Sukupolvisuhteita säätelevien institutionaalisten käytäntöjen muutos - tutkimus sosiaalis-oikeudelliselta alalta

Vastuuhenkilö: Mirja Satka, dosentti (sosiaalityö), akatemiatutkija, Jyväskylän yliopisto

Avainsanat: sosiaalis-oikeudelliset käytännöt, sosiaalityö, lastensuojelu, lainsäätämiskäytännöt, sukupolvisuhteet, sukupolvivalta, lapsuus, aikuisuus, lapsuudentutkimus, sosiaaliset mekanismit

Tutkijat: Timo Harrikari, Susanna Hoikkala, Elina Pekkarinen, Mirja Satka, Johanna Moilanen

Tutkimuskohteena on lapsiin ja nuoriin kohdistuvissa sosiaalisissa ja oikeudellisissa ammattikäytännöissä meneillään olevan muutoksen innovatiivinen, poikkitieteellinen analyysi. Teema on ajan-kohtainen, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana on yhteiskunnallisessa keskustelussa ja ammattikäytännöissä nähtävissä piirteitä, jotka viittaavat tiukentuvaan lapsiväestöön kohdistettavaan repressiivissävytteiseen kontrolliin. Tutkimusintressimme on niin historiallinen, juridinen kuin sosiologinenkin. Sosiaalis-oikeudellinen ala on vähän tutkittu ja heikosti juurtunut sosiaalityön tutkimukseen siitä huolimatta, että sen yhteiskunnallinen painoarvo on lisääntynyt. Lapset huomioonottavat kriminologis-historialliset tulkinnat puuttuvat alan kirjallisuudesta lähes kokonaan.

Tulkitsemme sukupolvisuhteiden ja sosiaalis-oikeudellisten interventioiden leikkauspisteissä tapahtuvaa sosiaalisen järjestyksen tuottamisen dynamiikkaa nykykäytännöissä, etsien sen sosiaalisia mekanismeja. Lapsuuden ilmiöitä jäsennämme sukupolvikäsitteen kautta ja orientoidumme metodologisesti Foucault’n ’a history of the present’ viitekehyksessä, mutta täydennämme sitä erilaisin empiirisen tutkimuksen menetelmin. Tutkimushankkeemme toteutetaan neljän osatutkimuksen kautta, joilla on yhteinen käsiteperusta, toisiaan täydentävä metodinen ote sekä yhteinen julkaisu-suunnitelma. Ryhmässä työskentelee post-doc tutkija ja kolme väitöskirjan tekijää.

Tutkimukseen verkottuu useita kansainvälisiä tutkijoita, jotka mahdollistavat vertailevien tutkimusasetelmien kehittämisen. Tällainen tutkimusyhteistyö on jo aloitettu Dr, Senior lecturer Caroline Skehill (Queens University at Belfast) vastaavan tutkimushankkeen kanssa.

Edit