Talous ja varainhankinta
Taso ry:n toimintaa rahoitetaan pääsääntöisesti periodibileistä saatavilla lipunmyyntituloilla, jotka tulevat periodibileiden organisaation kehittymisen ansiosta todennäköisesti säilymään hyvinä. Rahoitusta saadaan myös perinteisesti joko itse tai yhdessä Polho ry:n kanssa järjestettyistä tapahtumista, kuten syntymäpäivistä ja sitseistä. Myös laulukirjoista ja haalarimerkeistä saatavilla tuloilla tullaan rahoittamaan toimintaa.
Uuden taloudenhoitajan johdolla tullaan selvittämään rakkaan lehtemme Irtolaisen kulujen kattamista mainostuloilla, painoksen määrää sekä painopaikkaa heti vuoden alussa muiden päätoimittajien kanssa, jotta mahdollisiin säästöihin päästäisiin. Lisäksi selvitetään, onko Taso ry:llä tarvetta siirtyä käyttämään kirjanpito-ohjelmaa perinteisen käsin pidetyn kirjanpidon sijaan.
Tiedotus
Vuonna 2008 tiedotusvastaava tiedottaa Taso ry:n, HYY:n, valtiotieteellisen tiedekunnan ja Kannunvalajien toiminnasta ja tapahtumista sekä muista opiskelijoihin liittyvistä ajankohtaisista asioista. Tiedottajan tehtävänä on toimia linkkinä Taso ry:n hallituksen ja järjestön jäsenten välillä välittäen tietoa molempiin suuntiin. Pääasiallisesti tiedotus hoidetaan sähköpostin välityksellä. Muita mahdollisia tiedotuskanavia ovat ainejärjestölehti Irtolainen sekä Taso ry:n www-sivut.
Tiedottajan keskeisenä tehtävänä vuonna 2008 on myös toimia ainejärjestön jäsenrekisterivastaavana eli jatkaa vuoden 2007 tavoin ainejärjestön jäsenrekisterin keräämistä ja ylläpitoa, sekä siitä tiedottamista. Jäsenrekisterin keräys alkoi valtiotieteellisessä tiedekunnassa loppuvuodesta 2006.
Www-sivut toimivat tiedottamisen väylänä niin ajankohtaisten tapahtumien kuin opintoasioidenkin kohdalla sekä keskustelufoorumina. Www-sivujen kautta tieto tavoittaa ainejärjestön jäsenet, mutta myös muut Taso ry:stä ja talous- ja sosiaalihistoriasta kiinnostuneet, esimerkiksi mahdolliset tulevat opiskelijat. Www-sivujen osalta tiedottaja toimii atk-vastaavan tukena. Tiedottaja pitää yhteyttä muihin valtiotieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen tiedottajiin sekä Kannunvalajien tiedottajaan Kannunvalajien kautta.
ATK
Taso ry:n vuonna 2006 valmistuneita kotisivuja pyritään edelleenkehittämään. Sivuille tullaan laittamaan uusina kohtina ainakintapahtumakalenteri ja kuvagalleria, jonne kaikki Taso ry:n jäsenet voivat laittaa kuvia tapahtumista. Jo olemassa olevia kohtia pyritään parantamaanja niihin lisätään uutta asiasisältöä. Sivujen sisällönhallintajärjestelmä vaihdetaan Lokarista Wordpressiin siksi, että Lokaria ei enää kehitetä aktiivisesti. Ainejärjestölehti Irtolaisen vuoden 2008 numerot tulevat luettaviksi sivuille.
Sivuja tullaan edelleen päivittämään aktiivisesti,jotta sivujen lukijankunnan luottamus ja kiinnostus saadaan pidettyä riittävän korkealla. Sivujen ajankohtaisuutta pitää yllä tapahtumakalenteri,johon lisätään näkyville keväälle suunnitellut tapahtumat. Taso ry ylläpitää oman hallituslistansa lisäksi yhteiskuntahistorian opiskelijoiden yhteistä sähköpostilistaa myös vuonna 2008.
Suhdetoiminta
Suhdevastaavan tehtäviin kuuluu suhteiden ylläpito hallituksen ulkopuolisten järjestöjen kanssa sekä sujuvan tiedonkulun varmistaminen. Vuonna 2008 Taso ry:ssä suhdetoimintaan liittyvät asiat jakautuvat poikkeuksellisesti kolmeen eri alueeseen; suhde-, HOL- ja kv-vastaavuuteen. Tulevalla hallituskaudella suhdevastaavan tehtävänä on huolehtia ennen kaikkea hyvistä suhteista laitoksemme toisen opiskelijajärjestön Polhon ry:n suuntaan sekä valtiotieteellisen tiedekunnan kattojärjestö Kannunvalajat ry:hyn ja sen alaisiin tiedekunnan muihin ainejärjestöihin. Lisäksi pyrimme huolehtimaan hyvistä suhteista myös tiedekunnan ulkopuolisten järjestöjen kanssa.
Polhon kanssa tulemme jatkamaan perinteisesti läheistä yhteistyötä järjestämällä suurimman osan laitoksen opiskelijatapahtumista yhteisesti. Suhdevastaavan osalta näihin yhteistapahtumiin kuuluvat kevään aikana muun muassa hallitusten yhteinen tutustumisilta sekä perinteiset kevätsitsit.
Kannunvalajien suuntaan suhdevastaavan rooli korostuu etenkin vuoden alkupuolella hallitusten välisen, niin kutsutun HVK1:n järjestämisessä. Lisäksi vuoden loppupuolella järjestetään vielä HVK2. Vuonna 2007 Taso järjesti yhdessä tiedekunnan muiden sosiaalitieteilijöiden kanssa niin sanotun SOS-piknikin sekä SOS-sitsit. Myös tulevana vuonna pyrimme jatkamaan tätä hyvää yhteistyötä.
Suhdevastaava on myös HOL-vastaavan tavoin yhteydessä muihin historianopiskelijoihin. Vuonna 2008 suhdevastaava toimii myös Historiallisen yhdistyksen hallituksessa, jonka kautta pyrimme luomaan kontakteja historianopiskelijoiden ohella myös historiantutkijoihin. Lisäksi teemme HOL-vastaavan kanssa yhteistyötä yleisen historian opiskelijoiden, Kronoksen ja Historicuksen, suuntaan.
HOL-vastaava
Vuonna 2008 Historian Opiskeiljoiden Liitolla on Taso ryn toiminassa suuri rooli, sillä liiton puheenjohtajuus on tulevana vuonna Helsingissä. Helsingin historia-aineiden ainejärjestöt, Kronos, Historicus, Polho ja Taso, ovat siis vastuussa liiton toiminnan jatkuvuudesta. HOL-vastaavuus onkin vuonna 2008 Taso ry:ssä irrotettu suhdevastaavuudesta tulevan, todennäköisesti edellisiä vuosia suuremman, työmäärän takia.
Vuonna 2008 Taso ry osallistuu aktiivisesti liiton toimintaan käymällä liiton seminaarien yhteydessä järjestettävissä kokouksissa ja osallistumalla HOL:n päätöksentekoon. Vuonna 2008 liiton puheenjohtaja, rahastonhoitaja ja sihteeri valitaan Helsingin historia-aineiden ainejärjestöistä. Taso ry:llä on siis vuonna 2008 hyvät mahdollisuudet saada äänensä kuuluviin Historian Opiskelijoiden Liiton toiminnassa.
Kansainväliset asiat
Vuonna 2008 on suunniteltu tehtävän ainakin perinteinen syysmatka jonnekin päin maailmaa sekä mahdollisesti muita lyhyempiä matkoja.Keväälle 2008 on suunnitteilla ainakin yksi viikonloppumatka, joka suuntautuisi kotimaahan tai lähialueille. Matka järjestetään yhteistyössäpoliittisen historian opiskelijoiden kanssa.Viime vuosien syysmatkan kohteita ovat olleet mm. Berliini, Praha, Moskova ja Budapest. Matkat on toteutettu yhdessä poliittisen historian opiskelijoiden kanssa ja näin on tarkoitus tehdä tänäkin vuonna. Syksyn 2008 matkakohdetta ei ole vielä päätetty. Perinteisesti matka on suuntautunut Itä-Eurooppaan, mutta muitakaan alueita ei ole poissuljettu. Matkan aikana on tarkoitus tutustua paikallisiin nähtävyyksiin, historiaan ja kulttuuriin, sekä tavata paikallisia historian tai valtiotieteiden opiskelijoita. Tänäkin vuonna Taso ry sponsoroi matkoilla tapahtuvaa kulttuurikohteisiin tutustumista
.Kansainvälistä toimintaa on tarkoitus harjoittaa myös ISHA:n (International Students of History Association) puitteissa. Taso ry pyrkii lähettämäänedustajan ISHA:n vuosittaiseen kevätkonferenssiin, joka tänä vuonna pidetään huhtikuussa Tu. Lisäksi pyritään mahdollisuuksien mukaan osallistumaanmuuhunkin ISHA:n toimintaan kotimaassa ja ulkomailla. Tason vuoden 2008 kv-vastaava on myös ISHA:n hallituksen jäsen.Kv-vastaavan toimiin kuuluu myös mahdollisten vaihto-opiskelijoidenaktivoiminen mukaan Taso ry:n toimintaan. Pyritään järjestämään toimintaa,joka ylittää kielimuurin ja näin ollen tarjoaa mahdollisuudenmonikulttuuriseen kanssakäymiseen.
Ympäristö
Taso ry pyrkii toimimaan ympäristöystävällisesti ensisijaisesti kiinnittämällä huomiota pieniin arjen toimintamalleihin. Turhaa tulostamista ja kopioimista vältetään ja tapahtumien ja juhlien jäljiltä jääneet roskat lajitellaan. Pullot ja pahvit eritellään muusta jätteestä ja ne kierrätetään pullonpalautuksen ja pahvinkeräyksen avulla. Kertakäyttöastioita ei käytetäja muutenkin kertakäyttöhyödykkeiden käyttö pyritään minimoimaan ja turhaatulostamista vältetään. Tapahtumien ruoissa ja juomissa suositaan luomu-tuotteita ja mahdollisimman lähellä tuotettuja elintarvikkeita.Tietoisuutta ympäristöystävällisestä toiminnasta ja asiaan liittyvistätapahtumista pyritään välittämään ensisijaisesti yhteiskuntahistorianopiskelijoiden sähköpostilistan avulla.
Ympäristöasioista on vastuussa Taso ry:n ympäristövastaava, mutta koko hallituksen edellytetään toimivankestävän kehityksen periaatteen mukaisesti. Hankintoja tehdessä Taso ry pohtii, ovatko ne aivan välttämättömiä ja on valmis maksamaan tietyinvarauksin enemmän ympäristöystävällisistä vaihtoehdoista. Lainaaminen javuokraaminen ovat usein sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta parhaimmat toimintatavat. Vuosijuhlalahjoiksi ei anneta hyllyn perälle joutuvaa rihkamaa vaan joko oikeasti tarpeellisia hyödykkeitä ja/tai esimerkiksi World Visionin kautta lahja kehitysmaahan.
Taso haluaa tuoda kehitysyhteistyöasioita esille myös käytännöntoiminnassaan. Jos Taso Ry:n vuoden 2008 budjetti antaa myöten, keskustellaan vakavasti jonkin ympäristökohteen tai –järjestön tukemisesta.Selvää on, että ainakin vuonna 2002 Tasossa aloitettua KansainvälisenSolidaarisuussäätiön kehitysyhteistyöprojektia Nicaraguaan tullaan jatkamaan.
Kulttuuritoiminta
Vuosi 2008 tulee tarjoamaan mielenkiintoisia näkymiä myös kulttuurinsaralla. Perusperiaatteena tulemme jatkamaan edellisen vuoden linjaamme vähintään yhdestä kulttuuritapahtumasta kuukaudessa. Pääosin tapahtumatjärjestetään yhdessä Polhon kanssa, mutta toki myös omia kulttuuritapahtumia tulee olemaan. Perinteisesti Tason kulttuurikohteina ovat olleet teatteri, elokuvat, konsertit ja museot. Kaikki kulttuurin alat pyritään huomioimaantapahtumia järjestettäessä, mutta tänä vuonna erityispainon saa elokuvat. Tavoitteena tulevana vuotena on pitää huolta tasolaisten sivistyksen jo erittäin korkeasta tasosta. Tämän vuoden kulttuurikohteita ovat ainakin DocPoint- ja Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalit. Pyrkimyksenä on myöstehdä vierailu toisen yliopistokaupungin johonkin kulttuurikohteeseen vuoden2008 aikana.
Kevään suuresti odotettu kohokohta on perinteikäs kulttuuribrunssi, jokajärjestetään yhdessä Polhon kanssa. Ravistavan kulttuurielämyksen jälkimainingeissa parannetaan maailmaa brunssilla. Ei pidä tietenkään unohtaa syksyn valopilkkua kulttuuri-iltamia, joka tarjoaa yhteiskuntahistorian opiskelijoille mahdollisuuden kokoontua ja tuoda esille tulevien byrokraattien luovemman puolen. Esimerkki yhteisestä ja jatkuvasta kulttuuritoiminnasta on myös kuukausittain kokoontuva kirjakerho, jossatenttikirjallisuuden vastapainona tutustutaan kaunokirjallisuuteen teekupposen ääressä.
Kulttuuritoiminnassa Taso seuraa jatkuvasti erityisesti Helsingin tapahtumia ja jäsentensä toiveita yrittäen näin järjestää mielenkiintoista ohjelmaa jamahdollisuuksien mukaan tukemalla esimerkiksi museokäyntien opastettujakierroksia. Tällä haluamme pyrkiä siihen, että vierailu kohteessa olisi erityisen antoisa jäsenillemme.
Irtolainen
Irtolaisen uusiksi päätoimittajiksi vuodelle 2008 valittiin Veera Moll, Antti Kaihovaara, Joonas Kinnunen sekä Jan Rosenström. Uudet päätoimittajat ottavat innolla vastaan Irtolaisen vetovastuun, ja lähtevät kehittämään mm. HYY:n kunniamaininnan saanutta lehteä (järjestölehtikilpailu 2006) edelleen.
Lehden tehtävä on ollut nimenomaan tarjota talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoille mahdollisuus kirjoittaa itsensä näköisiä, hauskoja ja tyylivapaita juttua. Kirjoittamista ei voi koskaan harjoitella liikaa, ja joillekin opiskelijoille Irtolaiseen kirjoittaminen saattaa olla ensimmäinen kerta, kun oma alusta loppuun koottu teksti pääsee julkaisuun. Monipuolisuus, yhteiskunnallisten ja kulttuuristen ilmiöiden analysointi, koreilemattomuus, viiltävä huumori – siinä Irtolaisen vahvuudet. Lehti ei kumartele kuvia tai pyri saavuttamaan liikaa, sen tarkoitus on kuvastaa sitä maailmaa, jossa Irtolaisen kirjoittajat elävät.
Tavoitteena on saada ulos neljä numeroa vuoden 2008 aikana. Painokseen, painopaikkaan, ulkoasuun, sisällöllisiin muutoksiin ja mainosrahoitteesuuteen liittyvät kysymykset lyödään lukkoon päätoimittajien kokouksessa vuoden alussa, ja samalla sovitaan vuoden aikataulusta. Lehti on kuitenkin jo nyt mainio, joten suurilta muutoksilta tullaan todennäköisesti välttymään. Irtolaisen teemana on on ollut teemattomuus eli kirjoittamisen ja aiheiden vapaus, ja tästä tullaan pitämään kiinni; vastapainoksi vakiopalstojen määrää voisi kasvattaa. Koska Irtolainen vie suuren osan Taso ry:n vuosittaisista tuloista, niin ainakin lehden jatkuvampaa rahoittamista mainoksilla tullaan harkitsemaan.
Lopuksi
Taso ry:n toimintasuunnitelman 2008 laativat: Jenni Heikka, Alexander Holst, Inka Jeskanen, Joonas Kinnunen, Heikki Lauha, Tuike Lehko, Laika Nevalainen, Jan Rosenström, Satu Salonen, Katja Tuokko,