Talous ja sosiaalihistoria on tympäisevästä nimestään huolimatta äärimmäisen mukaansatempaava oppiaine. Koska käsiteltävät aiheet liittyvät talouteen ja sosiaalisuuteen niin kiinnostuksen kohteet ovat tason opiskelijoilla lähes rajattomat: kultakannasta luopuminen, keskustelu lapsiluvun rajoituksesta ja helsinkiläisten kirvesmiesten palkat, työttömyys ja vuosiansiot 1928-1936 sopivat tutkimuskohteiksi yhtä hyvin kuin vaikkapa mustien konerytmien maihinnousu, Alkon ostajaintarkkailu tai ”Miksi heavy metalin suosio säilyy vuosikymmenestä toiseen?”. Tässä on vain jäävuoren huippu (aidoista gradu)aiheista, joihin voit syventyä!
Mahdollisuuksien avoimuus voi toisinaan häiritä varsinkin pientä fuksia, mutta tämä on myös tason suuri vahvuus. Omia kiinnostuksen kohteitaan ja harrastuneisuuttaan voi tuoda esiin monessa eri yhteydessä. Lisäksi laitoksemme henkilökunta on maanläheistä ja kannustavaa, heidän puoleensa voi aina kääntyä kysymään neuvoa tai antamaan palautetta. Yhteiskuntahistorian laitokselta tuskin löytyy sellaista henkilöä, joka käännyttäisi sinut oveltaan.
Opiskelu ei tietenkään olisi opiskelua jos siihen kuuluisi pelkästään opiskelu. Vaikka pääaine itsessään tuntuisi euforialta, ekstaasilta ja orgasmilta yhdessä, niin vielä suuremman nautinnon kokee siirtyessään lukusalista vapaalle. Toiset fuksit, vanhemmat tasolaiset ja eritoten kaikki yhisläiset (yhteiskuntahistorian opiskelijat) ovat paitsi niitä kenen kanssa luet tentteihin ja opiskelet, myös niitä keiden kanssa bailaat ja kenen lattialta saatat herätä seuraavana päivänä.
Jos olemisen sietämätön keveys ei yhtään helpottunut tämän luettuasi, älä huoli! Vaikka moni tasolainen löytää valon vasta pitkän opiskeluputken päästä, niin tätä putkea ei tarvitse koskaan kulkea yksin.

Taso ry
Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijat ry ajaa tasolaisten pää- ja sivuaineopiskelijoiden asiaa niin laitoksella, tiedekunnassa, yliopistolla kuin koko universumissakin. Kerran vuodessa valittavaan Tason hallitukseen on ainejärjestömme pienuuden ansiosta helppo päästä vaikuttamaan meille kaikille yhteisiin asioihin.
Ainejärjestötoiminta jakaantuu virallisempaan ja vähemmän viralliseen puoleen. Tärkein tehtävämme on opiskelijoidemme edunvalvonta, johon suurena osana kuuluu kanssakäynti laitoksemme henkilökunnan kanssa. Laitoskahveilla opiskelijat pääsevät turisemaan luennoitsijoiden ja proffien kanssa sumpin ääressä säännöllisin väliajoin. Muita tapahtumia ovat mm. vuosittaiset laitosottelu, Krilli & Galja sekä laitoksen kehittämispäivät keväällä.
Epävirallisempi osuus koostuu lukemattomien eri tapahtumien järjestämisestä. Moninaiset fuksitapahtumat, syys- ja kevätmatkat, lukuisat sitsit, ekskursiot, kulttuuri-iltamat ja –brunssi, yhissähly sekä kirjakerho käyköön esimerkkeinä näistä. Vuotuinen kohokohta on Tason synttärit keväällä, keväällä 2008 pidettiin niiden sijaan suuret vuosijuhlat jotka ovat vain kerran viidessä vuodessa. Pidit sitten baletista tai baarissa räyhäämisestä niin Tason tapahtumista löytyy varmasti jotain myös sinulle. Ja ellet ole tyytyväinen, niin paras tapa vaikuttaa on hakeutua hallitukseen ja järjestää itsesi näköinen tapahtuma. Jos tämäkään ei tyydytä, voit avautua lehteemme Irtolaiseen.
Emme tietenkään hengaile ainoastaan keskenämme, vaan monet valtsikalaiset tulevat taatusti tutuiksi. Varsinkin ensimmäisenä vuonna fuksi ei välttämättä pysty edes erottamaan itseään sisarjärjestöstämme Polhosta (Poliittisen historian opiskelijat ry), on vain kollektiivinen yhis. Toinen tärkeä yhteistyötaho ovat muut yliopistomme historia-aineiden opiskelijat, joihin tutustuu vuoden mittaan erilaisissa suunnistuksissa ja pöytäjuhlissa.
Taso ry:n tapahtumista pysyy parhaiten perillä seuraamalla näiden sivujen tapahtumakalenteria ja/tai liittymällä Yhteiskuntahistorian laitoksen opiskelijoiden yhteiselle sähköpostilistalle. Tee se näin:
Lähetä sähköpostia osoitteeseen majordomo@helsinki.fi
Viestiksi vain ja ainoastaan (siis ei tosiaankaan subj.-kenttään): subscribe yhis-opisk.
Itse listalle posti kulkee osoitteella yhis-opisk@helsinki.fi.