Kf283 Työelämäorientaatio, 1 op

Ooditunniste 71408

Laajuus op 1

Vain pääaineopiskelijoille.

Tavoite

Työelämäorientaation tavoitteena on saada käsitys käytännöllisen filosofian opiskelun myötä syntyvistä tiedoista ja taidoista, joilla on arvoa sijoittumisessa työelämään, työmarkkinoiden eri osa-alueilla ja erilaisissa ammattikäytännöissä.

Suoritustapa

Kandidaatin tutkintoon kuuluvan työelämään orientoivien opintojen suorittamistavasta sovitaan tarkemmin laitoksen kanssa. Mahdollisia suoritustapoja ovat esimerkiksi seuraavat:

  • Toimiminen opiskelualaan liittyvissä työtehtävissä (työtodistus tai muu työnantajan antama kirjallinen selvitys tehtävistä vaaditaan).
  • Laitoksen tai Ura- ja rekrytointipalvelujen järjestämien (tai muiden vastaavien) kurssien suorittaminen. Kurssista kirjoitetaan oppimispäiväkirja (2-5 sivua), jonka liitteeksi toimitetaan kurssin tai tapahtuman ohjelma.
  • Työelämäportfolion laatiminen. Portfoliossa opiskelijan on tarkoitus mm. tarkastella aikaisempaa työhistoriaansa sekä toiveitaan ja mahdollisuuksiaan työelämään sijoittumisessa, ja pohtia omia vahvuuksiaan työnhakutilannetta silmällä pitäen. Jos opiskelija on osallistunut esim. ainejärjestöjen järjestämiin yritysekskursioihin, työelämäportfolio voi myös koostua osittain tai kokonaan näistä ekskursioista laadituista raporteista.

Lisätietoja saa amanuenssilta.

Opetus

Admin