Piirtoheitin

Sosiaalipsykologian laitoksen johtajan, professori Anna-Maija Pirttilä-Backmanin haastattelu

Laadusta on tänä keväänä yliopistoissa keskusteltu vilkkaasti. Kuopion yliopiston laatujärjestelmä on ehtinyt jo arviointiin asti. Helsingin yliopistossa 46 laitoksen, osaston, instituutin, tutkimuskeskuksen ja kirjaston johtajat, esittivät helmikuussa oman kantansa. He totesivat

"laadunvarmistuksen olevan tieteen harjoittamisen ja korkeimman opetuksen välttämätön ja arvokas apuväline edellyttäen, että se on asiantuntijavetoinen, mittasuhteiltaan kohtuullinen ja keskittyy oleellisuuksiin. Sellaisiin hankkeisiin osallistumme mielellämme.
Vaikka nyt aloitetussa laadunvarmistushankkeessa voi nähdä hyviäkin puolia (esim.työajan kartoitus), hankkeen perusolemus on massiivinen ja byrokraattinen. Sen toteuttaminen tarkalleen esitetyssä muodossa haaskaa yliopistoyhteisön voimavaroja, toistaa jo tehtyä työtä (esim. tutkimuksen arviointi), kohdistaa huomion epäoleellisuuksiinkin sekä nakertaa yliopistolaisten työmotivaatiota ja työn iloa.

Johtamamme yksiköt eivät voi osallistua esitetyn kaltaisen laadunvarmistusjärjestelmän luomiseen.”

Sosiaalipsykologian laitoksen johtaja, professori Anna-Maija Pirttilä-Backman oli yksi allekirjoittajista. Piirtoheittimen toimituksen jäsen Raimo Parikka kävi kyselemässä hänen käsityksiään nyt toukokuun lopulla.

Onko laatu heikentynyt?

Kysymys: Miksi sinun mielestäsi keskustelua yliopisto-opetuksen laadusta käydään juuri. Onko opetuksen tapahtunut joitain olennaisia muutoksia tai onko se jopa heikentynyt viime aikoina?

Pirttilä-Backman: Missään tapauksessa ei voi olla kyse siitä että laatu yliopistossa olisi ainakaan heikentynyt. Jos vastaan oman laitokseni kannalta: meille tulee järkyttävän tiukan karsinnan kautta opiskelijoita, jotka ovat motivoituneita ja me toisaalta olemme toivottavasti vuosien aikana saaneet aikaan sellaisen koulutusohjelman että emme ainakaan hirveästi pilaa asioita, vaan yritämme keskittyä tärkeisiin asioihin monipuolisuutta unohtamatta ja kannustaa. Jos taas katsomme viime vuosien graduja, niin ei missään tapauksessa voi ajatella että laatu olisi huonontunut.

Tutkimuksen osalta laitoksen henkilökunta julkaisee yhä enemmän kansainvälisillä foorumeilla, joissa on tiukat arviointikriteerit. Siinä kohtaan tosin on sellainen huolestuttava piirre mielestäni että julkaiseminen painottuu helposti valtavirtatutkimukseen. Jos otat kaikkien muidenkin tutkiman teorian ja teet siitä pientä modifikaatiota ja muutat muutamaa muuttujaa, niin silloin todennäköisyys saada artikkelisi läpi lisääntyy. Siihen liittyy riski. Mutta muuten laatu on korkeintaan parantunut.

Sitä en sitten tiedä miten työympäristön laatu on kehittynyt. On kiinnostavaa, että aika moni on sanonut että UPJ on monissa paikoissa aiheuttanut kielteisiä ilmiöitä työyhteisössä. Mutta tuskinpa sitä laatua tällaisia asioita varten tehdään. Mistä lie on opetusministeriö päättänyt, että kaikkien Suomen korkeakoulujen auditointi tapahtuu viimeistään vuoteen 2009 mennessä. Pitää kysyä suurempien rakenteiden tutkijoilta jos haluaa selvittää mistä tämä ajatus on tullut.

Kysymys: Et siis näe että esimerkiksi yhteiskuntatieteissä olisi jotain sellaista sisäistä kehitystä, jonka perusteella pitäisi olla erityisen huolissaan opetuksen tai tutkimuksen laadusta?

Pirttilä-Backman: Ei, se kuulostaa itse asiassa aika oudolta ajatukselta. Jos ajatellaan tätä laatutyötä, jota nyt tehdään, niin sehän on hallinnollisten prosessien laatua. Ei siinä meidän työn ytimen laatuun puututa käsittääkseni lainkaan. Monta kertaa on todettu että esimerkiksi tutkimustyön laatukäytäntö, refereejärjestelmä on peräisin 1600-luvulta. Tänä päivänä ajatellaan että siinä on ongelmia, mutta parempaakaan ei ole pystytty kehittämään.

Kysymys: Yliopistoissa on jo nykyisin monenlaisia ja pitkään käytössä olleita toimintoja joita voi hyvällä syyllä nimittää laatu- tai laadunvarmistusjärjestelmiksi: esimerkiksi henkilökunnan ja opiskelijoiden valintaprosessit, opinnäytteiden arvioinnit, tutkintovaatimusten uudistaminen tai kansainväliset arvioinnit. Niiden merkityksestä tai mahdollisesta kehittämistarpeesta ei tässä yhteydessä puhuta juuri mitään. Mitkä seikat sinä näkisit keskeisiksi laatua ajatellen.

Pirttilä-Backman: En voi sanoa että olisin pettynyt, koska minulla ei juuri ollut odotuksiakaan, mutta jos otetaan esimerkki Helsingin yliopiston kansainväliset arvioinnit, niin niillä ei ole käsittääkseni mitään selkeää paikkaa kehitteillä olevassa laatujärjestelmässä, vaikka voisi kuvitella että juuri niihin pitäisi tähdätä ja niistä pitäisi lähteä purkamaan prosesseja. Toinen mitä moni on sanonut, on että asiat eivät ole sillä lailla eroteltavissa kuin mitä näissä esitetyissä malleissa halutaan tehdä. Yhä edelleen on pitkälti epäselvää mitä tällä laatujärjestelmällä tarkoitetaan. Itse olen viime aikoina alkanut yhä enemmän mieltää sen puhtaasti hallintoprosessien laaduksi. Ei ole selkeyttä, eikä sanota mikä on olennaista, mitkä ovat isoja asioita.

Voisin konkretisoida tätä hieman: meidän laitoksella päästään nyt vasta ensimmäisen kerran kunnolla puhumaan siitä tekstistä jonka kansainvälinen arviointiryhmä kirjoitti meidän osalta. Samalla on tulossa jo toinen iso asia. Eli me ei pystytä käymään yhtä isoa prosessia kunnolla lävitse kun tulee jo uusi päälle. Yliopistohallinnon laatua olisi myös se että katsottaisiin keskeisiä arviointiprosesseja laitostason kannalta eikä sen perusteella miten joku hallintoprosessi keskushallinnon osalta loppuu ja tulokset siirretään laitoksille. Aikataulutukset olisi hyvä katsoa myös perustoimijoiden näkökulmasta.

Toinen tärkeä asia mihin meidän paneelimme ja tietojeni mukaan myös moni muu paneeli kiinnitti huomiota, on kysymys siitä miksi tutkimuksen ja opetuksen arviointi pidetään Helsingin yliopistossa erillään. Jos ajatellaan niitä volyymeja, joita suomalaisissa yliopistoissa tuotetaan tutkintoja, niin tuntuu että jos joku joutuu arvioimaan näiden laitosten tutkimusta ja suhteuttamaan sitä maailman huippuyliopistoihin niin pitää samalla katsoa mikä täällä on opetuspaine. On iso kysymys yhdistetäänkö opetuksen ja tutkimuksen arvioinnit jatkossa ja tällainen keskustelu odottaa kokonaan käymistään. Voi kysyä miksi tällaisia isoja kysymyksiä joita arvioinnit ovat nostaneet esiin, ei ratkaista ensin, vaan lähdetään rakentamaan joka tason asioihin puuttuvaa laatujärjestelmään. Pienet ja isot kysymykset olisi hyvä pitää erillään.

Johtajuus laitostasolla

Kysymys: Laatukeskustelun eräänä tavoitteena on usein mainittu johtajuuden, myös laitostason johtavuuden vahvistaminen. Miten näet tässä tavoitteessa onnistutun?.

Pirttilä-Backman: Koen että laitoksen johtamisen kannalta on dysfunktionaalista että laatukeskustelu tulee ihan väärään aikaan. Laitosjohtajat esittivät toiveen että suunniteltu järjestelmä olisi ensin pilotoitu yhdessä tiedekunnassa, mutta näin ei tapahtunut. Matriisityöskentelyihin osallistuneet ovat todenneet että niissä on hyvin paljon epäselvyyttä ja istumattomuutta. Tiedekunnat ovat toki hirveän erilaisia. Mutta kun katsotaan esimerkiksi mitä meidän opintoasioiden päällikkö Tuula Hakkola oli listannut laitosjohtajille, siitä mitä kaikkea systemaattisesta tietoa meidän opintoasioiden toimisto kerää, mitä on jo vuosia tehty ja joka on olennaista asiaa, niin tuntuu että siinä on jo aika paljon. Varmasti hyvistä käytännöistä voi oppia kaikenlaista, mutta jos prosessit vievät kohtuuttomasti aikaa, niin se ehkä ei ole enää sen väärti. Varmaan voitaisiin huomattavasti kevyemmällä toiminnalla oppia taas pari uutta hyvää käytäntöä.

Opiskelijoiden oikeusturvan parantamiseen liittyvät seikat ovat asia erikseen. Esimerkiksi milloin pitää antaa tentistä palautetta, ovatko tenttien arviointikriteerit tiedossa. Ne ovat perusasioita ja niiden pitää olla kunnossa. Mutta ei siihen mitään massiivista organisaatiota tarvita. Voisi kuvitella että opetuksen kehittämistoimikunta voisi ihan järkevästi tarkastaa tällaiset asiat joka laitokselta.

Ohjauksen merkitys

Kysymys: Ohjauksen lisääminen liitetään monasti laatukeskusteluun. Miten näet tämän asian, miten se vaikuttaa esimerkiksi työmääriin laitoksella?

Pirttilä-Backman: Sosiaalipsykologian laitoksella on hopseja tehty aika pitkään. Oma kantani hopseihin lähtee puhtaasti niistä keskusteluista joita meillä on laitoksella ollut opiskelijoiden kanssa. He ovat sanoneet, että asia on heille tärkeä ja on kuulunut myös valituksia siitä että opettajat eivät aina ota niitä tarpeeksi tosissaan. Jos meidän graduvaiheen opiskelijat, joiden pitää tehdä maisterivaiheen hops, kokee asian tärkeäksi, niin hyvä on. Silloin se on tärkeä ja järkevä instrumentti. Toisaalta tästä on tulossa kaikenlaista seurantajärjestelmää, joista on vaikea sanoa mitä kaikkea tarvitaan.

Tässä voisi esittää selventävän esimerkin: asia nousi esille eräässä gradujen aloittamistilaisuudessa. Opiskelijat esittivät käsityksenään että laitoksella on gradunteon osalta vapaa ja puolivapaa linja. He halusivat mieluummin puolivapaan, jolloin olisi hops tehtynä ja joku kyselemässä perään. Meillä opettajat kokevat tällaisen suunnittelu- ja kontrollijärjestelmän jossain määrin vieraana. No me sitten kysyimme opiskelijoilta kuinka moni heistä haluaisi vapaan tai puolivapaan linjan. Yli puolet halusi puolivapaan linjan ja pieni osa vapaan linjan. Opiskelijat ovat jo aiemminkin, vuosia sitten tehdyn selvityksen mukaan halunneet tiukempaa graduohjausta. Opettajat taas kokivat asian niin, etteivät he voi mennä laittamaan mitään sellaista tiukkaa raamia, mikä merkitsisi opiskelijan autonomian rikkomista. Kun asiaa pohdittiin päädyttiin siihen että opiskelijoille kerrottiin, että tässä kohtaa opettajien ja opiskelijoiden odotukset eivät käy yhteen.

Nyt pallo on heitetty opiskelijoille ja sanottu heille: jos sinä haluat, että sovitaan vaikka koko gradun teon aikataulu alusta saakka, niin kerro se ohjaajalle. Toisin sanoen, me laitoksella haluamme että aloite tiukemmin rakennettuun ohjaussuhteeseen on opiskelijalla. Opettajat ovat siihen valmiita, vaikka se tietyllä tavalla edelleen koetaan oudoksi tälle akateemiselle maailmalle. On hyvä lisätä että viimeisenä 20 vuotena on graduohjaus laitoksella ylipäätään jämäköitynyt ja ollaan tultu tavoitetietoisemmiksi.

Kysymys: Monet nykyisistä opintojen ja opetuksen tehostamiseen liittyvät ehdotukset tulevat nykyään yliopiston ulkopuolelta ja innovaatioina usein alemmilta koulutuksen tasoilta. Opiskelijat puhuvat nykyään yleisesti olevansa koulussa. Mitä mieltä tästä olet?

Pirttilä-Backman: On kiinnostavaa ettei tällaisesta kehityksestä juurikaan keskustella. Esimerkiksi nyt hopsien tekemisestä tässä suhteessa. Meillähän on laitoksella ollut jo pitkään käytössä opiskelijoiden portfoliojärjestelmä. Itse tutkin aikoinaan väitöskirjassa ajattelun reflektiivisyyttä, mutta en ole yhtään vakuuttunut siitä että aina ja kaikessa kannattaa reflektoida. Kaipaisin hirveästi sellaista kunnon tutkimusta, jonka tulosten perusteella nähtäisiin, mikä vaikutus tällaisilla kaikenkattavilla ja läpikäyvillä ohjausjärjestelmillä on. Sellaista tutkimusta en ole nähnyt. Voisi sanoa että olemme matkalla kohti suunnitelmataloutta ja ainakin minua ihan oikeasti huolestuttaa se mitä tapahtuu luovuudelle. Nykyisin ei tarvitse olla huolissaan siitä, että yliopistoissa ehdittäisiin ajatella minkäänlaisia kumouksia.

Kun nyt puhutaan paljon yliopistouudistuksen tarpeesta ja tehdään vertailuja, niin olisi kiinnostavaa tietää, miten paljon suomalaiset hallintohenkilöt ja kehittäjät käyvät näissä parhaiten rankatuissa yliopistoissa. Tuntuu ettei saada nähtäville edes mikä on opiskelija-opettaja suhde Cambridgessa contra Helsingin yliopistossa. Enkä tiedä onko Stanfordissa, Yalessa tai Harvardissa laatujärjestelmää? Entä miten näissä parhaiksi rankatuissa yliopistoissa on järjestetty tutkimuksen rahoitus ja sapattijärjestelmät?

Verkko-opetuksen laatu ja VOPLA

Kysymys: Heitetäänpä nuo kysymykset Piirtoheittimen lukijoille. Ehkä joku osaisi vastata. Keskustellaan vielä hetki verkko-opetuksen asemasta laitoksella. Millaisena näet kehityksen muutaman vuoden tähtäimellä?

Pirttilä-Backman: Meillähän on aika paljon verkkoa hyödyntävää opetusta. Joitain kursseja toimii kokonaan verkossa, meillä on gradunteon vertaistukiryhmiä verkossa. Kirjailijan ääni –galleriaa laajennetaan edelleen. Olemme luvanneet tarjota valtakunnallisesti ammatti- ja tutkimusetiikan kurssia sosiaalipsykologian jatkokoulutustasolle yliopistojen väliseen yhteistyöhön. Sen rakentaminen tulee väistämättä tapahtumaan aikalailla verkkopohjaisesti.

Tekeillä on myös muutama kurssi, joiden osalta ajatuksena on että kun kerran satsaa suunnitteluun ja materiaalien tekoon, niin sitten pystyy myöhemmin säästämään jonkin verran työmääräkuluissa. Kuvittelisin että verkon käyttö tulee säilymään entisellään tai pikkuisen lisääntymään. Se lisää joitain mahdollisuuksia mitä muuten ei olisi, tuo joiltain osin joustavuutta ja sillä on myös itseisarvoa. Enpä haluaisi laskea työmarkkinoille meiltä valmistunutta opiskelijaa, jolla ei ole jonkinlaisia valmiuksia toimia verkkoympäristöissä.

Kysymys: Näetkö että verkko-opetukseen liittyy joitain erityisiä laatukysymyksiä, jotka tulisi huomioida?

Pirttilä-Backman: En näe, että verkkoympäristöjen käyttöä opetuksessa pitäisi sinällään nostaa erityiseksi laatukysymykseksi, se ei ehkä ihan istu minun käsiteapparaattiini. Keskustelujen käyttöön liittyviin asioihin olemme kyllä pyrkineet panostamaan sekä perinteisten luentojen yhteydessä tai kokonaan verkossa toteutetuilla kursseilla. Osinhan tämä opettelu sen suhteen miten verkkokeskustelut saadaan toimimaan, on tapahtunut kantapään kautta. Nykyisin alkaa olla myös hyödynnettävää kirjallisuutta aika paljon.

Verkkokeskustelun vetäminen on yhdenlainen taitolaji, joten käytön lisääntyminen on johtanut myös ohjeistamistarpeen kasvuun. Laitos osallistuu myös valtakunnalliseen verkko-opetuksen laatuhankkeen, VOPLAn toimintaan pilottilaitoksena. Haluaisimme oppia jotain uutta tässä suhteessa ja odotamme kiinnostuneena VOPLAn tulevaa antia - alkuvuosihan on mennyt käsittääkseni pitkälti olemassa olevien käytäntöjen kartoittamiseen.

Piirtoheittimessä aiemmin

Piirtoheittimen aiemmissa numeroissa on käsitelty sosiaalipsykologian laitoksen verkkoa hyödyntävää opetusta:

• Maaseudun sosiaalipsykologiaa verkossa - Opettajan kokemuksia, Carol Kiriakos, Piirtoheitin 1/2004
• Verkko-ohjaajana ulkomailla - Kun kannustavinkaan hymy ei välittynyt Roskildesta Helsinkiin pelkän tietokoneruudun kautta, Jaana-Piia Mäkiniemi, Piirtoheitin 1/2004
• Massakurssi verkossa Taina Joutsenvirta & Nelli Hankonen, Piirtoheitin 2/2005