Työryhmä kokoontuu perjantaina 20.3 klo 15-18, Metsätalo (Unioninkatu 40), sali 7.
Koulutus, luokat ja luokittelut
Koulutus on yksi yhteiskunnan keskeinen luokittaja. Koulutuksen kautta nuoret valikoituvat yhteiskunnallisiin asemiinsa; heistä tulee erilaisten sosio-ekonomisten asemien haltioita, professionaaleja ja asiantuntijoita, akateemisesti koulutettuja taikka ammattimiehiä ja -naisia.
Myös koulutuksen puute aiheuttaa omat luokittelunsa. Nopeat työmarkkinamuutokset saattavat tehdä kenestä tahansa vajaakoulutetun, ja koulutuksen ulkopuolelle jäävät nuoret ovat oitis syrjäytymisvaarassa. Kun meille alituiseen hoetaan "koulutus kannattaa aina", tunnemme mahtidiskurssin velvoittavan voiman: ilman koulutusta ei pärjää - koulutus on sopiva patenttiratkaisu kaikenlaisiin ongelmiin.
Luokittaessaan koulutus luo myös järjestystä. Oppilas on lahjaton tai lahjakas, oppilaitos on rupukoulu tai eliittikoulu, yliopistokoulutus on laadutonta tai huippulaatuista. Mutta minkälaista järjestystä PISA-tutkimukset ja korkeakoulujen rankinglistat koulutuksen kentälle oikein tuottavat?
Päivien teema avaa siis monenlaisia näkökulmia koulutukseen ja sen yhteiskunnallisiin yhteyksiin. Alustusten abstraktit tulee lähettää allekirjoittaneelle 15.2.2009 mennessä. Tervetuloa mukaan keskustelemaan!
Sakari Ahola (Koulutussosiologian tutkimuskeskus, RUSE, Turun yliopisto), sakaho(at)utu.fi, 02-3335877
Ohjelma:
Sakari Ahola: Pannaan yliopistot järjestykseen – rankingkeskustelun ja rankkausten tarkastelua
Mira Kalalahti: Koulukiinnittymisen koulukohtaiset erot
Anna Niemelä & Johanna Penttilä: Epätyypillisiä opiskelijoita? Opiskeluolosuhteet ammattikorkeakouluopintojen keskeyttämisen syynä
Leena Viinamäki: Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosiaalialan korkeakoulutettujen ristiaallokossa
Sari Vesikansa: Kasvatuksen politiikka tutkimuskohteena
Pannaan yliopistot järjestykseen – rankingkeskustelun ja rankkausten tarkastelua
Sakari Ahola (Turun yliopisto / Koulutussosiologian tutkimuskeskus, RUSE)
Yliopistojen ja korkeakoulujen nopeasti laajenevien rankingmarkkinoiden liepeille on syntynyt niin ikään nopeasti kasvava arvioivan kirjoittelun ja tutkimuksen kenttä, jossa ilmiötä lähestytään eri suunnilta. Kriittisimmät tuomitsevat koko rankingtouhun vedoten yleisimmin siihen, että laadulla ei ole yksiselitteisiä kriteerejä, mittarien validiteetti ja reliabiliteetti ovat kyseenalaisia ja että tulokset ja niiden käyttö vääristävät yliopistojen toimintaa. Toisaalta arviointi sekä laadun ja tuloksellisuuden seuranta nähdään välttämättömänä ja väistämättömänä, ja rankkauksen menetelmiä ja mittareita pyritään aidosti arvioimaan ja kehittämään. Ketä tämä rankingtouhu lopultakin palvelee, ja millaista järjestystä ne yliopistokenttään luovat? Tarkastelen esityksessä asiaa muutaman metaforan ja meta-analyysin kautta.
Koulukiinnittymisen koulukohtaiset erot
Mira Kalalahti (Helsingin yliopisto, Yhteiskuntapolitiikan laitos)
Muuttuva yhteiskunta muuttaa koulua toimintaympäristönä. Koulutuksellista menestystä ja valintoja korostetaan niin että lapset joutuvat yhä aiemmin ja yhä uudelleen kohtaamaan yksilöllisen kilpailun ja monimutkaisemmat haasteet. Lapsen kasvaessa aikuiseksi hänen odotetaan kiinnittyvän kouluun ja koulutukseen, sisäistävän koulutususkon ja oppivan tekemään hyviä koulutuksellisia valintoja. Tässä esityksessä esittelen väitöstutkimustani, jonka tavoitteena on tarkastella teoreettisesti ja empiirisesti koulukiinnittymisen ja kouluhyvinvoinnin yhteiskunnallisia eroja ja yksilöllisiä merkityksiä.
Väitöstutkimuksessani kysyn, mikä kiinnittää nuoren kouluun. Tutkin ja vertaan helsinkiläisten yläkoulujen päättöluokkalaisten koulunkäyntiä; ulottuvuuksia, eroja ja selityksiä. Aineistonani toimii kyselylomakeaineisto, joka mahdollistaa koulujen oppilaiden ja vuosien 1998 ja 2004 välisen vertailun. Suhteutan työssäni myös oppilaiden välisiä eroja koulupiirien sosioekonomiseen kokoonpanoon. Tavoitteena on keskustella siitä, millaisin keinoin koulut opiskeluympäristöinä voisivat tukea todistusarvosanaa laajempaa koulukiinnittymistä.
Epätyypillisiä opiskelijoita? Opiskeluolosuhteet ammattikorkeakouluopintojen keskeyttämisen syynä
Anna Niemelä & Johanna Penttilä (Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs)
Koulutuksen keskeyttämiskeskustelua on käyty Suomessa 1990-luvulta alkaen, jolloin koulutuksen ulkopuolelle jäämisen havaittiin olevan yhä useammin oman valinnan tulos kuin valikoitumisen seuraus. Sittemmin on kiinnitetty huomiota myös siihen, etteivät koulutusjärjestelmän tavoitteet tuottavuusvaatimuksineen välttämättä tue opiskelijoiden yksilöllisiä ratkaisuja.
Haastatteluaineistoon perustuvan alustuksen aiheena ovat ammattikorkeakouluopintojen keskeyttämiseen johtaneet syyt ja tapahtumakulut niillä opiskelijoilla, joiden tarpeet poikkeavat oppilaitoksen vallitsevista hallinnollisista ja opetuksellisista käytännöistä. Keskeytyneiden koulutusurien tarkastelussa huomiota kiinnitetään opiskeluolosuhteisiin kokonaisvaltaisesti, ulottuen oppilaitostasolta koulutusjärjestelmän tasolle sekä laajemminkin korkeakouluopiskelijoiden elämänolosuhteita muovaaviin rakenteellisiin tekijöihin. Esiin nostetaan sellaisia opiskeluolosuhteiden osatekijöitä, joiden seurauksena keskeyttämisen voidaan katsoa tapahtuneen pääosin opiskelijasta riippumattomista syistä. Näillä syillä tarkoitetaan eräitä oppilaitoksiin, koulutusjärjestelmään ja palveluihin liittyviä käytäntöjä, jotka eivät aina riitä tukemaan opiskelua ja saattavat leimata tietynlaisia opiskelijoita “epätyypillisiksi”. Epätyypillisten tai sellaisiksi miellettyjen opiskelijoiden kokemusten valossa pohditaan opiskelijan ja korkeakoulun välistä vastuunjakoa sekä ammattikorkeakoulujärjestelmän valmiuksia kohdata heterogeenisen opiskelijakunnan tarpeita.
Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosiaalialan korkeakoulutettujen ristiaallokossa
Leena Viinamäki (Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu)
Puheenvuoron taustalla on havainto, jonka mukaan sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (sosionomi ylempi AMK) suorittaneet näyttävät toimivan erityisesti työmarkkinoilla ristiaallokossa mm. ammattikorkeakoulussa sosionomi (amk) -tutkinnon ja yliopistossa maisterin tutkinnon (pääaineena sosiaalityö) suorittaneisiin nähden. Vaikka sosiaalialan ammattikorkeakoulutusta, sen tuottamaa suhdetta ns. akateemiseen, yliopistolliseen sosiaalityön koulutukseen on arvioitu 2000-luvulla useassa eri vaiheessa, ei tehdyissä tutkimuksissa ja raporteissa ole keskitytty tarkastelemaan sosiaalialan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ja sen tuottamaa osaamista joko yksittäisenä sosiaalialan korkeakoulututkintona tai suhteessa muihin sosiaalialan korkeakoulututkintoihin. Yksi keskeinen syy tällaiseen tilanteeseen on sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon lyhyt potentiaalinen suorittamisajanjakso ja koulutusohjelmien vähälukuisuus. Sosiaalialan ensimmäiset jatkotutkintokokeiluvaiheen koulutusluvat ovat saaneet Diakonia-ammattikorkeakoulu (2002), Kemi-Tornion, Seinäjoen ja Laurea-ammattikorkeakoulujen yhteiskoulutushanke (2003) sekä Stadia-ammattikorkeakoulu (2003) ja uusimpina (2009) aloittavat Lahden ja Kymenlaakson ammattikorkeakouluissa sosiaalialan koulutusohjelmat.
Pohdin puheenvuorossani ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ja sen tuottamaa osaamista sosiaalialan koulutusohjelman näkökulmasta. Puheenvuoron empiirisen aineiston muodostaa ”Kartoitus sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden koulutus- ja työmarkkinakansalaisuudesta” -postikyselystä saadut vastaukset (N=109). Postikysely on toteutettu syksyllä 2008.
2000-luvun vaihteen molemmin puolin käydystä monia ulottuvuuksia sisältävästä ja monia eri intressitahoja koskettavasta sosiaalialan korkeakoulutusta problematisoivasta sekä jatkotoimenpidesuosituksiakin sisältäneestä keskustelusta huolimatta erityisesti sosionomit (AMK & ylempi AMK) näyttävät edelleen etsivän paikkaansa niin työ- kuin koulutusmarkkinoillakin myös syksyllä 2008 tehdyn postikyselyn perusteella.
1 1.8.2008 EVTEK ja Stadia ovat yhdistyneet 1.8.2008 Metropolia ammattikorkeakouluksi.
2 Puheenvuorossa hyödynnetty kysely on toteutettu yhteistyössä osana Suomalaisen korkeakoulutuksen duaalimalli ja koulutuksen tuottama osaaminen -hanketta (Rantanen 2008) sekä Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa meneillään olevan Sosiaalialan AMK-osaaminen alan työkentillä -verkostohankkeeseen (Kuosmanen 2007–2009) liittyvää osahanketta (Viinamäki 2008), jossa selvitetään joko ns. kokeiluvaiheessa tai vakinaistamisen jälkeen sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden opiskelu- ja työmarkkinakokemuksia.
Kasvatuksen politiikka tutkimuskohteena
Sari Vesikansa (Helsingin yliopisto)
Esitykseni perustuu väitöskirjaani, jonka aihe on perheen ja koulun välisen kasvatusvastuun politiikka. Tutkimuksessani olen lähtenyt siitä perusoletuksesta, että modernia kasvatusta tulee tutkia Foucault’n tarkoittamana dispositiivisena järjestelmänä samaan tapaan kuin hän on tutkinut yhteiskunnallisen hallitsemisen ja seksuaalisuuden muotoja. Kasvatus voidaan tällöin tulkita diskurssiksi, jolla hallitaan sukupolvien välisiä suhteita ja sitä tapaa, jolla yhteiskunnan lapsiväestöä kohdellaan. Olen jäljittänyt työssäni kaksi vaihtoehtoista modernissa yhteiskunnassa vaikuttavaa lapsikysymyksen ratkaisemisen hallinnallista rationaliteettia, jotka ovat osaltaan tuottaneet modernin kasvatusjärjestyksen muovautumiseen liittyviä dispositiivisia järjestelmiä ja kulttuurisia koneistoja. Niistä toista kutsun porvarilliseksi ja toista hyvinvointivaltiolliseksi sukupolvipolitiikaksi. Ne edustavat kahta vaihtoehtoista arvo- ja intressiperustaa ja niihin pohjaavia vaihtoehtoisia käsityksiä hyvästä yhteiskunnasta, valtiosta, lapsista yhteiskunnan jäseninä, kasvatuksen tehtävistä, perheestä ja koulusta lasten kasvatustehtävää toteuttavia instituutioina sekä lapsista ja aikuisista sukupolvien välisen suhteen osapuolina. Ne myös edustavat kahta vaihtoehtoista tapaa puhua ja järkeillä kasvatuksesta aikuisten toimintana ja yhteiskunnassa välttämättömänä toiminnan muotona. Molemmissa niissä perheellä nähdään olevan tärkeä merkitys lapsen kasvussa. Keskeinen ero koskee sitä, millainen asema oppivelvollisuuskoululle (peruskoululle) halutaan antaa lasten kasvatuksen kokonaisuudessa. Tämän eron taustalla voidaan nähdä yhtäältä porvariston ja poliittisen oikeiston ja toisaalta hyvinvointivaltiota tuottaneiden keskusta-vasemmistolaisten voimien erilainen suhde kysymykseen hyvinvointivaltiosta. Esityksessäni keskityn erityisesti porvarillisen sukupolvipolitiikan kuvaamiseen, koska se on se kulttuurinen järjestelmä, jonka kritiikistä kriittisessä kasvatustutkimuksessa paljolti on ollut kyse.