Kävijälaskuri

Järjestömme alkuvaiheet olivat pitkään hämärän peitossa, ja monesti naureskeltiinkin, että olimme hyvä esimerkki sanonnasta "suutarin lapsella ei ole kenkiä" – historianopiskelijoita, jotka eivät tunne omaa historiaansa. Lopulta tilanne kuitenkin korjaantui, kun yhdistyksen perustajajäsen Aimo Keto otti meihin yhteyttä kesällä 2004. Häneltä saimme Tason perustamiseen liittyviä tietoja ja hän myös luovutti haltuumme perustamiskirjan ja perustamistiedotteen sekä kuitin ensimmäisestä suorittamastaan jäsenmaksusta. Ketoa saamme myös kiittää nimestämme, sillä hän oli se, joka ensimmäisenä ehdotti nimeä Taso.

Tason perustamiskokous pidettiin Helsingissä 16.12.1968. Yhdistys rekisteröitiin ilmeisesti kuitenkin vasta seuraavan vuoden puolella, mikä selittänee ne epäselvyydet, joita toisinaan on ilmennyt perustamisvuoden suhteen. Perustamistiedote allekirjoitettiin 5.3.1969, ja yhdistyksen esittely muille opiskelijoille järjestettiin 11.3. Talous- ja sosiaalihistorian laitoksella, joka sijaitsi osoitteessa Ritarikatu 6. Tilaisuuden ohjelmassa oli mm. prof. Sven-Erik Åströmin pitämä esitelmä. Ensimmäiseen hallitukseen kuuluivat:

  • pj. Fredrik Rosenlew
  • varapj. Glen Lindholm
  • sihteeri Tuula-Riitta Timonen
  • taloudenhoitaja Tapio Itäranta
  • opintosihteeri Arvo Salonen
  • jäsen Klaus Lehmuskallio
  • jäsen Juhani Manner
  • Tilintarkastajina toimivat Aimo Keto ja Martti Marttinen.

Yhdistyksen jäsenmaksu oli kaksi markkaa. Sittemmin jäsenmaksukäytännöstä luovuttiin. Tarkempia tietoja alkuaikojen toiminnasta kaivataan edelleen. Tutkimukset jatkuvat..

Edit