Työryhmä kokoontuu perjantaina 20.3 klo 15-18, Päärakennus (Fabianinkatu 33), sali 15.
Musiikintutkimus lähentyy jälleen sosiologiaan. Klassisen ja etnomusikologian jännite on osittain purkautunut mutta onko uusia jännitteitä tiedossa?
Miten sosiologia vastaa haasteeseen tällä erää?
Jo Adornon musiikinsosiologiassa musiikki hahmottuu yhteiskuntateoriana: ideaalisimmillaan kumouksellista yhteiskunnallista tietoisuutta luovana ja raadollisimmillan orjuuttavana ideologiana. Antoine Hennion taas hahmottaa musiikin durkheimilaisittain toteemina. Hennion kannattaa kuitenkin siirtymistä representaation ja mediaation konstatiivisesta mallintamisesta a la Durkheim kohti performatiivisempaa mallinnusta, jolloin tulee mahdolliseksi että symbolit eivät vain representoi yhteiskuntaa vaan symboleita käyttäen voidaan myös luoda yhteisöjä ja yhteiskuntia. Myös musiikin metaforista tulkintaa esittäneen Michael Spitzerin mielestä kieliopin kaltaisen sulkeuman kielto musiikin ymmärtämisessä on omiaan avaamaan uusia tiloja kokemukselle.
Musiikin sosiologian työryhmässä pohditaan mm., mikä on kokemuksen ja maun kieliopin välinen suhde tänään? Työryhmään ovat tervetulleita musiikin ja yhteiskunnan sekä yhteisöllisyyden suhdetta sosiologisesti tarkastelevat esitykset.
Ismo Kantola (Turun yliopisto, sosiologian laitos), ikantola(at)utu.fi, puh. 040-5729211
Ohjelma:
15.00-15.15 Työryhmän avaussanat ja esittely
15.15-15.45 Antti Ainamo, Laura Laaksonen ja Toni-Matti Karjalainen: Sociology of Music: Towards a Historical and Comparative Study of Finnish Metal (esitelmä suomeksi, abstrakti englanniksi)
(30 min, sisältää keskustelun)
15.45- 16.15 Merja Hottinen: Nykymusiikin sosiologiaa 2000-luvun taitteen nykymusiikkikentällä
(30 min, sisältää keskustelun)
16.15-16.30 tauko
16.30-17.30 Yrjö Heinonen, Antti-Ville Kärjä, Pirkko Moisala ja Helena Saarikoski:
Paneelikeskustelu aiheesta "Nykyetnomusikologia nyky-yhteiskunnassa"
(60 min)
17.30-18.00 Ismo Kantola: Raymond Williamsin 'tuntemisen rakenteet' (structures of feeling) musiikinsosiologisena työkaluna
(30 min, sisältää keskustelun)
Sociology of Music: Towards a Historical and Comparative Study of Finnish Metal
Antti Ainamo, Laura Laaksonen ja Toni-Matti Karjalainen (Correspondence: Antti Ainamo, aainamo@utu.fi)
Introduction
Generally, the sociology of music is about the study of the relationships between music and society. It is concerned with the function of music in society and the ways in which society influences the development of music. Within this contexts, sociologists of music sociologists have studied such matters as patronage, direct and indirect, and its relationship to composition, and the ways in which music both reflects society and influences it. All kinds of music, popular and traditional as well as art music, have fallen within the scope of this discipline.
In this paper, we study the relationship of Finnish metal, a rock genre particular to Finland, not unlike Black metal (Norway) or J-Rock Japan). The paper portrays why and how we are studying several Finnish metal groups of the current, internationally relatively successful generation of the Finnish metal genre.
Literature review
The formal study of music in an explicitly sociological perspective dates back to the beginning of the 20th century, when sociology in its modern form took shape. Hermann Abert, for example, studied the relationship of the medieval church to popular music. Soon, a most influential sociologist took interest in the sociology of music. In his posthumously publised /Die rationalen und soziologischen Grundlagen der Musik/, Max Weber (1921) discusses the relationship between social structures and technical aspects of Western music.
Present-day sociology of music can be said to divides into three principal schools. Firstly, there is the school of Hegelian historical idealism, represented above all in the work of Theodor W. Adorno (1903-69), who developed a theory of the ‘musical standard’, according to which the most advanced music of a culture represents both the society itself and an aesthetic depiction of that society; it stresses the progressive character of music as a social indicator and draws social inferences from the nature of popular music. Secondly, Marxism, or historical materialism, represented above all by the work of Hanns Eisler (1898-1962), sees changes in music as the result of changes in its economic and social role, and argues ‘that each new musical style does not arise from an aesthetically new viewpoint, and thus does not represent a revolution in material, but that the alteration of the material is forcibly determined by historically necessary alteration of the function of music in society in general’ (/Musik und Politik/, 1973). Thrirdly, an empiricist or positivist approach focuses on the context and function of music within society, dealing with musical life and the music market and the relationship of different social groups to different types of music.
In addition to these three historically dervied schools of though recent studies in the sociology of music have begun to explain individual works less according to their meaning or historical situation than in terms of social function (as the basis for the production and consumption of music) and social effect, essentially trying to bridge across the three historically derived schools. The framework of this study is to recombine elements from the historically derived schools of sociology of music with elements from practice-based theories, in particular those that study practices from the perspective of collaborative communities.
Data and Method
Our research project, funded by the Academy of Finland, focuses on studying Finnish metal as a set of cases that represent the best practices in terms of Finnish cultural export. In our study, we have access to Finnish metal bands such as Children of Bodom, Nightwish, Negative, and HIM. We collect, analyze and interpret data in the form of rock and rock-band histories, media materials (including fan community web pages), interviews, and ethnography.
Our methods combine the historical and comparative method with multiple case study.
Nykymusiikin sosiologiaa 2000-luvun taitteen nykymusiikkikentällä
Merja Hottinen
Pitkään historialliseen traditioon sitoutuneen taidemusiikkimaailman sisällä nykymusiikki edustaa omanlaistaan arvomaailmaa. Nykymusiikin kentällä arvostetaan uutuutta ja rajojen rikkomista, mutta pysyäkseen ymmärrettävänä ja käytännöllisesti mahdollisena nykymusiikkikaan ei voi hylätä kaikkia entisiä traditioita ja instituutioita. Kenttää pitää yllä paitsi siihen erikoistunut institutionaalinen rakenne myös yhteinen kulttuuri ja arvomaailma.
Esitelmässäni tarkastelen nykymusiikin kenttää 1990- ja 2000-luvuilla ja pohdin sen institutionaalista ja kulttuurista muotoutumista. Esittelen kenttää erityisesti oman tutkimuskohteeni, nykymusiikkiin erikoistuneiden musiikkifestivaalien kautta, ja käytän näitä esimerkkeinä nykymusiikin sosiaalisesta merkityksellistämisestä sekä nykymusiikin kenttää jatkuvasti uudelleen rakentavista käytännöistä. Pohdin myös sitä, miten nykymusiikki hahmottuu musiikkisosiologian erilaisten suuntausten ja keskeisten käsitteiden perusteella – makuyhteisönä, instituutiona, diskursseina, julkisuuspiirinä tai sosiaalisena konstruktiona.
Suomen Etnomusikologinen Seura ry:n järjestämä paneelikeskustelu: NYKYETNOMUSIKOLOGIA NYKY-YHTEISKUNNASSA
Antti-Ville Kärjä, Yrjö Heinonen, Pirkko Moisala, Helena Saarikoski
Stereotyyppisimmillään etnomusikologia lienee ymmärretty maantieteellisesti mahdollisimman kaukaisten ja "länsimaisesta" estetiikasta poikkeavien musiikillisten käytäntöjen tutkimisena kulttuurisessa kontekstissaan. Viimeistään 1980-luvulta lähtien kulttuuriseen kontekstualisointiin perustuvaa etnomusikologista lähestymistapaa on kuitenkin sovellettu yhä useammin myös "länsimaisen" musiikin keskeisiin muotoihin. Tämän seurauksena on ryhdytty puhumaan esimerkiksi kulttuurisesta musiikintutkimuksesta, jonka peruslähtökohtiin kuuluu ajatus minkä tahansa musiikin läpeensä kulttuurisesta ja sosiaalisesta luonteesta. Näin ollen musiikkia tulisi tarkastella sen historiallisissa, yhteiskunnallisissa, taloudellisissa ja poliittisissa yhteyksissään. Mutta mihin ja miten tällöin vedetään rajat esimerkiksi etnomusikologian ja musiikkisosiologian välille? Ovatko nämä termit käytössä vain ja ainoastaan instituutioiden ja siten tutkimusresurssien turvaamiseksi, vai viittaavatko ne erilaisiin tutkimusaiheisiin ja metodologisiin valintoihin? Mihin tässä yhtälössä sijoittuu esimerkiksi populaarimusiikin tutkimus omine vahvoine media- ja kulttuurintutkimuksellisine painotuksineen, ja mikä painoarvo musiikiksi nimetyillä äänellisillä ilmiöillä lopulta on? Paneelissa (uudelleen)arvioidaan rakenteellisen homologian teoriaa ja artikulaatioteoriaa tämän päivän etnomusikologian ja kulttuurisen musiikintutkimuksen lähtökohdista. Myös etnografisen musiikintutkimuksen asema on keskustelun aiheena. Paneelin alustajat ovat Yrjö Heinonen (Turun yliopiston musiikkitieteen yliassistentti, kulttuurisen musiikintutkimuksen dosentti, SES:n varapuheenjohtaja), Antti-Ville Kärjä (Suomen Akatemian tutkijatohtori, audiovisuaalisen mediamusiikin tutkimuksen dosentti, SES:n hallituksen varajäsen), Pirkko Moisala (Helsingin yliopiston etnomusikologian professori, SES:n puheenjohtaja) ja Helena Saarikoski (Helsingin yliopiston folkloristiikan dosentti, SES:n jäsen). Alustusten tarkemmat otsikot ilmoitetaan myöhemmin.
Raymond Williamsin 'tuntemisen rakenteet' (structures of feeling) musiikinsosiologisena työkaluna
Ismo Kantola
Koko länsimaista historiaa luonnehtii varsin hyvin marksilainen slogan tuotantovoimien voimaantumisen ja pappispimityksen jänniteestä. Mikä on oikea kokemus vastaan mikä on oikea tulkinta? Niin kokemus kuin tulkintakin ovat filosofialle perinne, sosiologialle kysymys yhteisöstä.
Esitelmän tarkoituksena on koetella teesiä, jonka mukaan musiikki auttaa jäsentämään kulttuurisia pelitiloja. Teesin taustalla on kiista materialismista ja kulttuurin autonomiasta sekä Raymond Williamsin ehdottama ratkaisu. Sen mukaan kulttuuri ei selity jäännöksettä tuotantovoimien ja tuotantotavan jännitteestä, vaan aineellisten olojen kehitys tuottaa myös ambivalenssia ja aitoja pakollisen valinnan paikkoja. Materia mahdollistaa, muttei määrää tuntemisen rakenteita. Tuntemista koordinoi yhteisö kulttuuristen orientaatioiden kautta. Tästä katsannosta diffuusi ylevän kokemus viestii yhteisön voimakkaasta läsnäolosta, banaali taas yhteisön kaipauksesta. Samanaikaisesti lineaarisena ja syklisenä musiikki liikkuu ylevän ja banaalin välimaastossa. Rakenneominaisuutensa ansiosta musiikki toimii merkittävänä resurssina tuntemisen rakenteisiin sitoutumiseen.
Teesiä valaistaan empiirisin esimerkein jatsin, modernin taidemusiikin ja konemusiikin alueelta.