Laki ja valtio viisasten ja viisastelijain silmin
Aika, paikka ja ilmoittautuminen
Opettaja
Oikeusfilosofian dosentti J-P RenttoSisältö
Jatkokoulutusseminaari / harjoitusseminaariLAKI JA VALTIO VIISASTEN JA VIISASTELIJAIN SILMIN
jatkuu kevätlukukaudella 2010. Kevään ensimmäinen kokoontuminen on keskiviikkona, tammikuun 13. päivänä klo 16-20 oikeustieteellisen tiedekunnan tiedekuntahuoneessa. Otamme silloin vastaan myös uusia osanottajia ja sovimme aikataulusta ja osanottajain alustusten aiheista. Kokoonnumme jatkossakin noin kerran kuussa (tarvittaessa useammin), aina keskiviikkoisin klo 16 alkaen. Seminaarin voi suorittaa yhden lukukauden aikana, mutta suorituksen voi myös jakaa eri lukukausille. Keväällä aloittavat voivat tarvittaessa jatkaa seminaarissa seuraavana syksynä.
Yllä mainitussa tilaisuudessa kuultaneen alustukset Schopenhauerista ja Gobineausta. Kevään aikana jatkamme oikeus- ja valtiofilosofisen itseymmärryksemme rakentamista tutustumalla Ranskan vallankumouksen jälkeisen ajan ajatusvirtauksiin 1800-luvun alkupuolen Saksassa, Ranskassa, Britanniassa ja Italiassa ja etsimme mm. sosialismin, kommunismin, liberalismin, nationalismin ja sosiologisen yhteiskuntakäsityksen ajatuksellisia juuria. Kevään nimiä ovat muiden muassa Hegel, Kierkegaard, Ricardo, Tocqueville, J.S. Mill ja Comte. Syksyllä pyrimme jatkamaan 1800-luvun jälkipuolelle.
Uudet ja vanhatkin osanottajat ovat tervetulleita viisastelevaan joukkoomme. Jos siis olet kiinnostunut 1800-luvun hämärien oppien paremmasta ymmärtämisestä, saavu in corpore yllä mainittuun tilaisuuteen tai ilmoittaudu sähköpostitse allekirjoittaneelle tammikuun 11. päivään mennessä (nämä päivämäärät koskevat erityisesti niitä, jotka haluavat suorituksensa valmiiksi jo kevätlukukaudella; myöhemminkin voi päästä mukaan, mutta silloin ai alustustilaisuuksia välttämättä enää ole tarjolla ennen syksyä).
J.-P. Rentto oikeusfilosofian dosentti Harjukatu 3b 20540 Turku jurentto@utu.fi