Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Kansantaloustieteen laitos
 

Kansantaloustieteen laitos

Tietoa laitoksesta:

Yhteystiedot:

Kanslia:
Arkadiankatu 7 (PL 17)
00014 Helsingin yliopisto
puh. (09) 191 28730
faksi (09) 191 28736
econ@helsinki.fi
Avoinna:
ma - pe 12-15
ke 9-10

 

 

Kansantaloustiede ja sen merkitys

Kansantaloustiede tutkii taloudellisia ilmiöitä, kotitalouksia, yrityksiä, toimialoja tai alueita kotimaassa, Euroopassa ja koko maailmassa. Kansantaloustiedettä tarvitaan taloudellisen käyttäytymisen ja taloudellisten lainalaisuuksien ymmärtämisessä ja tulkitsemisessa sekä ennustamisessa, suunnittelussa että päätöksenteossa. Kansantaloustieteellä on vahva asema yhteiskuntatieteiden joukossa ja sen perustietoja tarvitaan yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin tehtäviin liittyvissä ammateissa. Koulutetut ekonomistit osaavat myös varsin hyvin käyttää tietokoneohjelmia, matematiikkaa ja tutkimusmenetelmiä.

Kansantaloustieteen opintojen tavoitteena on kouluttaa päteviä ekonomisteja käytännön ammattitehtäviin ja myös vaativiin kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin. Maisterintutkinto antaa vahvan perustan myös kansantaloustieteen jatko-opinnoille.

Perinteisesti ekonomistit ovat sijoittuneet valtion ja kuntien suunnittelutehtäviin, taloudellisiin tutkimuslaitoksiin, järjestöihin, pankkeihin ja rahoitusmarkkinoille. Kuitenkin jo puolet sijoittuu nykyisin myös yrityksiin. Suomalaisia ekonomisteja toimii myös kansainvälisissä järjestöissä, kuten EU:ssa, Maailmanpankissa, IMF:ssä ja OECD:ssa.

Kansantaloustieteen opetus on pitkälti kurssimuotoista. Opiskelu vaatii aktiivista luentokursseille ja harjoituksiin osallistumista sekä kirjallisten raporttien laatimista. Opetus on analyyttista ja etenee teorioiden käytännöllisiin sovelluksiin. Opiskelija perehtyy Suomen kansantalouden erityispiirteisiin, maailmantalouden kysymyksiin sekä talouden tietojärjestelmiin. Pääaineen opiskelun ohella joudutaan täydentämään matematiikan ja tilastotieteen koulutietoja.

Kansantaloustiede jakautuu usempaan osa-alueeseen. Mikrotalousteoriassa perehdytään kotitalouksien ja yritysten taloudelliseen käyttäytymiseen ja erilaisiin markkinoihin. Makrotalousteoriassa tutkitaan kokonaistaloudellisia riippuvuuksia esim. kulutuksen, investointien, työttömyyden, inflaation, valuuttakurssien ja vaihtotaseen välillä. Ekonometria tutkii ja pyrkii selittämään taloudellisia ilmiöitä matemaattis-tilastollisin menetelmin.