Verkkopedaseuranta

Ithaka julkaisi vastikään (26.7.2007) raportin University Publishing In A Digital Age.  Selvitys perustuu yliopistokustantamojen johtajien, kirjastojen johtajien (dean), rehtoreiden (provost) ja muiden akateemisten johtajien (leaders) haastatteluihin ja on ladattavissa verkosta pdf:na. Raportin yhteenvedossa todetaan että tutkijoilla on nykyään laaja valikoima mahdollisuuksia julkaista omia tutkimuksiaan ja käsityksiään tiedeyhteisön ja myös laajemman yleisön saataville. Mahdollisuuksien luettelo on kiintoisa:

• from setting up web pages
• or blogs,
• to posting articles to working paper websites
• or institutional repositories,
• to including them in peer-reviewed journals
• or books.

Pari huomiota voisi tehdä. Tuollaista luetteloa olisi tuskin esitetty vielä vuosi tai pari sitten. Blogien tai henkilökohtaisten web-sivustojen tunnustaminen tai tunnistaminen tieteellisen tiedon relevantiksi julkaisupaikaksi on sangen tuore ilmiö. Väärinkäsitysten välttämiseksi on syytä todeta ettei raportti tietenkään samaista erilaisia julkaisemismahdollisuuksia niiden arvostukseen julkaisupaikkana. Toki peer review huippulehdet pitävät edelleen pintansa siinä suhteessa, joskin tiettyä rapautumista onkin havaittavissa (koetan palata peer review'n asemasta käytävään keskusteluun lähitulevaisuudessa). Lisäksi on selvää että tilanne vaihtelee voimakkaastikin tieteenaloittain ja myös maittain. On vaikea nähdä että esim Suomessa blogeilla olisi vielä tuonkaltaista tunnustettua asemaa tiedeyhteisössä. Atlantin takaa voi sen sijaan löytää monia "guruja" (vaikkapa Stephen Downes), jotka julkaisevat ensin (lähes) kaiken tekstinsä (tai podcastit) omilla henkilökohtaisilla sivustoillaan. Tällaisen tilanteen myös raportti todentaa. Sen keskeinen ja vahva painotus on että

“the lines between formal and informal publication are breaking down.”

Toinen sangen kiinnostava kohta raportissa että se liputtaa julkaisemista "in its broadest sense". Koko julkaisemisen kirjon käyttöönotto mahdollistaisi raportin mukaan yliopistoille: 

• more fully realize the potential global impact of their academic programs,
• enhance the reputations of their institutions,
• maintain a strong voice in determining what constitutes important scholarship,
• and in some cases reduce costs.

Painotus on varsin selvä. Tavoitteet voidaan saavuttaa hyödyntämällä uudenlaista digitaalista julkaisuteknologiaa, mutta vain jos se otetaan koko koko laajuudeltaan. Voisi ajatella että tämä koskee myös yksittäistä tutkijaa, laitosta tai vaikkapa tieteellistä seuraaa.

Raportissa on myös joukko ehdotuksia. Niistä muutama kannatta nostaa esiin.

So the report proposes a new structure. Tällä tarkoitetaan yliopistojen yhteistyöllä toteutettavaa julkaisemisen digitaalista ekosysteemiä:

“A shared electronic publishing infrastructure across universities could allow them to save costs, create scale, leverage expertise, innovate, unite the resources of the university (e.g. libraries, presses, faculty, student body, IT), extend the brand of American higher education (and each particular university within that brand), create a blended interlinked environment of fee-based to free information, and provide a robust alternative to commercial competitors,” 

Otetaan homma uudelleen omiin käsiin! Ajatuksen taustalla häämöttää epäilemättä suurten tieteellisiä lehtiä kustantavien yritysten hallitseva asema ja rahastus. 

Toinen oivallus on tämä: "Develop effective strategies for scholarly communications".  Sinänsä tuossa ei ehkä ole mitään uutta, mutta liitettynä julkaisemiseen ja ennen muuta osaksi julkaisemisen kehittämisestä se saa uuden merkityksen. Digitaalinen julkaiseminen yhdistettynä kommunikoinnin tehostamiseen tarkoittaa yksiselitteisesti sosiaalisen median hyödyntämistä tutkimuksessa, Web 2.0 tuloa tieteellisen tutkimuksen piiriin.

Kyse on tietenkin sekä arviosta että suosituksesta. Myös oman aseman ja paikan määrittelystä, säilymisestä ylipäätään. University Presses Need to Change To Survive kirjoittaa Sarah Gould Publishers Weekly lehdessä julkaistussa raportin arvioinnissa.  Kiinnostava kommentti on myös Ideas toSake up Publishing (Inside Higher Ed 26.7.2007). Siinä on kyselty keskeisten yhdysvaltalaisten yliopistokustantamojen johtajien käsityksiä raportin esityksistä. Ne ovat kauttaaltaan myönteisiä.

Mitä miettiikään Yliopistopaino tai muut suomalaiset yliopistokustantamot ? Helsingin yliopisto ulkoisti juuri omansa sen sijaan että asiaa olisi mietitty digitaalisuuden uusien mahdollisuuksien ja kokonaisuuden kautta, Elämme osaratkaisujen aikaa.  Miten olisi jos ajattelisimme vaikkapa niin, että yliopistollisen julkaisutoiminnan tila ja laajuus liittyisi jollain tavalla yliopistollisen toiminnan laatuun ja laadunvarmistukseen. Tähänhän julkaiseminen "in its broadest sense" antaisi hyvä pohjan. Etsin tähän liittyviä kohtia yliopiston nykyisen laatutyön asiakirjoista. Laihoja olivat tulokset. Helsingin yliopiston omat ohjeet tiivistyvät Tietopalvelun tieteellinen julkaiseminen sivuston ohjeeseen Missä kannattaa julkaista. Ohje on aika lyhyt "vain parhaissa lehdissä". Peer Review on arvossaan, vaikka hieman jo natisten. Julkaisemisen kirjo ei todellakaan ole kovin laaja. 

Ollaan ikään kuin verkkoa ei olisi olemassakaan

Toisenlaisiakin ajatuksia on jo ilmassa. Otan tähän yhden esimerkin. Professori JP Roosin näkemyksen mukaan:

"(N)ykyään paperiversioiden ja elektronisten versioiden välillä on valtava saatavuusero. Paperiversioita arvostetaan, mutta sähköisiä versioita luetaan ja vain niiden kautta pystytään saamaan käsitystä kokonaisuuksista. Itse luen lähinnä sähköisiä artikkeleita, sekä todella hyviä kirjoja. Jos artikkelia löytyy vain paperiversiona niin sen ainoa funktio on kaunistaa kirjoittajansa julkaisuluetteloa. Ei sitä kukaan lue! Myös palautteen saaminen tapahtuu lähinnä verkon välityksellä.

Siksi on aika omituista että Suomessa ilmestyy edelleen varsin runsaasti paperisia tietokirjoja ja ne ovat ainoita joihin kiinnitetään julkisuudessa huomiota ja joita esimerkiksi arvostellaan. Ollaan ikään kuin verkkoa ei olisi olemassakaan tai että se on aivan toinen maailma." (Evoluutio ja elämänpolitiikka blogi, esipuhe)

Lainauksessa on kauniisti mukana sekä digitaalisen julkaisemisen kirjo että kommunikointi. Pisteet JP:lle.  Hänen ajatuksensa saavat kannatusta myös Rapakon takana. 

Laura Brown  (a lead author of the Ithaka report) totesi Inside Higher Edu -lehden Ithakan raporttia koskeneessa haastattelussa: 

the idea is not to eliminate the book, but to recognize that not many people are reading monographs, period — and that a new digital format could change that and add readers for the work and revenue for presses. She suggested that monographs might be formatted for use in parts — searchable online. All of the people who would never buy the book, but might find a chapter or even a passage useful, now become potential readers.

JP Roosin kanssa samoilla linjoilla näyttäisi olevan myös samaisessa artikkelissa haastateltu Sanford G. Thatcher, (director of the Penn State University Press and president of the American Association of University Presses). Tekstin mukaan hä non ollut

a leader in the press world in suggesting that books should not be off limits when thinking about digital formats. He led the drafting of the presses’ common statement on open access, which specifically said that online open access principles might be considered for monographs.

julkaiseminen