Tiivistelmä

Sijoittumisselvityksen kohderyhmänä olivat vuonna 1998 valtiotieteiden maisteriksi valmistuneet, joita oli kaikkiaan 279. Selvitys toteutettiin postikyselynä huhtikuun 2001 aikana. Niistä 262:sta, jotka tavoitettiin kirjeitse, kyselyyn vastasi 64 prosenttia. Vastaajia oli edustavasti kaikista muista pääaineista paitsi tilastotieteestä. Kysymykset koskivat sekä opiskeluaikaista työkokemusta että vastaushetken työsuhdetta. Myös opiskeluun ja valmistumisen jälkeiseen tilanteeseen liittyviä kysymyksiä esitettiin.

Lukukausien aikainen työskentely oli yleistynyt verrattuna aiempaan selvitykseen, joka koski vuonna 1993 valmistuneita. Lukukausien aikana oli työskennellyt ainakin joskus opintojensa aikana 95 prosenttia, koko opiskeluajan 22 prosenttia. Kysyttäessä mahdollisen opintojen pitkittymisen syitä, työnteko oli selvästi tärkein syy siihen, että opinnot kestivät yli viisi vuotta. Pro gradu -tutkielman tekoon liittyvät ongelmat olivat myös pidentäneet opiskeluaikaa monen kohdalla. Opintojen pitkittymisen vastapainona työnteko kartuttaa arvokasta työkokemusta ja kuten odottaa saattaa, ne, joilla oli opiskeluaikanaan omaan alaan liittyviä töitä, olivat muita todennäköisemmin heti valmistuessaan koulutusta vastaavassa työssä.

Kesätöitä oli tehnyt kaikkina opiskeluaikaisina kesinään 61 prosenttia, 35 prosenttia vähintään yhtenä kesänä. Kesätyöt liittyivät hieman useammin opiskelualaan kuin lukukausien aikaiset työt. Niitä, joilla kesätyöt liittyivät useimmiten tai aina opiskelualaan, oli 31 prosenttia, ja niitä, joilla lukukausien aikaiset työt useimmiten tai aina liittyivät opiskelualaan, oli 29 prosenttia, mutta opiskelualaan liittyvät työt näyttävät kuitenkin kasaantuvan samoille henkilöille; niitä, joilla sekä kesätyöt että lukukausien aikaiset työt olivat useimmiten tai aina liittyneet opiskelualaan, oli 21 prosenttia. Samansuuruisella joukolla ei koskaan opiskeluaikana ollut opiskelualaan liittyviä töitä. Ulkomailla oli työskennellyt 27 prosenttia vastaajista.

Valmistumisen jälkeisenä vuonna 63 prosenttia oli pääasiallisesti ollut koulutusta vastaavassa työssä, 14 prosenttia puolestaan koulutusta vastaamattomassa. Tähän lukuun sisältyi vastaajia, jotka olivat suorittaneet jonkin toisen tutkinnon, jota vastaavassa työssä he olivat. Jatko-opiskelijana oli valmistumisen jälkeisenä vuonna kahdeksan prosenttia. Muita opiskelijoita, työttöminä ja vanhempainlomalla oli neljä prosenttia kukin. Useimmat niistä, jotka valmistumista seuraavana vuonna olivat koulutusta vastaavassa työssä, olivat kyseisessä työssä jo valmistuessaan. Tyypillisimmin vastaajilla oli ollut kaksi työsuhdetta valmistumisen jälkeen.

Vastaushetkellä vakituisen työn omaavia oli 65 prosenttia. Luku on selvästi kasvanut edellisestä selvityksestä, jossa saattoivatkin vielä näkyä taloudellisen laman vaikutukset. Valtiotieteilijät ovat keskittyneet pääkaupunkiseudulle sekä asuinpaikkansa että työpaikkansa puolesta. Ulkomailla asui 13 henkilöä, enemmän kuin pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Suomessa yhteensä (12 vastaajaa).

Keskeisimpiä työtehtäviä tarkasteltaessa havaittiin, että yleisimmin opiskeluaikaiset työkokemuksen kannalta merkittävät työt liittyivät tiedotukseen ja viestintään tai sihteeri- ja toimistotyöhön. Vastaushetkellä tiedotuksen ja viestinnän ohella yhtä yleisiä olivat suunnitteluun ja valmisteluun liittyvät tehtävät. Lähes yhtä yleisiä olivat tutkimustehtävät. Suuryritykset ja valtion virastot, laitokset ja liikelaitokset olivat tasavahvoja valtiotieteilijöiden työllistäjiä, molemmat työllistivät vastaushetkellä 24 prosenttia vastaajista. Yksityinen sektori kokonaisuutena oli kasvattanut osuuttaan verrattuna aiempiin selvityksiin nousten julkisen sektorin rinnalle; molemmat työllistivät 42 prosenttia vastaajista. Pääaineittain erot olivat kuitenkin suuria. Toimialoittain tarkasteltuna suurin työllistäjä vastaushetkellä oli julkinen hallinto, 17 prosenttia vastaajista ja yllättäen toiseksi suurin IT-ala, 15 prosenttia. Joukkoviestintä sekä koulutus ja opetus tulivat seuraavina.

Vastaushetken työsuhteessa valtiotieteilijät ansaitsivat keskimäärin 14 931 mk kuukaudessa. Opiskeluaikaiseen työssäolokuukausien bruttotuloon verrattuna summa on kaksinkertainen. Tulot vaihtelivat 3000 mk:sta kuukaudessa 40 000 mk:aan kuukaudessa.

Vastaajia pyydettiin myös arvioimaan, kuinka hyvin työtehtävät vastaavat koulutusta. Vain 13 prosenttia oli sitä mieltä, etteivät heidän nykyiset työtehtävänsä vastaa lainkaan koulutusta ja heistäkin osa saattaa olla jotakin toista tutkintoaan vastaavassa työssä. Noin puolet vastasi työnsä vastaavan koulutusta jossain määrin, 38 prosenttia suuressa määrin. Koulutuksen ja työtehtävien vaatimustason vastaavuus toteutui paremmin, 60 prosenttia koki nykyisten työtehtäviensä vastaavan suuressa määrin koulutustaan vaatimustason osalta. Ansiotason ja koulutuksen vastaavuuden yhteydessä ongelmana oli se, ettei kaikilla vastaajilla ollut käsitystä, mikä voisi olla valtiotieteilijän ansiotaso.

Työpaikan saamiseen liittyvistä tekijöistä tärkeimmäksi arvioitiin henkilökohtaiset ominaisuudet ja persoona. Toiseksi tärkeimpänä työpaikan saamiseen vaikuttavana tekijänä pidettiin vuorovaikutustaitoja, kolmanneksi tärkeimpänä oman alan työkokemusta. Vähiten vaikutusta uskottiin olevan pro gradu –tutkielman arvosanalla, harrastuksilla ja tutkielman aiheella.

Valmistuneilta kysyttiin myös heidän näkemyksiään tutkinnon ja työelämän välisestä suhteesta. Useimmat vastaajat arvostivat tutkintoa edes jossain määrin. Analyyttisyys, laaja-alaisuus, kriittisyys ja itsenäinen tiedonhaku olivat usein mainittuja koulutuksen hyviä puolia, joista on hyötyä myös työelämässä. Kovin monet kuitenkin katsoivat, että koulutus oli liian teoreettista ja kaukana käytännön työelämästä. Kehittämisehdotukset koskivatkin nimenomaan opintojen ja työelämän lähentämistä toisiinsa. On toki huomattava, että kommentteja esittivät vuonna 1998 valmistuneet, joten heidän opiskeluajoistaan moni asia on muuttunut, toivottavasti parempaan suuntaan.

1 Johdanto

Valtiotieteellisen tiedekunnan koulutuksessa korostuu yleinen yhteiskuntatieteellinen asiantuntijuus. Useimmiten se näyttäytyy vahvuutena, mutta opiskelijalle laaja-alainen kelpoisuus saattaa aiheuttaa epätietoisuutta työelämään sijoittumisen mahdollisuuksista. Tämän selvityksen yhtenä tarkoituksena onkin kartoittaa niitä mahdollisuuksia, joita valtiotieteellinen koulutus avaa. Toisaalta on haluttu myös kiinnittää huomiota siihen, kuinka hyvin valtiotieteellisen tiedekunnan tarjoama koulutus vastaa työelämän tarpeisiin.

Selvityksen kohderyhmänä olivat vuonna 1998 valtiotieteiden maisteriksi valmistuneet. Selvitys toteutettiin postikyselynä huhtikuussa 2001. Kysymykset koskivat sekä opiskeluaikaista työkokemusta että vastaushetken työsuhdetta. Myös opiskeluun ja valmistumisen jälkeiseen tilanteeseen liittyviä kysymyksiä esitettiin. Selvitys on jatkoa valtiotieteellisen tiedekunnan opintotoimiston aiemmille selvityksille (Kivilahti 1995, Lantta 1997), jotka ovat koskeneet vuosina 1987-88 ja 1990-1991 valmistuneita sekä vuonna 1993 valmistuneita ja 1990 tutkinnonsuoritusoikeuden saaneita. Lisäksi on koottu publiikkiin ilmoittautumisen yhteydessä tietoja valmistuvien opintojen sujumisesta, työkokemuksesta sekä työllisyystilanteesta valmistumishetkellä. Vuosina 1990-1996 valmistuneiden vastauksista opintotoimisto on teettänyt raportin (Kivilahti 1996).

Tiedekunnan selvitysten lisäksi laitokset ovat tehneet selvityksiä omista opiskelijoistaan. Koko yliopiston tasolla sijoittumistutkimus on tehty syksyllä 2000. Helsingin yliopiston rekrytointipalveluiden toteuttamassa selvityksessä (Pulkkinen 2001) kartoitettiin vuonna 1997 valmistuneiden kandidaattien, maistereiden, lisensiaattien ja tohtoreiden työelämään sijoittumisen lisäksi muun muassa työllistymiseen vaikuttaneita tekijöitä sekä opintojen sisällön ja työelämän vaatimusten vastaavuutta. Kyseisessä tutkimuksessa oli valtiotieteellisen osalta mukana myös Svenska social- och kommunalhögskolan, jota ei tähän selvitykseen ole otettu mukaan (SSKH:ssa on mahdollista suorittaa vain alempi korkeakoulututkinto).

Vastaavanlaisia selvityksiä tekevät myös ammattiliitot omasta jäsenkunnastaan. Suomen Valtiotieteilijöiden Liitto SVAL on tehnyt vuodesta 1994 lähtien työmarkkinatutkimuksen joka toinen vuosi. Tuorein SVAL:n työmarkkinatutkimus on vuotta 2000 koskeva (Pursiainen 2001). SVAL:n tutkimuksesta ilmenee myös, miten valtiotieteilijöiden asema työmarkkinoilla kehittyy iän ja kokemuksen myötä.

2 Taustatiedot

Kysely lähetettiin 262:lle vuonna 1998 valtiotieteiden maisteriksi valmistuneelle. Kaiken kaikkiaan valmistuneita oli 279, mutta kyselyä ei voitu lähettää 17:lle salaisen tai puuttuvan osoitteen vuoksi. Vastauksia tuli uusintakyselyn jälkeen yhteensä 167. Yksi vastaaja ilmoitti, että kysely ei ole hänen kohdallaan relevantti, koska hän on eläkkeellä. Kyselyyn vastasi 64 prosenttia kyselyn saaneista. Kaikista vuonna 1998 valmistuneista laskettuna vastausprosentiksi saadaan 60 prosenttia.

Opiskelijarekisteristä saatujen tietojen mukaan vuonna 1998 valmistuneista 66 (24 prosenttia) jatkaa opiskelua edelleen. Heistä 36 tavoittelee lisensiaatin tutkintoa, 11 tohtorin tutkintoa, 17 toista ylempää korkeakoulututkintoa, yksi alempaa korkeakoulututkintoa (oikeustieteellinen) ja yksi suorittaa pedagogisia opintoja.

Kaikista vuonna 1998 valtiotieteiden maisteriksi valmistuneista naisia oli 62 prosenttia. Kyselyyn vastaajista naisia oli 65 prosenttia, joten naiset ovat vastaajajoukossa hieman yliedustettuina. Ruotsinkielisiä vastaajajoukossa oli 6,0 prosenttia kun kaikista valmistuneista heitä oli 7,5 prosenttia. Vastaajista 92,8 prosenttia oli suomenkielisiä. Yhden vastaajan äidinkieli oli norja ja yhden englanti.

Vastaajista 41 prosenttia oli naimisissa, 23 prosenttia avoliitossa ja 31 prosenttia oli naimattomia. Viisi prosenttia oli eronnut tai asumuserossa. 72 prosentilla vastaajista ei ollut lapsia (alle 18-vuotiaita). Niillä, joilla lapsia oli, oli yksi tai kaksi lasta, vain harvoilla kolme. Suurin osa vastaajista, 85 prosenttia, asui pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvista 13 henkilöä asui ulkomailla, kahdeksan muualla Suomessa ja neljä pääkaupunkiseudun ulkopuolisella Uudellamaalla.

Kuviossa 2.1 on tarkasteltu vastaajien ikää. Yli puolet vastaajista oli vastaushetkellä 30-34-vuotiaita, joten valmistuessaan he ovat olleet noin 27-31-vuotiaita. Tyypillisimmin vastaajat olivat 30-vuotiaita.

Ylioppilastutkinnon olivat suorittaneet lähes kaikki vastaajat kahta lukuun ottamatta. Ylioppilaaksitulovuosi vaihteli vuodesta 1961 vuoteen 1994. Tyypillisimmin ylioppilastutkinto oli suoritettu vuonna 1990.

Neljännes vastaajista oli suorittanut opintoja valtiotieteellisen tiedekunnan aineissa ennen tutkinnonsuoritusoikeuden saamista. Tyypillisimmin aikaisempia opintoja oli 10 opintoviikkoa ja vaikka aikaisempien opintojen määrä vaihtelikin kahdesta opintoviikosta 150:een, 85 prosentilla aiempia opintoja oli kertynyt enintään 60 opintoviikkoa.

Vuonna 1998 valmistuneista lähes kolme neljäsosaa oli aloittanut opinnot valtiotieteellisessä tiedekunnassa vuosina 1990-1994. Tyypillisin aloitusvuosi oli 1992, mutta vaihtelua oli vuodesta 1961 vuoteen 1997. Opiskeluajan kestosta ei tässä selvityksessä oltu kiinnostuneita. Opiskelijarekisterin tietojen mukaan mediaani-opiskeluaika vuonna 1998 valmistuneilla oli koko tiedekunnassa 6,3 vuotta. Lyhimmillään tutkinto suoritettiin alle vuodessa ja pisimmillään yli 30 vuodessa.

Pääaineen mukaan tarkasteltuna vastaajajoukko on edustava lukuun ottamatta tilastotiedettä, josta valmistuneita oli vuonna 1998 vain kaksi, joista kumpikaan ei vastannut kyselyyn. Sosiaalipsykologia ja sosiologia kuten myös kansantaloustiede ovat hieman aliedustettuina muiden pääaineiden prosenttiosuuksien ollessa joko samoja tai hieman korkeampia kuin kaikista valmistuneista (ks. taulukkoa 2.1). Sosiaalityöstä valmistuneita ei oltu tilastoitu erikseen, joten sosiaalityöstä valmistuneet (vastaajajoukossa viisi) on yhdistetty sosiaalipolitiikasta valmistuneisiin (13 vastaajaa).

Vastaajilta kysyttiin myös, mikä oli heidän laajin sivuaineensa. Kuviosta 2.2 nähdään, että sosiologia oli suosituin pitkä sivuaine. Yhtä monella oli kuitenkin myös pitkä sivuaine jostakin muusta tiedekunnasta tai korkeakoulusta. Muualla suoritettujen sivuaineiden kirjo oli suuri, mutta eniten mainittuja olivat yleinen historia, joka mainittiin kolme kertaa, psykologia, rahoitus, julkinen talous ja tietojenkäsittely kaksi kertaa. Valtiotieteellisen aineista toiseksi suosituimpia olivat valtio-oppi ja viestintä.

3 Opiskelu

3.1 Opiskelun päätoimisuus

Suurin osa vastaajista näyttää opiskelleen päätoimisesti ainakin suurimman osan opiskeluajastaan (ks. kuviota 3.1).

Naisten ja miesten välillä ei näytä olevan suuria eroja opiskelun päätoimisuudessa, miehissä tosin on enemmän sekä niitä, jotka olivat opiskellet koko ajan päätoimisesti kuin myös niitä, jotka olivat opiskelleet koko ajan sivutoimisesti. Talous- ja sosiaalihistorian, poliittisen historian ja valtio-opin sekä kansantaloustieteen vastaajat olivat muita useammin opiskelleet koko opiskeluajan päätoimisesti. Päätoimisuuden tulkinnassa näytti kuitenkin olleen eroja vastaajien välillä, koska jotkut niistä, jotka ilmoittivat opiskelleensa koko ajan päätoimisesti, vastasivat myöhemmin työskennelleensä lukukausien aikana koko ajan jopa 40 tuntia viikossa.

3.2 Arvio opiskelun kestosta

Vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka monta aktiivista opiskelukuukautta valtiotieteiden maisterin tutkinnon suorittamiseen olisi kulunut, jos he olisivat opiskelleet koko ajan päätoimisesti. Arviot vaihtelivat 18 kuukaudesta 84 kuukauteen. 127 vastaajasta viidennes arvioi, että tutkinnon suorittamiseen olisi kulunut 48 kuukautta eli neljä vuotta. Lähes yhtä monta oli sitä mieltä, että tutkinnon suorittaminen olisi kestänyt viisi vuotta. Yleisiä olivat myös kuuden ja kolmen vuoden arviot. Keskimääräinen arvio oli 4,5 vuotta. Naisten arvio opiskelun mahdollisesta kestosta oli hieman pidempi kuin miesten.

3.3 Kesäopiskelu

Suurin osa (61 %) vastaajista näytti opiskelleen joinakin kesinä, mikä tosin voi tarkoittaa myös sitä, että on opiskellut yhtenä kesänä yhden kuukauden. Kolmannes ei kuitenkaan opiskellut lainkaan kesäisin. Kaikkina kesinä oli opiskellut vain viisi prosenttia vastaajista. Verrattuna aiempaan selvitykseen vuonna 1993 valmistuneista, kesäopiskelu näyttää yleistyneen. Tuolloin 45 prosenttia vastaajista ei ollut opiskellut kesäisin lainkaan (Lantta 1997, 4).

3.4 Ulkomailla opiskelu

Vastaajilta kysyttiin, liittyikö heidän opintoihinsa valtiotieteellisessä tiedekunnassa opintoja ulkomailla. Ulkomailla oli opiskellut 32 prosenttia vastaajista. Tyypillisimmin ulkomailla opiskelu oli kestänyt kuusi kuukautta. Lyhimmillään ulkomailla opiskeltiin kolme kuukautta, pisimmillään kaksi vuotta. Kaksi kolmasosaa opiskelujaksoista ulkomailla kesti enintään 9 kuukautta. Ulkomailla muita useammin opiskelivat valtio-opin ja viestinnän opiskelijat sekä naiset. Myös ulkomailla opiskelu näyttää yleistyneen verrattuna aiempaan selvitykseen, jolloin vain 18 prosenttia oli opiskellut ulkomailla (Lantta 1997, 4).

3.5 Opiskelun kestoon vaikuttaneet syyt

Vastaajia pyydettiin nimeämään tärkeimmät syyt opiskelun kestoon, jos opiskelu oli kestänyt yli viisi vuotta. 23 prosenttia vastaajista oli opiskellut alle viidessä vuodessa, osa jätti vastaamatta ja osa ei ollut numeroinut syitä tärkeysjärjestykseen. Näyttää siltä, että selkein syy opintojen kestoon on opiskeluaikainen työnteko (ks. taulukkoa 3.1). Seuraavaksi eniten on mainittu muita syitä, joita oli hyvin erilaisia, esimerkiksi ulkomailla asuminen, harrastukset tai urheilu-ura, taloudelliset vaikeudet tai vain halu opiskella riittävän syvällisesti. Opiskeluaikainen työnteko on vahvasti esillä myös toiseksi ja kolmanneksi tärkeimpänä syynä, mutta erityisesti pro gradu -tutkielman tekoon liittyvät ongelmat näyttävät olevan työssäkäynnin ohella monen kohdalla opintojen pitkittymisen syynä. Motivaation puute on mainittu usein kolmanneksi tärkeimpänä syynä.

4 Työkokemus opiskeluaikana

4.1 Valtionhallinnon harjoittelu

Kaikista vastaajista 58 prosenttia oli suorittanut valtionhallinnon harjoittelun. Eniten valtionhallinnon harjoittelun suorittaneita oli valtio-opista valmistuneiden joukossa (66 %) kun taas talous- ja sosiaalihistorian luku jäi pieneksi (33 %). Naisista 64 prosenttia oli suorittanut valtionhallinnon harjoittelun, miehistä 48 prosenttia.

4.2 Lukukausien aikana työskentely

Työssä kävi lukukausien aikana ainakin joskus opintojensa aikana 95 prosenttia vastaajista. Puolet oli työskennellyt lukukausien aikana osan opiskeluajasta (ks. kuviota 4.1). Koko opiskeluajan oli työskennellyt reilu viidennes ja saman verran satunnaisesti. Vain viisi prosenttia ei ollut työskennellyt lainkaan lukukausien aikana. Työssä käyminen on yleistynyt verrattuna vuonna 1993 valmistuneisiin, joista 83 prosenttia oli työskennellyt lukukausien aikana (Lantta 1997, 10).

Keskimäärin lukukausien aikana työskenneltiin 20 tuntia viikossa, tyypillisimmillään 10 tuntia viikossa. Vaihtelu oli suurta kahdesta viikkotunnista kuuteenkymmeneen, mutta 66 prosenttia työskenteli enintään 20 tuntia viikossa.

4.3 Kesätyöt

Kesätöitä teki kaikkina opiskeluaikaisina kesinä yli puolet (61 prosenttia) vastaajista. Kuten kuviosta 4.2 nähdään, vain muutama ei työskennellyt lainkaan kesäisin. Niistä kuudesta henkilöstä, jotka eivät olleet tehneet lainkaan kesätöitä, neljä oli opiskellut kaikkina kesinä.

Kun tarkastellaan yhtaikaa sekä kesätöitä että lukukausien aikana työskentelyä, havaitaan, ettei ollut yhtään henkilöä, joka ei olisi työskennellyt lainkaan. Ne, jotka olivat työskennelleet koko opiskeluajan olivat yleensä myös kaikki kesät töissä. Sen sijaan niistä, jotka eivät olleet tehneet lainkaan kesätöitä, kukaan ei ollut koko opiskeluaikaa töissä lukukausien aikana.

4.4 Opiskeluaikaisten töiden liittyminen opiskelualaan

Kuviosta 4.3 nähdään, että kesätyöt liittyvät opiskelualaan hieman useammin kuin lukukausien aikana tehdyt työt. Näyttää kuitenkin siltä, että lukukausien ja kesien aikaiset alaan liittyvät työt kasaantuvat samoille ihmisille.

Kun tarkastellaan niitä, joilla sekä lukukausien aikaiset että kesätyöt olivat useimmiten tai aina liittyneet opiskelemaansa alaan, havaitaan, että parhaiten omaan alaansa liittyviä töitä tekivät opiskeluaikanaan sosiaalityön opiskelijat (taulukko 4.1). Vastaajajoukko oli tosin pieni, mutta heistä kaikki olivat saaneet useimmiten tai aina sekä lukukausien että kesien aikana alaansa liittyviä töitä. Myös viestinnän opiskelijat saivat hyvin opiskelualaan vastaavia töitä. Muissa aineissa kovin suuri osa ei ole ollut yhtä onnekas ja sosiologiassa ja talous- ja sosiaalihistoriassa ei kukaan vastaajista. Kaikista kyselyyn vastaajista 21 prosentilla sekä lukukausien aikaiset että kesätyöt olivat useimmiten tai aina liittyneet opiskelualaan. Sukupuolen mukaan tarkasteltuna naisista 25 prosentilla oli useimmiten tai aina opiskelualaan liittyviä töitä, miehistä 16 prosentilla. Osaltaan eroa selittänee se, että kaikki sosiaalityön vastaajat olivat naisia.

Kun taas tarkastellaan niitä, joilla mitkään opiskeluaikaiset työt eivät liittyneet opiskelualaan, havaitaan, että talous- ja sosiaalihistorian opiskelijat saivat huonoiten omaan alaansa liittyviä töitä (ks. Taulukkoa 4.2). Taulukosta 4.2 puuttuvat poliittinen historia, sosiaalipolitiikka ja sosiaalityö sekä viestintä ovat aineita, joista valmistuneilla kaikilla vastaajilla on vähintäänkin joskus opiskeluaikanaan ollut omaan alaansa liittyvää työtä. Kaikista vastaajista 20 prosentilla ei opiskeluaikana ollut alaan liittyvää työtä. Luku on hieman pienempi kuin edellisessä selvityksessä saatu, jolloin neljänneksellä ei ollut opiskeluaikaan ollut oman arvionsa mukaan koulutusta vastaavaa työtä (Lantta 1997, 5).

4.5 Ulkomailla työskentely

Vastaajista 27 prosenttia oli työskennellyt opiskeluaikanaan ulkomailla. Työsuhteen kesto vaihteli kahdesta kuukaudesta 11 vuoteen tyypillisimmän työsuhteen keston olleessa kolme kuukautta. Ulkomailla työskentely on yleistynyt verrattuna vuonna 1993 valmistuneisiin, joista 19 prosenttia oli työskennellyt opiskeluaikanaan ulkomailla (Lantta 1997, 4).

5 Opiskeluaikainen merkittävä työsuhde ja vastaushetken työsuhde

Vastaajia pyydettiin valitsemaan yksi opiskeluaikainen tai mahdollisesti opintoja edeltävä työsuhde, jota he pitävät työkokemuksensa kannalta merkittävänä. Seuraava tarkastelu perustuu opiskeluajan osalta tähän työsuhteeseen. Raportoinnissa on nähty mielekkääksi tarkastella samanaikaisesti myös vastaushetken työsuhdetta, josta esitettiin vastaavat kysymykset kuin opiskeluaikaisestakin työsuhteesta.

Osa opiskeluaikaisiksi työsuhteiksi nimitetyistä on kuitenkin alkanut jo ennen opintojen aloittamista kuten taulukosta 5.1 havaitaan. Yleisimmin työkokemuksen kannalta merkittävä työsuhde on alkanut kolmantena tai neljäntenä opiskeluvuonna. Suuria eroja eri vuosien välillä ei kuitenkaan ole, mutta merkittävät työsuhteet alkavat useimmilla kuitenkin vasta toisen opiskeluvuoden jälkeen. Osa vastaajista ei ole pitänyt mitään opiskeluaikaista työsuhdettaan työkokemuksensa kannalta relevanttina. Tarkastelu opiskeluvuosina on hieman epätarkka, koska se on saatu vertaamalla opintojen aloitusvuotta ja vuotta, jolloin merkittävä työsuhde alkoi.

Pääaineittain eroja löytyy jonkin verran. Sosiaalityö erottuu siten, että useilla on jo kokemusta alasta ennen opintojen aloittamista. Viestinnän, sosiaalipolitiikan ja sosiaalipsykologian opiskelijoilla työkokemuksen kannalta merkittävät työsuhteet näyttävät alkavan jonkin verran muita enemmän ensimmäisenä tai toisena opiskeluvuonna, mutta tässä frekvenssit ovat sen verran pieniä, että aineiden välillä ei välttämättä ole todellisia eroja.

5.1 Tehtävänimekkeet

5.2 Työsuhteen laatu

Kuviosta 5.1 nähdään hyvin, kuinka määräaikaiset työsuhteet vaihtuvat vakinaisiksi valmistumisen jälkeen. Opiskeluaikana vain 17 prosentilla oli vakinainen työ kun taas vastaushetkellä vakinainen työ oli 65 prosentilla. Määräaikaisia työsuhteita oli noin kolmanneksella. Vakinaisten työsuhteiden osuus oli paljon suurempi kuin edellisessä selvityksessä, jolloin vakinaisia työsuhteita oli vastaushetkellä vuonna 1997 vain 46 prosentilla (Lantta 1997, 9). Vakinaisten työsuhteiden määrään on varmasti vaikuttanut yleinen taloudellinen tilanne. Satunnaisia tai free lance –työsuhteita oli vastaushetkellä vain kahdella kuten muitakin työsuhteita (oma yritys tai apuraha). Apurahatutkijoita on voinut olla enemmänkin määräaikaisten työsuhteiden joukossa samoin kuin yrittäjiä vakinaisten työsuhteiden joukossa, ellei yrittäjyys ole muusta kohdasta käynyt ilmi.

Pääaineittain tarkasteltuna näyttää siltä, että opiskeluaikana vakinaisia työsuhteita on eniten sosiaalityön opiskelijoilla. Vastaushetkellä vakinaisia työsuhteita oli eniten kansantaloustieteilijöillä, sosiaalityöstä valmistuneilla sekä viestinnän ja valtio-opin maistereilla. Talous- ja sosiaalihistorioitsijoista kaikilla oli määräaikainen työsuhde. Käytännöllisestä filosofiasta valmistuneista kolmanneksella oli vakituinen työ, kolmanneksella määräaikainen. Muissa pääaineissa noin puolella oli vakinainen työsuhde.

5.3 Työpaikan sijainti

Suurin osa työpaikoista sijaitsee odotetusti pääkaupunkiseudulla (kuvio 5.2). Opiskeluaikaisen työpaikan ja nykyisen työpaikan välillä eroja ei juuri näytä olevan. Vastaushetkellä 90 prosentilla oli työpaikka pääkaupunkiseudulla, seitsemällä prosentilla ulkomailla ja lopuilla muualla Suomessa.

5.4 Keskeisimmät työtehtävät

Vastaajia pyydettiin merkitsemään annetuista vaihtoehdoista kolme keskeisintä työtehtäväänsä. Kuviossa 5.3 on esitetty keskeisimmän työtehtävän jakauma. Valtiotieteiden maisterit näyttävät tyypillisimmin toimivan tehtävissä, joissa heidän keskeisimmät työtehtävänsä liittyvät tiedotukseen ja viestintään, suunnitteluun ja valmisteluun tai tutkimukseen. Tiedotus ja viestintä on ollut keskeisin tehtävä sekä opiskeluaikana että vastaushetkellä. Vastaushetkellä suunnittelu ja valmistelu oli yhtä keskeinen tutkimuksen ollessa kolmantena. Muut tehtävät saivat jo huomattavasti pienemmän osuuden. Merkittävin muutos valmistumisen jälkeen tapahtuu sihteeri- ja toimistotyössä, jonka osuus keskeisimpänä työtehtävänä putoaa rajusti.

Johtotehtävät olivat vastaushetkellä keskeisin työtehtävä vain 10 henkilöllä. Heistä 4 oli viestintä pääaineenaan valmistuneita, 3 valtio-opista ja yksi kansantaloustieteestä, poliittisesta historiasta ja sosiaalipsykologiasta. Muut tehtävät olivat opiskeluaikana tyypillisimmin myyntityötä ja asiakaspalvelua, vastaushetkellä myynnin ohella mainittiin esimerkiksi kehittämistehtävät, kääntäminen ja tulkkaus, rekrytointi, sijoituspäätökset, suhdetoiminta ja tuotekehitys.

On huomattava, että monet ovat tulkinneet melko laveasti erityisesti suunnittelu- ja valmistelu sekä tutkimustehtäviä erityisesti opiskeluaikaisten työsuhteiden osalta. Osa vastaajista on merkinnyt vain yhden työtehtävän, joka oli ainoa työtä kuvaava, osa on ehkä kokenut, että on merkittävä kolme työtehtävää, vaikka vain yksi olisi todellisuudessa kuvaava.

5.5 Työnantajan ryhmä

Suurimpia valtiotieteilijöiden työnantajia näyttävät olevan suuryritykset sekä valtion virastot, laitokset tai liikelaitokset (kuvio 5.6). Tarkastelussa Yleisradio, joka on valtionyhtiö, on sijoitettu kohtaan muu valtion virasto, laitos tai liikelaitos. Myös pienet ja keskisuuret yritykset ovat merkittävä työnantaja. Kuntien osuus työnantajana pienenee valmistumisen jälkeen. Yliopistot, korkeakoulut ja Suomen Akatemia työllistävät hieman yli kymmenen prosenttia valtiotieteilijöistä. Järjestöjen ja säätiöiden osuus on melko pieni. Muita työnantajia ovat olleet mm. kansainväliset organisaatiot.

Yksityisellä sektorilla työskenteli opiskeluaikana 39 prosenttia vastaajista, vastaushetkellä 42 prosenttia. Yksityisen sektorin osuus on melko suuri verrattuna aiempaan selvitykseen, jolloin vuonna 1993 valmistuneista vain 23 prosenttia oli yksityisen sektorin palveluksessa vuonna 1997 (Lantta 1997, 19). Uudemmassa rekrytointipalveluiden selvityksessä kohdejoukkona olivat vuonna 1997 valmistuneet, joista yksityisen sektorin palveluksessa oli vuonna 2000 30 prosenttia. Yksityisten yritysten osuus valtiotieteilijöiden työllistäjinä näyttääkin olevan kasvussa.

Julkisen sektorin osuus oli opiskeluaikana 45 prosenttia, vastaushetkellä 42. Vastaushetkellä yksityinen ja julkinen sektori olivatkin yhtä suuria valtiotieteilijöiden työnantajia. Pääaineittain tarkasteltuna erot ovat varsin suuria, kun katsotaan, kuinka suuri osa on yksityisen sektorin palveluksessa (kuvio 5.7). Kansantaloustiede ja viestintä ovat aineita, joista valmistuneiden enemmistö sijoittuu yksityiselle sektorille. Sosiaalipsykologiasta valmistuneista lähemmäs puolet sijoittuu yksityiselle ja valtio-opista sekä poliittisesta historiasta valmistuneista noin 40 prosenttia. Talous- ja sosiaalihistoriasta sekä sosiaalityöstä valmistuneista kukaan ei työskennellyt yksityisellä sektorilla vastaushetkellä.

Kun muitakin työnantajaryhmiä tarkastellaan pääaineittain, havaitaan, että muita enemmän yliopistojen, korkeakoulujen tai Suomen Akatemian palveluksessa on käytännöllisestä filosofiasta ja talous- ja sosiaalihistoriasta sekä sosiologiasta valmistuneita. Valtionhallinto työllistää suhteellisesti eniten poliittisesta historiasta, sosiaalipolitiikasta, valtio-opista ja kansantaloustieteestä valmistuneita. Kuntasektori työllistää odotetusti sosiaalityöstä ja sosiaalipolitiikasta valmistuneita, joita kunnan palveluksessa olevista vastaajista on kaksi kolmasosaa. Pääaineittaisessa tarkastelussa on kuitenkin muistettava pienet frekvenssit.

Aiemmin on jo tarkasteltu keskeisimpiä työtehtäviä. Vastaushetken työsuhteista voidaan esittää vielä seuraavanlainen tarkastelu, jossa on työnantajaryhmittäin merkitty keskeisimmät työtehtävät (keskeisin työtehtävä suurimmasta prosenttiosuudesta alkaen):

• Yliopisto, korkeakoulu tai Suomen Akatemia: Tutkimus, suunnittelu ja valmistelu, opetus ja koulutus
• Muu valtion virasto, laitos tai liikelaitos: Suunnittelu ja valmistelu, tutkimus, tiedotus ja viestintä
• Kunta tai kuntayhtymä: Sosiaalityö, suunnittelu ja valmistelu
• Järjestö tai säätiö: Tiedotus ja viestintä, tutkimus, suunnittelu ja valmistelu
• Pien- tai keskisuuri yritys: Tiedotus ja viestintä, suunnittelu ja valmistelu, tutkimus
• Suuryritys: Tiedotus ja viestintä, konsultointi, johtotehtävät, suunnittelu ja valmistelu
• Muu: Suunnittelu ja valmistelu, tiedotus ja viestintä

5.6 Työnantajan toimiala

Toimialoittaisessa tarkastelussa julkinen hallinto oli suurin työnantaja sekä opiskeluaikana että vastaushetkellä kuten kuviosta 5.8 nähdään.

Opiskeluaikana muita yleisiä toimialoja olivat joukkoviestintä, koulutus ja opetus sekä sosiaali- ja terveys. Muita toimialoja, jotka eivät ole sopineet luokitukseen, olivat muun muassa edunvalvonta ja konsultointi. Vastaushetken työsuhteista toiseksi yleisin toimiala on IT-ala (erityisesti kansantaloustieteestä ja viestinnästä valmistuneet). Opiskeluaikana se on ollut harvinaisempi, mikä liittynee alan vetovoimaisuuden kehitykseen. IT-alaan on luettu myös erikseen mainitut teleala ja uusmedia. IT-alan osuus valtiotieteilijöiden työnantajien toimialoista on jopa hämmästyttävän suuri. Julkisen hallinnon ja IT-alan jälkeen muita yleisiä toimialoja vastaushetkellä olivat joukkoviestintä, koulutus ja opetus, sosiaali- ja terveys sekä tutkimus. Kaikki yliopistolla työskentelevät on luettu kohtaan opetus, koulutus, koska kyseessä oli työnantajan toimiala. Muita, luokittelemattomia toimialoja olivat esimerkiksi konsultointi, mainosala, yritysviestintä, edunvalvonta, henkilöstövuokraus ja humanitaarinen apu.

5.7 Bruttotulotaso

Vastaajilta tiedusteltiin myös keskimääräistä työssäolokuukausien bruttotulotasoa kuukaudessa. Kysymyksessä ei huomattu korostaa pelkkiä palkkatuloja, joten osa on voinut laskea myös opintotuen mukaan tuloihin. Työssäolokuukausien bruttotulotaso viittasi yhteen valittuun työsuhteeseen, joten osalla se on voinut olla kesätyö, mistä syystä opiskelijoiden tulotaso näyttää varsin korkealta. Kysytty tulotaso kuvastaa kuitenkin vain työssäolokuukausien tulotasoa ja siihen vaikuttaa sekin, onko vastaajan valitsema työsuhde ollut osa-aikainen vai kokopäiväinen. Vastaushetken työsuhteista ilmoitettu kuukausittainen bruttotulotaso antanee kuvan siitä, millä tasolla valtiotieteiden maistereiden palkkaus on muutama vuosi valmistumisen jälkeen, mutta vastaushetken työsuhteiden kohdallakaan kysymystä ei ole rajattu vain kokopäivätyössä oleville.

Opiskeluaikana keskimääräinen työssäolokuukausien bruttotulo kuukaudessa oli 7377 mk. Tyypillisin tulojen määrä oli 8000 mk/kk, mutta vaihtelua oli 1000 mk:sta aina 24 000 mk:aan. Kuviossa 5.9 on tarkasteltu bruttotulojen jakautumista opiskeluaikana. Enintään 3000 mk:n tulot kuukaudessa oli 14 prosentilla. Yli 6000 mk:n mutta enintään 9000 mk:n bruttotuloihin pääsee 45 prosenttia vastaajista. Vain harvoilla oli opiskeluaikana yli 15 000 mk:n tulot kuukaudessa.

Kuviossa 5.10 on puolestaan esitetty vastaushetken bruttotulotaso hieman erilaisella luokituksella. Hieman yli kolmannes vastaajista ansaitsi yli 12 000 mk/kk, mutta enintään 16 000 mk/kk. Vastaajista 10 prosenttia ansaitsi enintään 9000 mk/kk ja 10 prosenttia puolestaan vähintään 24 00 mk/kk. Keskimääräinen bruttotulo oli 14 931 mk/kk kun taas tyypillisin bruttotulo kuukaudessa oli 10 000 mk. Pienin bruttotulo oli 3000 mk kuukaudessa ja suurin 40 000 mk. Verrattuna opiskeluaikaan keskimääräinen bruttotulo on vastaushetkellä kaksinkertainen.

Kuviossa 5.11 on tarkasteltu bruttotulojen jakautumista sukupuolen mukaan vastaushetkellä. Ylemmissä tuloluokissa miehet ovat suhteellisesti paremmin edustettuina. Miehissä näyttäisi myös olevan enemmän kaikkein pienituloisimpia, mutta todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole. Miehillä pienin bruttotulo kuukaudessa oli 7000 mk kun taas naisilla 3000 mk ja miesten osuuden pienimmässä tuloluokassa saivat nousemaan juuri tuloluokan ylärajalla olevat palkat.

Naisten keskipalkka oli 14 596 mk/kk kun taas miehillä 15 538 mk/kk. Mediaanipalkka oli molemmilla sama 14 000 mk/kk. Naisten palkka on tyypillisimmin 10 000 tai 15 000 mk/kk, miehillä 18 000 mk/kk.

Pääaineen mukaan tarkasteltuna näyttää siltä, että paras bruttotulotaso vastaushetkellä oli viestinnästä, kansantaloustieteestä ja valtio-opista valmistuneilla. Pienin tulotaso oli talous- ja sosiaalihistoriasta sekä käytännöllisestä filosofiasta valmistuneilla.

5.8 Työtehtävien ja koulutuksen vastaavuus

Kuviosta 5.12 ilmenee, kuinka hyvin vastaajat kokivat työtehtäviensä vastaavan koulutustaan sisällön osalta. Koulutusta vastaavuus perustui jokaisen omaan arvioon ja monet toivatkin esille vaikeuden arvioida, mikä on koulutusta vastaavaa. Opiskeluaikaista työsuhdetta koskevassa osiossa kysyttiin opintojen ja työtehtävien vastaavuutta, vastaushetken työsuhteen osalta työtehtävien ja koulutuksen vastaavuutta. Opintoja vastaava ei ehkä ole yhtä vahva ilmaus kuin koulutusta vastaava, mikä viittaa tutkintoon. Ehkä tästä syystä eroa opiskeluajan ja vastaushetken välillä ei juurikaan synny, kun tarkastellaan niiden vastaajien osuutta, jotka kokivat työtehtäviensä vastaavan suuressa määrin koulutustaan tai opintoja.

Vastaushetkellä työtehtävät näyttivät vastaavan koulutusta melko hyvin, 87 prosenttia koki työnsä vastaavan ainakin jossain määrin koulutusta. Niitä, joiden mielestä työ vastasi suuressa määrin koulutusta, oli 38 prosenttia. Niitä, joiden työtehtävät eivät sisällöltään vastanneet lainkaan koulutusta, oli 13 prosenttia, mutta osa heistä on voinut olla jotakin toista tutkintoaan vastaavassa työssä. Pelkän vastaavuuden sijaan olisi voitu selvittää myös työssä viihtymistä, ehkä myös sitä, vaaditaanko nykyisessä tehtävässä akateeminen koulutus.

Kun tarkastellaan vastaushetken tilannetta pääaineittain, havaitaan, että parhaimmaksi työnsä ja koulutuksen sisällöllisen vastaavuuden kokivat käytännöllisestä filosofiasta ja sosiaalityöstä valmistuneet, joista kummastakin noin 80 prosenttia piti työtehtäviään sisällöllisesti suuressa määrin koulutustaan vastaavina. Molemmissa oli tosin pieni vastaajamäärä. Käytännöllisen filosofian osalta tulosta selittänee tutkijoiden määrä vastaajajoukossa. Sosiaalityön opiskelu puolestaan tähtää ammatilliseen pätevyyteen, mikä näkyy hyvänä sisällöllisenä vastaavuutena.

Muita, jotka kokivat sisällöllisen vastaavuuden keskimääräistä paremmin, olivat sosiologiasta, poliittisesta historiasta, valtio-opista ja sosiaalipsykologiasta valmistuneet. Kansantaloustieteilijöistä 27 prosenttia ja valtio-oppineista 21 prosenttia ei kokenut työtehtäviensä vastaavan sisällöllisesti koulutustaan lainkaan.

Helsingin yliopiston rekrytointipalveluiden tekemässä selvityksessä (Pulkkinen 2001) valtiotieteellisestä tiedekunnasta valmistuneet olivat kaikkein vähiten muista tiedekunnista valmistuneisiin verrattuna vastanneet käyttävänsä yliopistossa hankkimiaan tietoja ja taitoja jatkuvasti (38 % vastaajista, kohdejoukkona tiedekunnasta vuonna 1997 valmistuneet kandidaatit, maisterit, lisensiaatit ja tohtorit). Vastaavasti valtiotieteellisestä tiedekunnasta valmistuneet olivat suhteellisesti eniten vastanneet, ettei opiskelluista asioista ole työssä kovinkaan paljon hyötyä (12 %). Se, että valtiotieteellisestä valmistuneet kokevat melko heikoksi yhteyden koulutuksen ja oman työnsä välillä, johtunee siitä, että valtiotieteellisen koulutus ei tähtääkään kapea-alaiseen ammatilliseen pätevyyteen vaan tarjoaa laaja-alaisemman pätevyyden, joka ei ehkä konkretisoidu työtehtävissä, jotka usein vaativat jonkin erityisalueen hallitsemista.

Kuviossa 5.13 tarkastellaan koulutuksen ja työtehtävien vaatimustason vastaavuutta. Vaatimustason osalta opiskeluajan ja vastaushetken välille tulee selvä ero. Kun opiskeluaikana vain 31 prosenttia koki, että työtehtävät vastaavat opintoja vaatimustasoltaan suuressa määrin, vastaushetken työtehtävät näyttivät useimmilla vastaavan koulutusta vaatimustason suhteen. Niitä, joiden työ ei vaatimustasoltaan lainkaan vastannut koulutusta, oli vain yksittäisiä.

Vastaushetken työsuhde vastasi myös vaatimustasoltaan koulutusta parhaiten käytännöllisestä filosofiasta ja sosiaalityöstä valmistuneilla. Keskimääräistä paremmin vastaavuuden kokivat heidän lisäkseen sosiaalipsykologiasta, poliittisesta historiasta ja viestinnästä valmistuneet.

Kuviossa 5.14 esitetään vielä ansiotason mukainen tarkastelu. Ongelma tässä kysymyksessä oli se, että monilla vastaajilla ei ollut käsitystä siitä, mikä olisi koulutusta vastaava ansiotaso. Oli myös yksittäisiä henkilöitä, jotka kokivat ansaitsevansa "liian hyvin" ja vastasivat, että palkkaus ei vastaa koulutusta lainkaan. Useimmat "ei lainkaan" –vastauksista ovat kuitenkin merkki siitä, että vastaaja kokee ansaitsevansa liian vähän koulutukseensa nähden. Jos tarkastellaan vastausten jakautumista aiemmin tarkasteltujen tuloluokkien mukaisesti, havaitaan, että yli 16 000 mk:n ja erityisesti yli 20 000 mk:n tulot kuukaudessa ovat sellaisia, että suurin osa kokee tulojen vastaavan koulutusta suuressa määrin. Sen sijaan kun tulot ylittävät 24 000 mk kuukaudessa, on vastattu enemmän, että tulot vastaavat jossain määrin tai ei lainkaan koulutusta.

Ansiotason osalta tutkinnolla näyttää olevan suuri merkitys. Kolme-neljä vuotta valmistumisen jälkeen 43 prosenttia oli sitä mieltä, että ansiotaso vastaa koulutusta suuressa määrin. Yhtä suuri osa oli sitä mieltä, että ansiotaso vastaa koulutusta jossain määrin. Saman verran ansaitsevat saattoivat vastata ansiotason joko vastaavan suuressa määrin tai jossain määrin koulutusta. Erityisesti tuloluokassa 12 001 – 16 000 mk/kk vastaukset jakautuivat tasaisesti näiden vaihtoehtojen välille eikä sukupuolten välillä näyttänyt olevan eroa tässä suhteessa.

Vastaushetken ansiotaso vastasi parhaiten koulutusta viestinnästä valmistuneilla, joista 58 prosenttia koki ansiotasonsa vastaavan suuressa määrin koulutusta. Heikoiten koulutukseen nähden kokivat ansaitsevansa sosiaalipolitiikasta valmistuneet, joista 40 prosenttia oli sitä mieltä, ettei ansiotaso vastaa lainkaan koulutusta.

6 Valmistumisen jälkeinen työllisyystilannea

6.1 Työtilanne valmistumisen jälkeisenä vuonna

Vastaajilta tiedusteltiin, mikä taulukossa 6.1 esitetyistä tilanteista kuvaa parhaiten valmistumisen jälkeistä vuotta. 63 prosenttia oli valmistumisen jälkeisenä vuonna koulutusta vastaavassa työssä. Koulutusta vastaavuus perustuu vastaajien omaan arvioon. Osa on saattanut painottaa korkeakoulututkinnon vaatimusta, osa taas sisällöllistä vastaavuutta opiskelemaansa alaan.

Koulutusta vastaamattomassa työssä ilmoitti olleensa 14 prosenttia eikä tässä suhteessa ollut juuri eroja naisten ja miesten välillä. Joukossa oli vastaajia, jotka olivat jotakin toista tutkintoa vastaavassa työssä. Jatko-opiskelijana oli kahdeksan prosenttia ja neljä prosenttia opiskeli muuten, oli vanhempainlomalla tai työttömänä. Muina tilanteina vastaajat mainitsivat muun muassa sen, että he olivat koulutusta osittain vastaavassa työssä tai eivät olleet hakeneet töitä.

Sosiaalityöstä valmistuneista kaikki viisi olivat koulutustaan vastaavassa työssä, viestinnästä 80 prosenttia ja sosiologeistakin 71 prosenttia. Vähiten koulutusta vastaavassa työssä oli käytännöllisestä filosofiasta (43 %), kansantaloustieteestä (53 %) ja valtio-opista (56 %) valmistuneita. Käytännöllisestä filosofiasta valmistuneissa oli tosin eniten jatko-opiskelijoita. Työttöminä oli yksi henkilö kaikista muista aineista valmistuneissa paitsi sosiaalityöstä, talous- ja sosiaalihistoriasta ja viestinnästä.

6.2 Ensimmäisen koulutusta vastaavan työsuhteen aloittaminen

Ensimmäisen koulutusta vastaavan työsuhteen aloittamisen kestoa on mielekästä tarkastella vain niiden osalta, jotka edelliseen kohtaan vastasivat olleensa valmistumista seuraavana vuonna koulutusta vastaavassa työssä. Heistä 73 prosenttia oli koulutusta vastaavassa työssä jo valmistuessaan. Koulutusta vastaavan työn saaminen vaikuttaakin helpolta näin tarkasteltuna, mutta edellisestä kohdasta ei käynyt ilmi, kuinka moni niistä, jotka olivat valtiotieteellistä koulutusta vastaamattomassa työssä, oli jotakin toista tutkintoa vastaavassa työssä ja kuinka moni puolestaan oli hakenut valtiotieteellistä koulutustaan vastaavaa työtä, mutta ei ollut löytänyt.

Naisten ja miesten välillä ei ollut suuria eroja koulutusta vastaavan työn löytymisen keston suhteen. Pääaineittain tarkasteltuna sosiaalityön vastaajista kaikki viisi olivat koulutusta vastaavassa työssä jo valmistuessaan, viestinnästä valmistuneista 90 prosenttia ja sosiaalipsykologiastakin 86 prosenttia. Vähiten heti valmistuessaan olivat koulutusta vastaavassa työssä talous- ja sosiaalihistoria (25 %) ja poliittinen historia (50 %) pääaineenaan valmistuneet.

Kun tarkastellaan kaikkia vastaajia - ei vain niitä, jotka olivat koulutusta vastaavassa työssä ensimmäisenä valmistumista seuraavana vuonna - ja verrataan opiskeluaikaisten töiden yhteyttä valmistumisen jälkeiseen tilanteeseen, havaitaan, kuten odottaa saattaa, että ne, joilla oli opiskeluaikana omaan alaan liittyviä töitä, olivat todennäköisemmin heti valmistuessaan koulutusta vastaavassa työssä. Niistä, joilla sekä opiskeluaikaiset lukukausien aikaiset että kesätyöt useimmiten tai aina liittyivät opiskelualaan, 71 prosenttia oli jo valmistuessaan koulutusta vastaavassa työssä. Vain yhdeksällä prosentilla koulutusta vastaavan työn löytyminen kesti yli kuusi kuukautta. Kun taas tarkastellaan niitä, joiden opiskeluaikaiset työt eivät koskaan ole liittyneet opiskelualaan, 46 prosenttia oli jo valmistuessaan koulutusta vastaavassa työssä. Sen sijaan harvat saivat alle puolessa vuodessa koulutusta vastaavan työn ja 39 prosentilla koulutusta vastaavan työn saaminen kesti yli kuusi kuukautta. Jos katsotaan vielä lukukausien aikaisia ja kesätöitä erikseen, näyttää siltä, että lukukausien aikaiset työt ovat jonkin verran merkityksellisempiä kuin kesätyöt eikä sillä näytä olevan suurta merkitystä, onko opiskeluaikainen työkokemus vain joskus vai useimmiten tai aina liittynyt opiskelualaan.

6.3 Työsuhteiden lukumäärä valmistumisen jälkeen

Kuviosta 6.1 nähdään, että tyypillisimmin vastaajilla on ollut kaksi työsuhdetta laskettuna valmistumisesta vastaushetkeen. Vain 15 prosentilla vastaajista on ollut neljä tai useampia työsuhteita. Yhdellä henkilöllä ei ollut lainkaan työsuhteita valmistumisen jälkeen, mutta hän ei ollut hakenutkaan töitä.

Vastaushetken työllisyystilannetta ei erikseen kysytty eikä voi olettaa, että kaikki, jotka eivät vastanneet vastaushetken työsuhdetta koskeviin kysymyksiin, olivat vastaushetkellä vailla työtä. Vastaushetken työsuhdetta koskeviin kysymyksiin jätti vastaamatta 14 henkilöä, mikä merkitsee 8,4 prosentin osuutta vastaajista. Rekrytointipalveluiden tekemästä selvityksestä ilmeni, että ylemmän korkeakoulututkinnon vuonna 1997 suorittaneista vastaajista vähintään kerran valmistumisensa jälkeen työttömänä oli ollut 30 prosenttia. Vastaushetkellä syksyllä 2000 työttömänä oli vain 2,5 prosenttia, mutta mukana luvussa ovat kaikki tutkintoasteet (Pulkkinen 2001). Suomen valtiotieteilijöiden liiton vuonna 2000 tekemässä työmarkkinatutkimuksessa viisi prosenttia vastaajista oli työttömänä (Pursiainen 2001).

7 Työpaikan saamiseen liittyvät tekijät

Vastaajia pyydettiin arvioimaan, oliko kuviossa 7.1 esitetyillä tekijöillä merkitystä, kun heidät valittiin nykyiseen, vastaushetken työpaikkaansa. On huomattava, että "ei merkitystä" tarkoittaa erityisesti tiettyjen vaihtoehtojen kuten toinen tutkinto, ulkomailla opiskelu kohdalla sitä, ettei kyseinen vaihtoehto koske vastaajaa. Jos työpaikan saamiseen vähiten vaikuttavista tekijöistä karsitaan pois ne, jotka selvimmin ovat sellaisia, joita kaikilla vastaajilla ei ole, kolme vähiten vaikuttavaa tekijää ovat tutkielman arvosana, harrastukset ja tutkielman aihe.

Eniten työpaikan saamiseen uskottiin vaikuttavan henkilökohtaisten ominaisuuksien ja persoonan, toiseksi eniten vuorovaikutustaitojen. Kolmantena mainittiin oman alan työkokemus. Kolme seuraavaksi merkittävintä olivat pääaine, kielitaito ja jokin erityisosaaminen. Jossain määrin työpaikan saamiseen vaikuttavista tekijöistä kärkeen nousivat atk-taidot, sivuaine ja kielitaito.

Naiset pitivät vuorovaikutustaitoja ja henkilökohtaisia ominaisuuksia sekä persoonaa jonkin verran tärkeämpinä työpaikan saamiseen vaikuttavina tekijöinä kuin miehet. Miehilläkin tosin henkilökohtaiset ominaisuudet ja persoona olivat merkittävin tekijä. Miehet pitivät pro gradu -tutkielman arvosanaa ja opintomenestystä tärkeämpinä kuin naiset, mikä voi johtua jatko-opiskelijoiden suuremmasta osuudesta. Miehillä oli myös useammin toinen tutkinto tai jokin erityisosaaminen, jonka avulla he olivat työllistyneet.

8 Kommentteja tutkinnon ja työelämän välisestä suhteesta

Lopuksi kyselyssä pyydettiin palautetta tutkinnosta, erityisesti työelämän ja tutkinnon välisestä suhteesta, ja opiskeluun liittyvistä asioista (ml. opintojen ohjaus). Vastaajia pyydettiin kertomaan, mikä oli heidän mielestään hyvää, mikä huonoa ja myös kehittämisehdotuksille oli varattu tilaa. Tässä yhteydessä on nähty tarkoituksenmukaiseksi raportoida tutkinnon ja työelämän väliseen suhteeseen liittyvät kommentit kokonaisuudessaan. Kommentit on eritelty pääaineittain.

Yhteenvetona vastauksista voisi todeta, että useimmat valmistuneet arvostivat tutkintoa edes jossain määrin. Analyyttisyys, laaja-alaisuus, kriittisyys ja itsenäinen tiedonhaku olivat usein mainittuja koulutuksen hyviä puolia, joista on hyötyä myös työelämässä. Kovin monet kuitenkin katsoivat, että koulutus oli liian teoreettista ja kaukana käytännön työelämästä. Kehittämisehdotukset koskivatkin nimenomaan opintojen ja työelämän lähentämistä toisiinsa. On toki huomattava, että kommentteja esittivät vuonna 1998 valmistuneet, joten heidän opiskeluajoistaan moni asia on muuttunut, toivottavasti parempaan suuntaan.

• Yleistiedot tutkimuksen tekemisestä, kieliopinnot, kriittisyys (erityisesti kehitysmaatutkimus).
• Kohtuullisen yleissivistävä ja sellaisenaan käyttökelpoista myös työelämässä.
• Vahva teoreettinen pohja työelämään. Monipuolinen koulutus, joka soveltuu moneen eri alaan. Aika vaativa koulutus, josta voi olla ylpeä kun sen on suorittanut loppuun.

• Pakollisia tutustumisia oikeaan tutkinnonjälkeiseen työelämään heti opintojen alussa.
• Valtionhallinnon harjoittelupaikkoja riittävästi kaikille. Tietoa sijoittumisesta työelämään heti opintojen alussa.
• Kontaktit myös valtion laitosten ja tiedekunnan kanssa voisivat parantaa tilannetta molemmin puolin. Harjoittelu kun oli varsin pintapuolista.
• Yhteistyötä työelämän kanssa: luennoitsijoita yliopiston ulkopuolelta.
• Lisää ohjattua kanssakäymistä yliopistojen ulkopuolisen maailman kanssa, esim. luennoitsijoita ym.
• Toivottavaa olisi ehkä enemmän kursseja, joissa edellytetään opiskelijan läsnäoloa, esim. enemmän keskustelua ja aktiivista kannanottoa eri ajankohtaisiin asioihin yhteiskunnassa tai yleensä maailmalla. Vähän niin kuin monissa yliopistoissa ulkomailla, toisaalta vähemmän vapautta. Kontakti eri työnantajiin voisi olla suurempi.
• Enemmän pienryhmiä, kykyä keskustella oman alansa asioista olisi kehitettävä.

Liitetaulukko 1

Keskeisimmät työtehtävät pääaineittain opiskeluaikana

Liitetaulukko 2

Keskeisimmät työtehtävät pääaineittain vastaushetkellä