Työryhmä kokoontuu perjantaina 20.3. klo 15-18, Päärakennus (Fabianinkatu 33), sali 21.
Työryhmään ovat tervetulleita kollektiivista toimintaa, sosiaalisia liikkeitä, yhdistystoimintaa, paikallista ja globaalia kansalaisaktivismia ja julkisuutta sekä demokratiakehitystä pohtivat esitykset. Työryhmän pohjana on HY:n sosiologian laitoksen Spaces of Democracy -tutkijaryhmä.
Markku Lonkila, HY (markku.lonkila(at)helsinki.fi)
Eeva Luhtakallio, HY (eeva.luhtakallio(at)helsinki.fi)
Ohjelma:
15.00 Tervetuloa
15.05 Kuutti Koski: Laiton pääomapako kehitysmaista ja veroparatiisit Suomen kehityspolitiikan kentän korruptiodiskurssissa
15.30 Sofia Laine: Ilmaisullisuus kansainvälisen politiikan areenoilla
15.55 Samu Lindström: Kuokkavierasjuhlat yhteiskunnallisen keskustelun kohteena
16.20 Eeva Luhtakallio: Paikallisen aktivismin visuaaliset järjestykset
16.45 Tauko
17.00 Sanna Ovaskainen: Ympäristöstään vastuulliset – Pohdintaa ympäristövastuullisuuden variaatioista ja yksilön vastuusta
17.25 Mirja Vihersalo: Näkökulmia ympäristökansalaisuuden käsitteeseen
17.50 Päätöskeskustelu
Laiton pääomapako kehitysmaista ja veroparatiisit Suomen kehityspolitiikan kentän korruptiodiskurssissa
Kuutti Koski
Kehitysmaat menettävät yhteenlaskettuna vuosittain laittoman pääomapaon seurauksena monta kertaa enemmän varoja kuin mitä ne saavat kehitysapuna. Suurin osa laittomasta pääomapaosta on yritysten veronkiertoa, jossa varat siirretään piiloon veroparatiiseihin tai pankkisalaisuusvaltioihin. Tarkastelen paperissani, miten tämä ilmiö on nähty Suomen kehityspolitiikan kentällä liittäen sen kehityspolitiikan korruptiokysymyksiin. Pohdin myös, mitä veroparatiisitalous tarkoittaa globaalin demokratian näkökulmasta ja mitä se tarkoittaa erityisesti kehitysmaiden näkökulmasta. Veroparatiisitalous ja veronkierto ovat olleet Suomen kehityspolitiikan korruptiodiskurssin marginaalissa. Tulkintani mukaan tämä johtuu niin sanotusta valikoivan valtiosuvereniteetin diskurssista ja pitäytymisestä kehitysavun logiikassa. Suomen kehityspolitiikka ei ole korruptiokysymysten suhteen johdonmukaista. Tällä on seurauksia kehitysmaiden demokratia- ja yhteiskuntakehityksen kannalta. Olen käyttänyt aineistona asiantuntijahaastatteluja ja ulkoasiainministeriön julkaisuja. Tarkastelen Suomen kehityspolitiikkaa Pierre Bourdieun kenttäteorian kautta ja käytän diskurssianalyysiä menetelmällisenä välineenä.
Ilmaisullisuus kansainvälisen politiikan areenoilla
Sofia Laine
Väitöstutkimuksessani pyrin selvittämään minkälaisia aktiivisen globaalin kansalaisuuden muotoja nuoret tuottavat ja toteuttavat kansainvälisissä poliittisissa tapahtumissa. Esityksessäni keskityn pohtimaan ensinnäkin, mitä voi olla nuorten globaalia poliittista toimintaa tutkiva nuorisotutkimus, joka monitieteisenä tässä tapauksessa nojautuu kehitysmaatutkimukseen, sosiologiaan ja maailmanpolitiikkaan? Toiseksi, minkälaisen aineiston ja menetelmien avulla sitä on hyödyllistä lähestyä?
Koska kansainväliset poliittiset tapahtumat ovat paljon muutakin kuin puhetta ja papereiden pyöritystä, käytän ilmaisullisuuden-käsiteperhettä näkökulman kirkastajana moniulotteiseen tutkimuskenttääni. Esityksessäni pohdin, itsereflektiota unohtamatta, millaisia ilmaisuja taltioituu milläkin tutkimusmenetelmillä tutkijan analysoitavaksi? Miksi näin ollen myös kuvien ja videoiden analyysi on tärkeää? Entä miten analysoida ja arvioida erilaisten ilmaisumuotojen ilmaisuvoimaa? Minkälaista politiikkaa erilaisiin ilmaisuihin kietoutuu? Minkälaisissa tiloissa ja tilanteissa erilaisille ilmaisuille on tilaa?
Kuokkavierasjuhlat yhteiskunnallisen keskustelun kohteena
Samu Lindström
Tarkastelen pro gradu -työssäni Kuokkavierasjuhlat -mielenosoitustapahtumaa koskevaa yhteiskunnallista keskustelua. Aineistoni muodostavat tapahtumaa käsittelevät kirjoitukset neljässä suurimmassa sanomalehdessä vuosien 1997–2007 aikana. Yhteensä kirjoituksia on tarkastelussa mukana 146 kappaletta.
Tutkin työssäni, millä tavoin kyseisissä sanomalehtiteksteissä representoidaan Kuokkavierasjuhlia. Erottelen kuokkavierasjulkisuuden representaatioista diskurssianalyysin avulla useita itsenäisiä merkitysjärjestelmäkokonaisuuksia eli diskursseja, jotka merkityksellistävät tapahtumaa ja mielenosoittajia eri tavoin. Olen tyypitellyt ja rekonstruoinut diskurssit analysoimalla representaatiota sen suhteen, mitä niissä kannatetaan, mihin niissä otetaan etäisyyttä, miten niissä nimetään ja kategorisoidaan ilmiöitä, mihin kulttuurisesti jaettuihin merkitysrakenteisiin niissä viitataan sekä millaisia metaforia ja muita kielenkäyttöön liittyviä rakenteita niissä hyödynnetään.
Tapahtumaa vastustavista merkitysjärjestelmäkokonaisuuksista uhan diskurssi torjuu sen vaarallisena terrorismina, inkompetenssin diskurssi epäpoliittisena riehumisena ja eronteon diskurssi kansalaistoimintaa tahraavana radikalismina. Näitä representaatiota vastustaa oikeutetun toiminnan diskurssi, joka esittää tapahtuman johdonmukaisena poliittisena toimintana demokratian ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Hallinnan diskursseiksi kutsumani järjestyskysymysdiskurssi, rikosoikeudellinen diskurssi ja joukkojenhallintakysymysdiskurssi puolestaan esittävät tapahtuman eri tavoin viranomaisinstituutioiden hallintatoimien kohteena.
Esitän työssäni myös tarkastelun koskien kuokkavierasjulkisuuden diskurssien aseman historiallista muuntumista. 1990-luvun lopulla tapahtumaa käsittelevää vähäistä sanomalehtikirjoittelua hallitsee oikeutetun toiminnan diskurssissa esitetyt näkemykset. Vuonna 2000 tapahtuma kohoaa mediatapaukseksi radikaalien toimintamuotojen myötä, mutta julkisuus jatkuu kuitenkin moniäänisenä ja -puolisena, kunnes vuoden 2002 aikana lehtikirjoittelussa tapahtuu huomattava yhdenmukaistumisen aalto, jonka seurauksena kuokkavieraita marginalisoivat representaatiot hegemonisoituvat. Kun liike on ajettu marginaaliin, siitä koskevassa kirjoittelussa etsitään ratkaisuja jatkuvasti enemmän erilaisista repressiivisistä toimista. Näin keskeisen aseman saavuttavat hallinnan diskurssit, jotka eivät muihin diskursseihin verrattuna arvioi tapahtumaa moraalisena kysymyksenä, vaan pyrkivät määrittelemään sen hallinnoitavaksi oikeilla kurin ja järjestyksen toimenpiteillä. Repressiiviset toimet käyttöönotettuina tekevät liikkeen vaarattomaksi ja julkisuus alkaa korostaa kuokkavieraiden protestin mitättömyyttä. Näin samat radikaalit kansalaistottelemattomuuden muodot, jotka nostavat tapahtuman julkisuuteen, myös ennen pitkää saavat osakseen niin ankaraa vastustusta, että Kuokkavierasjuhlat tyhjenee liikevoimastaan.
Pohdin työssäni Kuokkavierasjuhlien mediareseptiota muiden vastaavien suomalaisten yhteiskunnallisten liikkeiden osakseen saaman julkisuuden suhteen. Samankaltaisia diskursiivisia jakolinjoja on esiintynyt esimerkiksi opiskelija- tai eläinoikeusliikettä koskevissa näkemyksissä, mutta näihin verrattuna Kuokkavierasjuhlat marginalisoidaan tehokkaasti. Radikalismia kavahtava suomalainen kollektiivisen toiminnan perinne näkyy torjuvassa suhtautumisessa tapahtumaan, mutta myös Kuokkavieraiden radikaaleissa eurooppalaisissa toimintamuodoissa, jotka itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa ovat saaneet järjestystä ja kurinalaisuutta korostavan ilmiasun.
Paikallisen aktivismin visuaaliset järjestykset: Kehysanalyysi Internetin aktivistikuvastoista Helsingissä
Eeva Luhtakallio
Julkisuus ja sosiaaliset liikkeet ovat teoreettisesti ja historiallisesti toistensa edellytyksiä, ja sosiologisessa tutkimuksessa niiden limittymistä onkin tutkittu laajalti. Julkisuuden visuaaliset ulottuvuudet sen sijaan ovat, niin sosiaalisten liikkeiden tutkimuksessa kuin poliittisessa sosiologiassa yleisemminkin, jääneet vähäisemmälle huomiolle. Näin siitä huolimatta, että nykyaktivismi on huomattavan kuvattua ja usein visuaalisesti näyttävää – ja sen visuaaliset representaatiot leviävät tehokkaasti niin perinteisen median kuin erityisesti internetin välityksellä. Tarkastelen tässä esityksessä paikallisten sosiaalisten liikkeiden ja poliittisen aktivismin visuaalisia representaatioita internetissä. Tutkin pääosin helsinkiläisten kansalaisaktivistien nettisivuillaan julkaisemia kuvia (N=274) toiminnastaan ja käsittelen niitä representaatioina, jotka osallistuvat kamppailuun paikallisjulkisuuden visuaalisista järjestyksistä.
Yksi sosiologian haasteista visuaalisen kulttuurin tutkimuksessa on kysymys menetelmistä. Käytän esityksessäni kuva-analyysin menetelmänä Erving Goffmanin kehysanalyysin sovellusta, jonka avulla kuvien merkitykset ja kontekstit voidaan tavoittaa visuaalisen aineiston ehdoilla samalla halliten suuriakin aineistokokonaisuuksia. Kehysanalyysin avulla kysyn mitä paikallinen aktivismi nyky-Suomessa pitää sisällään ja millaisia ovat toimijuudet ja sukupuolijärjestykset aktivistien omissa kuvissa toiminnastaan. Mitä toimijoita ja millaisia toiminnan kuvauksia aktivistit itse pitävät julkistamisen arvoisina representaatioina toiminnastaan? Analyysin tuloksena piirtyy kuva paikallisesta aktivismista, joka yhtäältä on vahvasti kiinnittynyt suomalaisen kansalaistoiminnan traditioihin, mutta toisaalta soveltaa laajasti kansainvälisen aktivismin kuvastoja ja keinovalikoimia.
Ympäristöstään vastuulliset – Pohdintaa ympäristövastuullisuuden variaatioista ja yksilön vastuusta
Sanna Ovaskainen
Viime vuosina yksilötoimijoiden aktiivista roolia ympäristöongelmien ratkaisijoina on alettu korostaa yhä enemmän. Yksilöitä kehotetaan kantamaan vastuunsa ja toimimaan ympäristön puolesta. Esimerkiksi erilaiset ilmastokampanjat tuovat esille yksilöiden asemaa yhteisen ongelman hillitsemisessä ja torjunnassa ja vaativat ihmisiä mitä erinäisimpiin tekoihin ja valintoihin taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.
Tutkimuksessani selvitän, miten nämä ylhäältä alaspäin annetut toimintaohjeet ja odotukset ympäristövastuullisesta toiminnasta ja yksilön arkielämä kohtaavat ja peilautuvat toisiaan vasten. Tutkimuksessani kysyn, millaisia ympäristövastuullisia toimintatapoja Lapissa asuvilla, ympäristöstään huolta kantavilla ihmisillä on käytössään. Kysyn mistä tutkimukseeni osallistujat kokevat voivansa kantaa vastuuta? Entä millaiset tilanteet, tapahtumat ja kokemukset ovat saaneet heidät ottamaan vastuita?
Tutkimusaineistoni koostuu temaattisista elämäkertahaastatteluista jotka olen kerännyt eri puolilta Lapin lääniä syksyn 2008 ja talven 2009 aikana. Tutkimukseeni osallistuvat ovat eri-ikäisiä, erilaisilla elämäntilanteissa olevia henkilöitä.
Esitän paperissani alustavaa pohdintaa aineistostani ensimmäisten lukukertojen jälkeen. Tarkoitukseni on hahmotella ympäristövastuullisten toimintatapojen variaatioita sekä yhden elämäkerran että laajemmin koko aineiston mittakaavassa. Pohdin lisäksi Lappia ympäristövastuullisen toiminnan kontekstina. Nostan myös esille tapahtumia ja tilanteita, jotka haastateltavieni kertoman mukaan ovat johtaneet vastuunottamiseen.
Näkökulmia ympäristökansalaisuuden käsitteeseen
Mirja Vihersalo
Ympäristökansalaisuuden idea ja käsite on alkanut esiintyä niin poliittisessa kuin tieteellisessäkin keskustelussa 1990-luvun puolivälistä lähtien. Käsitteen kehittely ajoittuu maailmanlaajuisen ympäristöhuolen kasvun ja yhteiskuntatieteissä heräävän kansalaisuuden tutkimuksen kiinnostuksen yhteyteen. Ympäristökansalaisuuden teoretisointi onkin vasta kehittymässä, ja keskustelussa vilisee osittain päällekkäisiä, mutta eri vivahteisia käsitteitä kuten ympäristö-, vihreä, ekologinen tai kestävä kansalaisuus. Lisäksi ympäristökansalaisuutta on lähestytty hyvinkin erilaisista näkökulmista ja perinteistä eri painotuksineen. Ei ole myöskään selvää, mikä on ympäristökansalaisuuden ja kansalaisuuden käsitteiden suhde toisiinsa. Yleisesti ottaen voi kuitenkin sanoa, että ympäristökansalaisuuden kautta tarkastellaan yksilön, julkisen vallan, ympäristön ja yhteisen hyvän suhdetta osallistuen samalla kansalaisuudesta käytävään yleisempään keskusteluun.
Alustuksessa pyrin selventämään ympäristökansalaisuudesta käytävää keskustelua mm. seuraavien kysymysten kautta:
Miten eri kirjoittajat käsittelevät ympäristökansalaisuutta?
Mitä ulottuvuuksia ympäristökansalaisuuteen liitetään?
Mitkä ovat käsitteen vahvuuksia ja heikkouksia?
Minkälaisiin käytännön tutkimuksiin käsitettä on sovellettu?
Ympäristökansalaisuuden käsitteen pohdinta liittyy väitöskirjatutkimukseeni, jossa tarkastelen EU:n ilmastopolitiikkaa ympäristökansalaisuuden näkökulmasta. Tutkimukseni pääongelmana on selvittää, minkälaista ilmastokansalaisuutta EU:n ilmastopolitiikka tuottaa.