpäivän on mukava hieman lintsata ja käydä treenaamassa. Loppupäivä menee sitten endorfiinikännissä ja hyvässä ryhdissä, kun on hieman ahertanut. Toisaalta lounaan syöminen tietokoneen ääressä "lounastauon" jälkeen on myös jotenkin koomista..

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla. Ei HTML-merkkausta.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Alku | Arkisto

Edit