Vuoden toisen numeron kokoaminen jäi taas aivan vuoden viime päiviin. Olemme tästä pahoillamme ja lupaamme ponnistella  tilanteen korjaamiseksi. Tätä silmällä pitäen toteutamme ensi vuoden alusta eräitä muutoksia, joihin voi alustavasti tutustua Seuraava numero -palstalla.

Tässä numerossa on neljä artikkelia. Kahdessa eritellään kokonaan verkossa toteutettujen kurssien kokemuksia ja kahdessa muussa yliopisto-opettajien koulutuksen vaikuttavuutta ja opettaja-tutkijan / tutkija-opettajan ammatillisen kehittymisen tukemista.

Sosiaalipolitiikan johdantokurssi sivuaineopiskelijoille järjestettiin keväällä 2006 ensimmäistä kertaa täysin verkkokurssina. Kurssin  vetäjänä toiminut Nina Kahma erittelee ensimmäisessä artikkelissa erityisesti verkkokeskustelujen  toteutusta ja opiskelijoiden antamaa palautusta sekä  pohtii lopuksi  kurssin kehittämistä saadun palautteen perusteella.

Susanna Hoikkala artikkelin  kohteena on sosiaalityön yliopistoverkoston (SOSNET) piirissä toteutettu englanninkielinen Advocacy and Empowerment -verkkokurssi. Se oli tarkoitettu sosiaalityön syventäviä opintoja suorittaville perus-, jatko- ja vaihto-opiskelijoille. Kurssiympäristönä oli blogi (Valtiotieteellisen tiedekunnan oma Lokari -blogijärjestelmä). Arvioinnin keskiössä onkin juuri blogin toimivuus verkkokurssin oppimisympäristönä.

Kolmannessa artikkelissa Sanna-Marja Heinimo käsittelee opettajien näkemyksiä Miten opetan verkossa -koulutuksen vaikuttavuudesta. Koulutus järjestettiin Helsingin yliopiston Viikin kampuksella. Keskeinen johtopäätös on että koulutus tuki osallistujia heidän omien opetusnäkemystensä ja -käytäntöjensä kehittämisessä.

Viimeisessä artikkelissa Arja Kukkonen tarkastelee tutkija-opettajan ja opettaja-tutkijan ammatillisen kehittymisen tukemisen mahdollisuuksia australiaisen kehittämisprojektin antamien tuloksien perusteella.

Piirtoheittimen toimitus 20.12.2006

 

Edit