Työryhmä kokoontuu perjantaina 20.3 klo 15-18, Metsätalo (Unioninkatu 40), sali 8.
Työelämän muutoksista käydään vilkasta sosiologista keskustelua. Viimeaikaisessa
tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota muun muuassa työn organisoinnin muutoksiin,
työelämän joustoihin, työelämän sukupuolittuneisiin käytäntöihin, työn ja perheen
välisiin suhteisiin sekä uusiin työn muotoihin. Työryhmässä tarkastellaan laaja-alaisesti
työelämän tutkimuksen ajankohtaisia kysymyksiä.
Harri Melin (Tampereen yliopiston sosiaalitutkimuksenlaitos)
(harri.melin@uta.fi), puh. 03 - 35516948
Ohjelma:
15.00 – 15.10 : Avaus: Harri Melin
15.10 – 15.30 Jarno Valkonen: Luontotyöläinen, elämystuottaja, tiimipeluri vai huolenpitäjä, eli kuinka tutkia luontomatkailua työnä ja ammattina
15.30 – 15.50 Ari Nieminen: Ulkoministeri supermiehenä eli työ, politiikka ja elämä suorituksena
15.50 – 16.10: Merja Kinnunen ja Susan Meriläinen: Alueen ja työn sukupuoli
16.10 – 16.30: Marja Vehviläinen: Sukupuolen käytännöt välittäjätyössä
Tauko 16.30 – 16.40
16.40 – 17.00 Anu Järvensivu ja Pasi Koski: Uudet työn organisointikäytännöt ja työn mielekkyys
17.00 -17.20 Tiina Huokuna: Toimittajan verkko(työ)elämä, tekijänsä koulunpenkki
17.20 – 17.40 Teemu Turunen: Työorientaatiot muutoksessa? Iän, periodin, kohortin ja yksilöllisten taustatekijöiden yhteydet työtä koskeviin odotuksiin 5 EU-maassa.
17.40 – 18.00 Antero Olakivi: Tuotannon politiikka, moraalinen työnjako ja luokkasuhteet Pyhtään kunnassa vuosina 1982, 1993 ja 2007
Luontotyöläinen, elämystuottaja, tiimipeluri vai huolenpitäjä, eli kuinka tutkia luontomatkailua työnä ja ammattina
YTT Jarno Valkonen (Suomen akatemian tutkijatohtori, Lapin yliopisto)
Luontomatkailu on osa maailman nopeimmin kasvavaa palveluteollisuutta, turismia. Muun turismin lailla luontomatkailu on hyvin työvoimaintensiivinen ala, ja siksi merkittävä työllistäjä. Luontomatkailun kasvu on synnyttänyt monia uudenlaisia, palveluvetoisia töitä, ammatteja ja työoloja. Näille töille on ominaista samanaikaisesti sekä sesonkiluonteisuus ja matalapalkkaisuus että monialaosaamisen, korkean vastuunkannon, joustavuuden ja tiukan sitoutuneisuuden vaatimukset. Tutkimuksissa on lisäksi havaittu, että luontomatkailu työllistää työntekijöitään intensiivisemmin kuin muut palvelualat. Onkin kysytty, millaiseen työyhteiskuntaan ja työelämän pelisääntöihin matkailuteollisuuden kasvu johtaa? Millaisia töitä ja ammatteja matkailutyöt ovat?
Tässä alustuksessa turismityötä tarkastellaan yhden nykymatkailun avaintyön, luontomatkailun oppaan työn kautta. Monien muiden matkailutyötä analysoineiden tutkijoiden tavoin ajattelen, että luontomatkailun opastustoiminta on osa uuden palvelutalouden töitä, joka vaatii tekijältään huomattavia asiakaspalvelussa tarvittavia sosiaalisia taitoja kuten palveluhalukkuutta, esiintymiskykyä, emotionaalisia taitoja sekä monien roolien samanaikaista hallintaa. Katson kuitenkin, että luontomatkailun opastyön ymmärtämiseksi tämä ei riitä. Luontomatkailu on palvelutuotantoa, jossa luonto on samanaikaisesti merkittävä vetovoimatekijä, tuote ja toimintaympäristö. Mutta ollakseen pelkästään matkailutoiminnan objekti, luonto ja sen prosessit vaikuttavat ratkaisevasti myös työhön, sen käytäntöihin, vaatimuksiin ja sisältöihin. Myös käytetyllä tekniikalla on vaikutuksensa sekä asiakkaiden että työntekijöiden toimintaan. Onkin perusteltua olettaa, että opastustyön tutkiminen edellyttää huomion kiinnittämistä koko siihen sosiaalisen ja ei-sosiaalisen kudokseen, joka raamittaa ja ehdollistaa oppaan työtä. Vasta sitten on mahdollista sanoa, millaisia vaatimuksia, taitoja ja osaamista tämänkaltainen ”hybridi-työ” tekijältään edellyttää. Alustuksessa pohdinkin, millaisia menetelmällisiä, käsitteellisiä ja teoreettisia kysymyksiä turismityön tutkimiseen liittyy.
Alustus perustuu luontomatkailun opastyötä käsittelevään tutkijatohtorin projektiini, joka on osa laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa ja professori Soile Veijolan vetämää Turismi työnä -projektia.
Ulkoministeri supermiehenä eli työ, politiikka ja elämä suorituksena
VTT | Principal Lecturer, D. Soc.Sc. Ari Nieminen
Esityksen lähtökohtana on syksyllä 2008 Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä ollut artikkeli, jossa Suomen ulkoministeri kuvataan supersuorittajana, joka loistaa työssään, akateemisilla ansioillaan, politiikassa sekä yksityiselämässään. Nyt-liitteen artikkelin lyhyen esittelyn jälkeen sen sisältöä pyritään tulkitsemaan, analysoimaan ja selittämään pohtimalla suorittamisen toimintalogiikkaa (sosio-logiikkaa) ja sen yhteiskunnallis-poliittisia funktioita seuraavien teemojen kautta: suorituskilpailu poliittisena välineenä hierarkian luomiseksi, suorittamisen pakko uuden ajan humanismin vaatimuksena, jonka mukaan yksilön on itse luotava itsensä, suorittaminen itseisarvona, joka sopii kapitalismin ja palkkatyön ”työmoraaliin”, joka vaatii työsuorituksia riippumatta työn sisällöstä, suorittajan hahmo ideologisena subjektina, joka sopii nyky-yhteiskunnan ja talouden toimintalogiikkaan. Lopuksi esityksessä tuodaan esille joitakin ajatuksia politiikasta, joka voisi suitsia tai vastustaa suorittamisen logiikkaa työssä, politiikassa ja elämässä.
Alueen ja työn sukupuoli
Merja Kinnunen ja Susan Meriläinen, Lapin yliopisto
Esitelmässä kysytään, millä tavalla alue, sukupuoli ja työ ovat sidoksissa toisiinsa. Kontekstina on Lappi, jossa vallitsee ammattien, yrittäjyyden ja varallisuuden jyrkkä sukupuolen mukainen segregaatio ja josta erityisesti nuoret ja koulutetut naiset muuttavat pois, jossa vanhaa miesten tehdasteollisuutta lakkautetaan ja jossa syrjäkylien taloudellinen ahdinko syvenee. Samaan aikaan tämä perifeeriseksi määrittyvä alue on 2000-luvulla luonnonvarojensa vuoksi globaalin kaivosteollisuuden ja matkailuteollisuuden yritysten intresseissä. Myös virallinen aluekehittäminen nojaa voimallisesti tilapäistyövoimalle perustuvaan suhdanneherkkään kaivos- ja matkailuyrittämiseen. Samalla naisvaltainen terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluala määrittyy marginaaliin, vaikka onkin käytännössä alueen suurin työllistäjä.
Alueen ja työn sukupuoli on Lapin yliopiston monitieteinen ja aluillaan oleva tutkimuskokonaisuus, jonka empiria muodostuu 1) rakennemuutoksen keskellä olevasta jälkiteollisen kaupungin työvoimaviranomaistoiminnasta ja työantajien rektrytointikäytännöistä (Kemijärvi), 2) aluekehittämisessä väheksytystä naisten sosiaalipalveluyrittämisestä 3) aluestrategiassa tuetusta matkailuyrittämisestä sekä 4) aluestrategiasta päättävistä toimielimistä. Kysymys on sen tutkimisesta, millä tavalla sukupuolineutraaleilta näyttäytyvät alue- ja yritysstrategiat sekä työvoiman rekrytoitumiskäytännöt ja työvoimaviranomaistoiminta sisältävät sellaisia sukupuolistavia käytäntöjä, jotka pitävät yllä ja legitimoivat työmarkkinoiden sukupuolen mukaista segregaatiota sekä hierarkiaa ja muodostavat esteitä sukupuolen näkemiselle julkisen ja yksityisen talouden voimavarana. Tutkimushankkeen taustalähtökohtana on saada esiin, millä tavalla sukupuolen tunnistava alueellinen toiminta voi luoda alueelle taloudellisia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Esitelmän juonena on myös kysyä ja keskustella yhteiskuntatutkimuksen alueellisesta roolista, voiko sellaista olla ja jos voi, niin mitä se tarkoittaa yhteiskuntatieteilijän työssä.
Sukupuolen käytännöt välittäjätyössä
Marja Vehviläinen, Tampereen yliopisto
Esitelmä perustuu laadulliseen tutkimukseen välittäjäorganisaatioiden työstä. Tutkimuksen aineisto on kerätty Suomen osatutkimuksena Women in Innovation, Science and Technology –EU-rahoitteiseen projektiin yhdessä Oili-Helena Ylijoen ja Pia Vuolannon kanssa (2006-2008). Kuuden organisaation johtajia ja naisasiantuntijoita on haastateltu teemahaastattelun menetelmällä. Välittäjäorganisaatiot ovat yliopistojen tutkimuspalveluyksiköitä sekä muita yliopistojen liepeillä toimivia tiede- ja teknologiakeskuksia, jotka pyrkivät käynnistämään uudenlaista tieteelliseen tietoon perustuvaa taloudellista toimintaa, innovaatioita. Useimmiten uusi toiminta käynnistyy projektien muotoisena ja siihen käytetään sekä yksityistä että julkista rahoitusta. Välittäjäorganisaatioiden on tunnettava tieteen, yritystoiminnan, rahoituksen ja julkisen hallinnon verkostoja ja käytäntöjä pystyäkseen välittämään uudenlaisen toiminnan käynnistämistä.
Välittäjätyö tarjoaa ikkunan tarkastella sukupuolen käytäntöjä työelämässä, jossa tieto ja talous ovat keskiössä, ja jossa yksityinen ja julkinen tekevät projektiyhteistyötä. Välittäjätyö on yhtä aikaa yhteiskunnallisesti naistapaiseksi jäsentyvää muiden toimijoiden hoivaa ja esille tuomista ja miestapaiseksi jäsentyvää aloitteellisuutta globaalissa taloudessa. Välittäjätyöstä löytyvät tyypilliset työelämän sukupuolen jaot, ja siitä löytyy myös (yllättävän) vahvoja miesten verkostoja, joissa ylläpidetään välittämistyön luottamusta ja mainetta. Välittäjätyössä tunnistetaan sukupuolen järjestyksiä, ja siinä on mahdollisuus myös muokata niitä.
Uudet työn organisointikäytännöt ja työn mielekkyys
FT Anu Järvensivu ja FT Pasi Koski (Työelämän tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto)
Tutkimuksemme kohdistuu uusien työn organisointikäytäntöjen ja työntekijöiden kokeman työn mielekkyyden väliseen suhteeseen. Kysymme, millainen merkitys uusilla työn organisointikäytännöillä on työntekijöiden kokemalle työn mielekkyydelle. Ymmärrämme työn uusilla organisointikäytännöillä laajasti taylorististen organisointimallien piirteistä etäisyyttä ottavia käytäntöjä. Näitä ovat erityisesti käytännöt, joilla pyritään organisaation parempaan tuloksellisuuteen lisäämällä työntekijöiden osallistumista ja heidän osaamisensa kokonaisvaltaisempaa käyttöä (mm. tiimityö, solutuotanto, monitaitoisuuteen perustuva organisointi). Työn mielekkyyden taas ajattelemme syntyvän työntekijän mahdollisuudesta kokea selviytyvänsä työstään kunnialla, eli siitä, että työntekijä voi kokea toimivansa oikein ja järkevästi. Hyödynnämme tutkimuksessamme työprosessiteoriaa ja moraalisosiologiaa.
Aineistomme koostuu useista eri aloilla toimivissa suomalaisissa teollisuusyrityksissä tehdyistä syvällisistä tapaustutkimuksista. Osaan tutkimuksista on liittynyt kehittämishanke ja tällöin tutkimuksella on ollut toimintatutkimuksen piirteitä. Kaikilla työpaikoilla olemme tehneet tutkimusta yli vuoden, joillakin 3-5 vuotta.
Tutkimuksemme keskeinen tulos on, että uudet organisatoriset käytännöt eivät sinänsä ja kontekstista riippumatta ole työntekijöiden kokeman työn mielekkyyden kannalta kielteisiä tai myönteisiä, vaan käytäntöjen merkitys vaihtelee työpaikka- ja henkilöstöryhmäkohtaisesti. Havaintojemme mukaan tämä johtuu siitä, että kullakin työpaikalla on sille ominainen virallisista ja epävirallisista käytännöistä koostuva toimintatapa, johon uusi käytäntö suhteutuu. Erityisen merkityksellinen tässä on hankalasti havaittavien ja hallittavien epävirallisten käytäntöjen alue, jolle luonteenomaista ovat eräänlaiset ”pelit”. Työntekijät saavat mielekkyyden kokemuksensa noiden pelien kautta ja niiden kautta määrittyvät myös heidän intressinsä ja näkemyksensä siitä, millainen toiminta on oikein ja järkevää. Tutkimustulos selittää esimerkiksi uusien organisointikäytäntöjen diffuusiossa havaittuja vaikeuksia.
Toimittajan verkko(työ)elämä, tekijänsä koulunpenkki
VTT Tiina Huokuna, (Yhteiskuntahistorian laitos, Helsingin yliopisto, Tiedotusopin laitos, Tampereen yliopisto)
Digitaalisuus on ollut toimittajan työn arkea jo useamman vuosikymmenen ajan. Ensimmäiset näyttöpäätteet tulivat toimituksiin 1970-luvulla. Prosessi on vuosien aikana edennyt virtaviivaisemmaksi ja tehokkaammaksi, samalla kun työhön päätteiden ääressä on tullut uusia vaatimuksia. Toimittajat ovat olleet uskollisia yhdelle välineelle. Lehdet, radio ja televisio ovat ruokkineet yhden tyyppistä ammattitaitoa. Nyt monissa työyhteisöissä pitäisi ottaa haltuun nämä kaikki osa-alueet. Puhutaan moniosaamisesta. Millainen on moniosaamisen haaste? Miten koko ammatti muuttuu? Tämä on merkinnyt osalle tekijöistä kiinnostavaa työn sisältöä ja osalle ahdistavia kokemuksia tekniikan parissa, jota ei hallitse. Osalle vain pakkoa tehdä työtä. Olen aloittanut vuonna 2008 post doc -tutkimusprojektin Muuttuva toimittajaprofessio, ammatin uudet sisällöt ja koulutustarpeet. Tänä keväänä keskityn digitaalisen toimittamisen esimerkkeihin. Toimittajan digitaalinen työ on yksi näkökulma tietoammatteihin. Kirjoitin ensimmäiset lehtijuttuni kirjoituskoneella ja kuvasin haastateltavat rullafilmille. Nyt, kolme vuosikymmentä myöhemmin, mietin ammatin muutoksia. Miten kaikki oikein menikään?
Työorientaatiot muutoksessa? Iän, periodin, kohortin ja yksilöllisten taustatekijöiden yhteydet työtä koskeviin odotuksiin 5 EU-maassa.
Teemu Turunen (Helsingin yliopisto, sosiologian laitos)
Yleinen puhe työelämän “muutoksesta” tai sen “laadusta” on ollut viime vuosina runsasta niin tutkimuksissa kuin mediassakin, mutta systemaattinen empiirinen tutkimus yksilöiden työorientaatioiden mahdollisista muutoksista ja niihin vaikuttavista tekijöistä on ollut yllättävän vähäistä. Erityisesti sellainen eri maita toisiinsa vertaileva tutkimus on loistanut poissaolollaan, jossa olisi käytetty toistettuja poikkileikkaustutkimuksia useasta eri ajankohdasta ja tutkittu eksplisiittisesti kohortti-, elämänkaari-, periodi- sekä vielä tämän lisäksi toimijoihin liittyvien yksilöllisten tekijöiden yhteyttä työasenteisiin.
Vertailen artikkelissani työtä koskevia odotuksia Espanjassa, Iso-Britanniassa, Ruotsissa, Saksassa ja Suomessa. Artikkelin pääasiallinen tutkimustehtävä on selvittää, kuinka elämänkaari-, kohortti-, periodi- ja yksilölliset taustatekijät selittävät työtä koskevia odotuksia kyseisten maiden työikäisessä väestössä. Tutkimusaineistoni- ja menetelmäni ovat tilastollisia. Aineistona käytän World Values Survey-kyselytutkimusten aaltoja 2–5, jotka on kerätty vuosina 1990–2007. Selittävänä tilastollisena menetelmänä käytän lineaarista regressioanalyysiä. Tutkimuksessa suhtaudutaan kriittisesti Inglehartin teoriaan arvojen ”postmodernisoitumisesta”, jonka hän olettaa ulottuvan myös yksilöiden palkkatyölle antamiin merkityksiin (esim. Inglehart 2008).
Tuotannon politiikka, moraalinen työnjako ja luokkasuhteet Pyhtään kunnassa vuosina 1982, 1993 ja 2007
Valtiot. yo Antero Olakivi (Helsingin yliopiston sosiologian laitos)
Suomen on sanottu selvinneen 1990-luvun lamasta syntymällä uudestaan ”tietoyhteiskuntana”. Panostukset koulutukseen, tieto- ja viestintäteknologiaan ja tuotekehittelyyn sekä Nokian kaltaiset yksittäiset menestystarinat ovat paitsi vaikuttaneet työn ja tuotannon rakenteisiin, myös luoneet kuvaa Suomesta tietoteollisuuden kärkimaana.
Rinnan tietoyhteiskunnallistumisen kanssa on puhuttu työn järjestämisen uusista muodoista. Tietoyhteiskunnalle ominainen ”tietotyö”, ”uusi työ” tai ”luova työ” on nähty miltei vastakohtana vanhalle teolliselle työlle. Uudelta työntekijältä vaadittavina ominaisuuksina on pidetty paitsi korkeaa koulutusta, itsenäisyyttä, luovuutta ja kommunikatiivisia kykyjä myös sopeutumista ajalliseen epäjatkuvuuteen ja työn sisällöllisiin muutoksiin.
Pro gradu -työssäni tarkastelen tietoyhteiskunnan syntyä koskevaa ”Suurta kertomusta” yhden kunnan, kymenlaaksolaisen Pyhtään näkökulmasta. Ovatko pyhtääläisten työt muuttuneet viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana? Mikäli ovat, millä tavoin muutokset ovat kohdelleet eri palkkatyöläisryhmiä? Missä mielessä eri asemissa olevia palkkatyöläisryhmiä voidaan kutsua luokiksi?
Entä miten eri palkkatyöläisryhmät ymmärtävät oman työnsä? Millaisia ideologisia, siis työn ideaan liittyviä erotteluja palkkatyöntekijät tekevät? Onko erottelu henkisen ja ruumiillisen työn välillä korvautunut luovan ja suorittavan työn erottelulla? Muun muassa em. kysymyksiin etsin vastauksia analysoiden Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksen vuosina 1982, 1993 ja 2007 Pyhtään kunnan työikäisiä asukkaita haastattelemalla keräämää survey-aineistoa.