Tällä sivulla on tietoa gradun tekemistä tukevasta ohjauksesta ja opetuksesta. Kaikille yhteiseen (pakolliseen) graduun liittyvään opetukseen lukeutuvat tutkimussuunnitelmaseminaari sekä pro gradu -seminaari. Jokaiselle graduntekijälle nimetään myös oma ohjaaja.
Pakollisten kurssien lisäksi gradua tukevaa kirjallisuutta voi opiskella myös maisteriopintojen kohdassa SP54 (Sosiaalipsykologian tutkimuskohteita III) ja SP55 (Sosiaalipsykologian sovelluksia III). Sovi graduohjaajasi kanssa tentittävä kirjallisuus, joka tukee graduasi! Laitoksella toimii joinakin lukukausina myös graduryhmä, johon voi tarpeen mukaan osallistua kaikissa graduntekoprosessin vaiheissa. Opiskelijoita kannustetaan myös vertaisohjaukseen: opiskelijoiden keskinäisestä työskentelystä on paljon hyötyä gradun tekemiseen. Vertaistukea ja työskentelyn rytmittämistä varten opiskelijat ovat oma-aloitteisesti muodostaneet epämuodollisia gradupiirejä esimerkiksi kesän ajaksi. Kesäisiä gradupiirejä on myös järjestetty laitoksen tutkijoiden/suunnittelijoiden koordinoimana. Graduihin liittyviä keskusteluja löytyy Statuksen keskustelupalstalta.
SYVENTÄVIEN GRADUOPETUS
Mitkä ovat tutkimussuunnitelmaseminaarin tavoitteet ja työskentelytavat, ja milloin siihen kannattaa osallistua?
Tutkimussuunnitelmaseminaariin mennään, kun aineopinnot on suoritettu (eli kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen), viimeistään neljännen opiskeluvuoden alkaessa.
Seminaarin keskeisiin tavoitteisiin lukeutuu paitsi oman tutkimussuunnitelman esittäminen ja työstäminen, myös muiden tutkimussuunnitelmien arvioinnin harjaannuttaminen. Seminaariin voi mennä, vaikkei yhtään tietäisi, mistä gradun tekee. Seminaarin vetäjän kanssa käytävien keskustelujen avulla on tarkoitus "löytää" sopiva aihe. Toisaalta, mitä pidemmällä olevan suunnitelman pystyy esittää, sitä enemmän saa suunnitelmalleen kommentteja ja kehitysehdotuksia. Lisäksi seminaarin yhteydessä esitetään oma maisteriopintojen opintosuunnitelma HOPS. (Ks. myös kohta 2 Tutkimussuunnitelma.)
Mitkä ovat graduseminaarin tavoitteet ja työskentelytavat, eli milloin siihen kannattaa osallistua?
Graduseminaari käydään siinä vaiheessa, kun työstä on esittää ensimmäisiä tuloksia. Seminaarissa siis varmistetaan että tulosten analyysi on etenemässä mielekkäästi. Seminaarissa käydään myös läpi gradun suunniteltu sisällysluettelo, eli yritetään varmistaa, että "kaikki on kohdallaan". Muilta osin seminaarityössä kannattaa käsitellä itselle haasteellisimpia osia gradusta. Seminaarissa käydään töiden virittämää keskustelua tieteellisestä kirjoittamisesta ja graduprosessista.
Katso täältä pro gradu -seminaareissa käytettyjä ohjeistuksia!
Entä syventävien menetelmäopinnot?
Syventävien menetelmäopinnot valitaan gradun ohjaajan kanssa siten, että ne tukevat optimaalisesti gradun tekemistä. On huomattava, että kaikkea opetusta ei ole tarjolla kaikkina lukukausina tai edes lukuvuosina, joten kulloinkin tarjolla olevan opetuksen suhteen kannattaa olla tarkkasilmäinen. Joitain harvinaisia kursseja kannattaa käydä ennakkoonkin. Ks. myös tiedekunnan yhteinen menetelmäopetuksen kori tiedekunnan opinto-oppaasta.
GRADUOHJAUS
Miten graduohjaajaa tulisi hyödyntää?
Graduohjaajaa voi tavata vastaanottoaikoina tai erikseen sovittuna tapaamisajankohtana. Tapaamisista voi sopia puhelimitse, sähköpostitse tai vastaanottoajalla (myös puhelut tulisi keskittää vastaanottoaikoihin). Tapaamista varten kannattaa miettiä kysymykset ja ongelmat valmiiksi antoisaa keskustelua varten. Älä epäröi ottaa yhteyttä ohjaajaasi, jos gradu tuntuu olevan jumissa! Kannattaa muistaa että ohjaajaa voi myös käydä tapaamassa, vaikka ei olisi mitään erityistä kysyttävää. Ohjaaja on olemassa sinua varten.
Kuinka paljon ohjaajalla voi luetuttaa tekstiä?
Sovi tästä ohjaajasi kanssa! Lähtökohtaisesti ohjaaja lukee koko gradukäsikirjoituksen - joko kokonaisuutena tai osissa.
Miten usein ohjaajaa voi "vaivata"?
Kyse ei ole "vaivaamisesta" - ohjaaminen kuuluu ohjaajan työhön! Graduohjaajan kanssa on hyvä käydä säännöllisesti asioita lävitse, vaikka erityisiä ongelmia sinulla ei prosessissa olisikaan. Jos gradu tuntuu "junnaavan" paikallaan, kannattaa ottaa ohjaajaan reippaasti yhteyttä. Kannattaa kuitenkin keskittää kysymyksiä samaan tapaamiseen, eikä esimerkiksi päivittäin lähettää sähköpostitse erilaisia pikkukysymyksiä. Ohjaajaan kannattaa olla yhteydessä säännöllisesti!
Miten tulisi lähestyä muita professoreita, jos heiltä kaipaa apua oman ohjaajan lisäksi?
Muita professoreita ja lehtoreita voi lähestyä esimerkiksi vastaanottoajalla tai sähköpostitse. Osa opettajista toivoo, että ennen kasvokkaistapaamista opiskelija lähettäisi alustavaa tietoa kysymyksestään, jotta voi ennalta varautua sen käsittelemiseen. Jos tekee gradun samalla esimerkiksi sosiaalityön alueeseen kuuluvaksi, on tällöin kaksi graduohjaajaa, toinen laitokselta ja toinen yhteiskuntapolitiikan laitokselta.
Voiko ohjaajaa vaihtaa kesken graduprosessin?
Tämä ei ole suositeltavaa, mutta mahdollista. Joskus laitoksen opettajien ollessa virkavapaalla saattaa joutua vaihtamaan ohjaajaa. Tämä on hyvä ottaa hyvissä ajoin puheeksi, jotta mielekäs uusi ratkaisu löytyy. Joskus opiskelija itse haluaa syystä tai toisesta vaihtaa ohjaajaa, ja tämä on mahdollista (ota tällöin yhteyttä "entiseen" ohjaajaasi tai tutkimussuunnitelmaseminaarin pitäjään). Kuitenkin toistuvaa ohjaajan vaihtamista tulee välttää.
VERTAISTUKI
Voiko toisista opiskelijoista olla hyötyä gradunteossa?
Toki! Hyödynnetäänhän tutkimussuunnitelmaseminaari-, graduseminaari- ja graduryhmätyöskentelyssä vertaiskommentointia. Epävirallisia gradupiirejä voi perustaa pienemmän poppoon kesken. Lisäksi Statuksen keskustelupalstalla käydään gradukeskusteluja.