Panu Raatikainen (toim): Ajattelu – kieli - merkitys

Behaviorismi.

Yleisesti havaittavaa käyttäytymistä mentaalisten ilmiöiden selittämisessä keskeisenä pitävä näkemys. Puhuttaessa täsmällisistä opeista on erotettava toisistaan behaviorismi psykologiassa ja filosofiassa, vaikka nämä ovatkin sukua toisilleen. (a) Behaviorismi oli vaikutusvaltainen virtaus tämän vuosisadan alkupuolen psykologiassa (Pavlov, Watson, Hull, Skinner). Se nousi vastustamaan sisäiseen itsehavainnointiin ("introspektio") nojannutta psykologian perinnettä ja määritteli psykologian todelliseksi tehtäväksi käyttäytymisen selittämisen ja ennustamisen määrittämällä lainomaisia vastaavuuksia ärsykkeiden ja reaktioiden välillä. Sisäiset mentaaliset tilit suljettiin näin kokonaan ulos psykologian tutkimuskohteista. (b) Filosofiassa behaviorismi on ollut tyypillisesti loogisten positivistien (jotka kutsuivat kantaansa "loogiseksi behaviorismiksi") kannattama semanttinen ja reduktivistinen teesi, jonka mukaan kaikki mentaalisia sanoja sisältävät väitteet voidaan kääntää ulkoista havaittavaa käyttäytymistä koskevaksi, objektiivisesti todennettavissa oleviksi väitteiksi. (vrt. fysikalismi, reduktionismi). Tällainen ankara, reduktionistinen behaviorismi on ,ajautunut ylittämättömiin vaikeuksiin, mutta on huomattava että nykyfilosofiassa ovat edelleen vahvasti elossa monet ei-reduktionistiset, hienostuneet behavioristissävyiset lähestymistavat (myöhäis-Wittgenstein, Quine, Sellars). Vri. reduktionismi.