Bernard Williams: filosofia humanistisena tieteenalana

Korvaavuudet

• Kf330d kulttuurifilosofia
• Kf220 täyd.
• teoreettinen filosofia: Fte210c Filosofian historia, 1900-luku

Kurssin sisältö /ohjelma

Williamsin teosta Philosophy as a Humanistic Discipline ja erityisesti sen nimikkoesseetä käsittelevällä kurssilla on tarkoitus keskustelun menetelmää soveltaen käydä läpi hänen perusajatuksensa. Kurssi on siis luennon ja seminaarin välimuoto. Kyseisen esseen teksti (s. 180–199) jaetaan kurssin alkaessa kaikille osanottajille.

Brittifilosofi Bernard Williamsin (1929–2003) yllä mainittu teos julkaistiin postuumisti vuonna 2006 A. W. Mooren toimittamana ja Princeton University Pressin kustantamana. Teos on kokoelma, jonka nimikkoessee perustuu Williamsin 23. helmikuuta vuonna 2000 pitämään esitelmään sarjassa Annual Royal Institute of Philosophy Lecture. Teksti julkaistiin samana vuonna aikakauslehden Philosophy numerossa 75.

Williamsin tekstin johtavia kysymyksiä ovat seuraavat: Mitä filosofia voi – ja mitä se ei voi – tehdä? Mitä ovat sen eettiset riskit – ja sen mahdolliset ansiot? Miten se eroaa tieteestä?

Esseen alussa Williams tähdentää, ettei otsikko merkitse vaatimusta, jonka mukaan filosofia kuuluu samaan piiriin kuin humanistiset tai taideoppialat. Pikemminkin kysymys kuuluu: Mitä malleja, ihanteita tai analogioita meidän pitäisi tarkastella ajatellessamme tapoja, joilla filosofiaa kuuluisi tehdä? Miten filosofian tulisi ymmärtää itsensä? Vastaus, jota hän puolustaa, kuuluu: filosofia on osana yleisempää pyrkimystä tehdä elämästämme ja älyllisistä toiminnoistamme parhaalla tavalla mielekkäitä.

Humanistinen käsitys filosofiasta on, että se eroaa perustavalla tavalla tieteestä, kun taas skientistinen käsitys vaatii, että filosofia vertautuu (luonnon)tieteeseen niin päämääränsä kuin menetelmiensä puolesta. Williams vertaa skientismiä tiettyyn tyylilajiin, jota luonnehtii "precision by total mind control" (s. 183). Vaikka skientismi perustuu väärinkäsitykseen, niin esimerkiksi kvanttimekaniikan filosofia tai muodollinen logiikka matematiikan ja luonnontieteiden laajennuksena ovat tieteenaloina hyväksyttäviä.

Williams viittaa Hilary Putnamiin, joka on luonnehtinut skientismiä seuraavasti: tiede ja vain tiede kuvaa maailman sellaiseksi kuin se on. Tämä johtaa Williamsin mukaan kysymyksiin, millainen olisi absoluuttinen käsitys maailmasta ("maailman sinänsä" kuvaus), ja voivatko tiede ja mahdollisesti filosofia sen saavuttaa. Näiden kysymysten selvittäminen vaatii pohdiskeluja filosofiasta, semantiikasta ja viittaamisesta sekä kulttuurista. Myös kysymykset tieteen ja historian välisestä suhteesta, filosofisten ideoiden historiasta ja tieteiden edistymisestä nousevat esiin.

Williams puhuu reflektion ja sitoutumisen välisestä jännitteestä liberalistisessa perinteessä ja politiikan filosofiassa. Meidän pitäisi toisaalta osallistua aikamme poliittisiin kiistoihin ja ratkaisuihin; toisaalta tehtävänämme on pohtia näitä yhteiskuntatieteissä ja -filosofiassa. Tässä yhteydessä hän viittaa Richard Rortyyn ja tämän käyttämiin käsitteisiin 'osallistuminen' (attachment) ja 'etäisyys' (detachment). Williams nimittää skientistiseksi illuusioksi pyrkimystä etsiä ja toteuttaa "ehdottomasti paras poliittinen ja eettinen ajatusjärjestelmä" (vrt. s. 193 f). Vapautuaksemme tästä harhakäsityksestä meidän on sovitettava yhteen (i) näkemystemme mukainen toiminta, (ii) näkemystemme reflektointi ja pyrkimys niiden mielekkyyden parantamiseen sekä (iii) niiden alkuperän historiallinen ymmärtäminen.

Ongelmanamme on, ettemme näytä koskaan pystyvän saavuttamaan täysin mielekästä kokonaiskäsitystä maailmasta ja itsestämme. Kohtaamamme epäyhtenäisyydet voivat johtaa kriisiin – niin selittämisen kuin oikeuttamisen kriisiin. Selittämistä koskeva kysymys kuuluu: millä perusteella järjestämme ideamme? Oikeuttamispyrkimys puolestaan liittyy kysymykseen: säilyvätkö nämä ideat ja palvelevatko ne meitä myös jatkossa? Tässä yhteydessä Williams viittaa Kantin käsitykseen ymmärryksen rajoista, Fregen ja Russellin teorioihin kielellisen merkityksen ehdoista sekä Wittgensteinin muistutukseen, että kaikki oikeuttaminen loppuu aina johonkin. Saksankielistä ilmaisua käyttäen Williams toteaa, että jotkin poliittiset ja eettiset näkemyksemme ovat unhintergehbar – luovuttamattomia (sananmukaisesti: "sellaisia, joiden taakse ei voi päästä").

Artikkelinsa yhteenvedossa Williams toteaa seuraavaa: filosofian tulisi luopua skientistisestä illuusiosta ja nähdä itsensä osana laajempaa humanistista pyrkimystä mielekkääseen toimintaan. Vastatakseen kysymyksiinsä filosofian on monissa tapauksissa otettava huomioon historia. Ongelmana on filosofian laaja-alaisuus: filosofi on amatööri aivan liian monella alueella. Työnjakoa filosofian piirissä ei tule kuitenkaan hylätä vaan arvioida uudelleen. Filosofinen tieto esiintyy usein muodossa: "tiedän, etten tiedä – –" Eri filosofeilla tämä variaabeli '– –' saa kulloinkin erilaisen tulkinnan. Filosofia muodostaa omaehtoisen tutkimus- ja opetusalan. Se saa ihmiset miettimään, mitä he tekevät; tässä suhteessa sillä on yhteyksiä muihin itseymmärryksen tapoihin (tiede, taide, politiikka, jne.). Filosofia ui vastavirtaan nykyajan kulttuurissa, jota luonnehtii koulutuksen yhä voimakkaampi keskittyminen teknisille ja kaupallisille aloille.

On kiinnostavaa verrata Williamsin näkemyksiä siihen, mitä Eino Kaila sanoi vuonna 1929 ilmestyneessä teoksessaan Nykyinen maailmankäsitys:

…ammattifilosofia erityisesti KANTin jälkeen lakkasi olemasta se universaalitiede, joka se esim. LEIBNIZille ja KANTille oli, muuttuen eräänlaiseksi "humanistiseksi" tutkimusalaksi. Tämä oli ehkä kohtalokkain asia, mitä ammattifilosofialle koko sen olemassaolon aikana on tapahtunut, koska siitä aiheutui se filosofialle itselleen niin peräti vahingollinen vieraantuminen erityisesti matematiikasta ja luonnontieteistä, joka vieläkin on huomattavissa. Ilmeisesti kuitenkin tämä onneton asiantila nykyään kallistuu loppuunsa. (Otava, Helsinki, luvussa "Filosofian suhde tieteeseen", s. 99.)

Kaila pyrki kokonaisvaltaiseen filosofiaan, joka muodostaisi logiikan ja matematiikan, fysiikan, biologian ja psykologian menetelmien kuten myös niiden tulosten synteesin (vrt. kyseisen teoksen pääluvut: Aika ja avaruus, Aine, Elämä, Sielu). Kailan ja Williamsin näkemysten vertailu johtaa seuraaviin kysymyksiin: Ovatko näiden ajattelijoiden käsitykset maailmasta, tieteestä ja filosofiasta keskenään ristiriidassa vai yhteen sovitettavissa? Onko filosofian mahdollista vielä olla universaalitiede siinä mielessä, kuin se oli uudella ajalla? Syventääkö filosofia ymmärrystämme ja itseymmärrystämme, vai kuuluuko näin väittäminen vain retoriikan piiriin? Tuleeko teknis-kaupallinen kulttuuri syrjäyttämään tieteen ja filosofian?