Työryhmä kokoontuu perjantaina 21.3. klo 15.00-17.05, Metsätalo (Unioninkatu 40), sali 9.
Vammaisia henkilöitä ja vammaisuutta koskevan yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kysymyksenasettelua suuntaavat lähitulevaisuuden Suomessa yhä enemmän erilaiset uusliberalistiset prosessit, kuten muutokset palvelurakenteessa ja koulutusjärjestelmässä, deinstitutionalisaatio ja laitosten purkaminen. Näillä prosesseilla on myös vaikutusta vammaishuollon ammatillisuuteen ja ihmiskäsitykseen vammaisista henkilöistä. Keskeisiä yhteiskuntatieteellisen vammaistutkimuksen teemoja tällä hetkellä ovat kysymykset vammaisten omaishoidosta ja epävirallisen hoivan vastuusta, kehitysvammalaitosten hajauttaminen ja sen vaikutukset kehitysvammahuollon työhyvinvointiin ja ammatti-identiteetteihin sekä eettiset ja moraaliset merkitykset eri tavoin vammaisiksi luokiteltujen ihmisten kohtaamisessa palvelujärjestelmässä. Ajankohtaisia ovat myös yhteiskunnallisiin rakenteisiin kiinnittyvät vammaisten henkilöiden ihmisoikeuskysymykset. Vammaisuuden yhteiskuntateoreettinen tutkimus on viime aikoina liittynyt erilaisiin biovallan muotoihin vammaisuuden määrittelykäytännöissä. Työryhmään ovat tervetulleita aikalaisanalyyttiset, teoreettiset ja empiiriset esitykset, jotka käsittelevät tavalla tai toisella vammaisuutta yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta. Kysymyksenasettelu voi liittyä esimerkiksi sosiaalityöhön ja sosiaalipolitiikkaan, sosiologiaan ja sosiaalipsykologiaan, tiedotusoppiin, mediatutkimukseen ja kulttuurintutkimukseen sekä naistutkimukseen.
Antti Teittinen (Kehitysvammaliitto), antti.teittinen(at)kvl.fi
Susan Eriksson (Kehitysvammaliitto), susan.eriksson(at)kvl.fi
Ohjelma:
15.00- 15.25 Simo Vehmas: Toimintamahdollisuuksien etiikka ja inkluusio
15.25 -15.50 Anniina Lavikainen: Huonokuuloisten kokemuksia suomalaisesta työelämästä – kenen ehdoilla toimitaan?
15.50 -16.15 Riti Esberg: The Role of Social Work With Visually Disabled People in Finland and Estonia – A Comparative Analysis
16.15 -16.40 Antti Teittinen: ADHD biopoliittisena hallinnointina
16.40- 17.05 Susan Eriksson: FASD – diagnoosin merkitykset sosiaali- ja terveysalan määrittelykentillä
Toimintamahdollisuuksien etiikka ja inkluusio
Simo Vehmas (Jyväskylän yliopisto)
(Ei abstraktia)
Huonokuuloisten kokemuksia suomalaisesta työelämästä – kenen ehdoilla toimitaan?
Anniina Lavikainen (Kuuloliitto ry.)
Kuuloliitossa on tehty huonokuuloisia työelämässä käsittelevä tutkimus osana huonokuuloisten yhdenvertaisuutta työelämässä edistävää projektia (Ehyt 2007–2010). Tutkimus on kaksiosainen, joista toinen osa on huonokuuloisten työympäristön ongelmakohtia käsittelevä kyselytutkimus ja toinen on huonokuuloisten työelämäkokemuksia syvällisemmin selvittävä laadullinen haastattelututkimus. Tämä abstrakti kohdentuu laadulliseen tutkimukseen, jossa haastateltiin 21 työikäistä huonokuuloista.
Aiempia tutkimuksia, joissa käsiteltäisiin huonokuuloisten työelämäkokemuksia heidän omasta näkökulmastaan, ei löydy. Tutkimus keskittyy erityisesti huonokuuloisten työelämässä kohtaamien erilaisten esteiden merkityksiin. Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että huonokuuloisten ryhmä on heterogeeninen. Huonokuuloisilla on kuitenkin kokemuksia, ettei valtaväestö ymmärrä heidän ryhmänsä erilaisuutta ja sen käytännön merkitystä. Huonokuuloisten kokemusten mukaan kuulevat voivat helposti niputtaa kaikki kuulovammaiset samaan, tai käsittää kuulovammaisen vastaamaan liian kapea-alaisesti vain kuuroa tai ikääntynyttä huonokuuloista.
Toinen merkittävä huonokuuloisten työelämäkokemuksiin vaikuttava tekijä on kuulovamman näkymättömyys. Huonokuuloisilla on kokemuksia, että kuulevien voi olla vaikea käsittää huonokuuloisuuden merkitystä työpaikan arjessa. Tai vaikka kuulevat ymmärtäisivät huonokuuloisuuden merkityksen, unohtuu se helposti. Näkymätön vamma mahdollistaa toisaalta myös sen, ettei siitä kerro muille. Jotkut huonokuuloiset olivatkin valinneet tällaisen toimintatavan. Kuulovamman näkymättömyyteen linkittyy läheisesti myös huonokuuloisia vammauttavat käytännöt, eli huonokuuloisen tarpeiden tietoinen vähättely tai hänen asettamisensa kuulevaa työntekijää huonompaan asemaan kuulon perusteella. Monet tutkimuksen huonokuuloiset olivat jättäytyneet pois työpaikan sosiaalisista tapahtumista, koska tilanteet olivat sellaisia, joissa heidän mahdollisuutensa keskusteluihin tai osallisuuteen olivat rajoitetut esteellisen ympäristön ja/tai esteellisten kommunikaatiotapojen takia. Syrjäytymisellä työyhteisöstä voi olla merkittäviä vaikutuksia työssä jaksamiseen ja työssä pysymiseen. Osassa työpaikkoja huonokuuloiset kohtasivat ongelmia myös tiedonkulussa, eli viestinnässä ei otettu huomioon huonokuuloista esimerkiksi visuaalisia keinoja käyttämällä.
Huonokuuloisten työssä jaksamiseen vaikuttaa fyysisen työympäristön esteet ja kohtuullisten mukautusten tai apuvälineiden puute. Osalla haastateltavista oli tehty kohtuullisia mukautuksia työskentelyoloihin ja/tai työnkuviin. Oli kuitenkin tilanteita, joissa kohtuullisten mukautustoimien saaminen ei ollut ongelmatonta. Huonokuuloisten kokemukset nostavat esiin kohtuullisuuden määrittelemisen vaikeuden. Huonokuuloiset kokivat työterveyshuollon tietämyksen huonokuuloisuudesta puutteelliseksi, ja toivoivat siltä muutekin aktiivisempaa roolia.
Haastateltavien puheissa esiintyy myös ns. ”pärjäämispuhetta” ja ”normaaliuspuhetta”. Jotkut huonokuuloiset korostavat haastatteluissa kaikesta itse selviytymistä, kun taas toiset painottavat laajemmin muidenkin vastuuta huonokuuloisuuden huomioimisessa työyhteisössä. Haastatteluissa huonokuuloista verrataan normaalikuuloiseen, josta rakentuu myös sosiaalinen normi, eli ”normityöntekijänä” pidetään ”normaalikuuloista”.
The Role of Social Work With Visually Disabled People in Estonia and Finland – A Comparative Analysis
Riti Esberg (Turun yliopisto)
Keywords: social care, social policy, social work, social work with visually disabled people
My thesis examines the role of social work through a theoretical and conceptual approach, from both historical and present points of view with particular focus on visually disabled people.
The main aim of this research is to compare social work between Estonia and Finland with emphasis on social work among visually disabled people from both theoretical and practical points of view. My major objective is to highlight how social work can be used to help visually disabled people.
The thesis is made up of theoretical and empirical parts. The analysis in the theoretical part is based on extensive literature review. I considered social work among visually disabled people from historical and political viewpoints and I also examined the effects of social changes on work with the visually disabled people. In the empiric part, I used theme interview method and semi-structured questionnaire to obtain materials. The empirical material consists of questions posed to professional social workers from Estonia and Finland, their answers and a description of their own work among visually disabled people.
Social work plays an important role in helping the socially disadvantaged, especially visually disabled people. Even though the social work structures in both counties are different, there are some policy similarities. Among visually disabled people, the main goal of social work in both countries is to empower them, ensure that they can live independent lives and integrate better into the society. While the future goal of social work in Finland is to decrease inequality and increase independent living among socially disadvantaged, in Estonia, it is to extend target groups that obtain social benefits and increase financial support to them.
In conclusion, social work is better developed in Finland compared with Estonia and this is reflected in better client service. However, there can be improvements in social work services in Estonia if concerted investments are made in improving education of social workers. Also more qualified social workers need to be employed in Estonia so that visually disabled people can receive better care.
ADHD biopoliittisena hallinnointina
Antti Teittinen (Kehitysvammaliitto)
Tiedon, vallan ja kontrollin yhteenkietoutumisessa tietoa edustaa tieto- ja totuusjärjestelmä, joka painottaa ihmisten biologisuuden erittelyä siitä näkökulmasta, millaisen riskin tai millaisia negaatioita se paljastaisi suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Kun biologisuuden kautta määritetyt riskit ja uhat on analysoitu, voidaan (sosiaali)politiikassa asettaa sopivia palvelu-/kontrollikäytäntöjä, jotka toisaalta ylläpitävät yhteiskunnallista vakautta ja toisaalta pyrkivät varmistamaan, että ihmiset sisäistäisivät itsensä olemuksen (biologisten) riskien kautta.
Esimerkiksi ADHD kiinnittyy biovallan mekanismeihin siten, että lasten käyttäytyminen on objektivioitu, määritelty ja lopulta kategorisoitu mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnosointijärjestelmään (DSM-IV). Diagnosointiprosessissa mitataan viittä eri häiriö-/tautimuuttujaa. Muuttujina ovat akuutit tilat, pitkäaikaiset häiriöt, somaattiset sairaudet, psykososiaaliset ongelmat ja yleisarvio potilaan toimintakyvystä. Näin muodostuvat jaot sairaisiin ja terveisiin, jolloin ihmisiä aletaan leimata heidän saamien testitulosten perusteella.
Onko ADHD siis tieteellinen diagnoosi vai taloushallinnon säätelymekanismin ja lääketieteen kaupallisten pyrkimysten tuottama konstruktio. Kysymystä voidaan tarkentaa vielä siten, että onko ADHD valtadiskurssin konstruktiona jotakin sellaista, joka on säätyletoimenpiteiden syynä ja/tai seurauksena. Voidaanko siis ajatella, että normaliteetin raja asettuu ADHD:n ”oireiden” identifioimiseen tai että samat ”oireet” voidaan joka tapauksessa identifioida poikkeavasta ryhmästä tai osasta siitä.
FASD – diagnoosin merkitykset sosiaali- ja terveysalan määrittelykentillä
Susan Eriksson (Kehitysvammaliitto)
FASD (Fetal Alcohol Spectrum Disorder) on kattokäsite, joka kuvaa sikiöaikana alkoholille altistuneiden lasten oireiden kirjoa. Oireet vaihtelevat laajasti levottomuudesta ja tarkkaavuushäiriöistä epämuodostumiin ja vaikeisiin kehitysvammoihin. FAS – tai FAE - oireyhtymän eli sikiöaikaisen alkoholialtistuksen tai lievän altistuksen diagnoosi annetaan joidenkin arvioiden mukaan alle 10 %:lle relevanteista tapauksista. Lapsen kehityksen kannalta olisi tärkeää päästä neuropsykologisiin tutkimuksiin ja alkaa saada tarpeiden mukaisia sosiaali- ja terveyspalveluja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Palvelujen saamisen kannalta tärkeiden diagnoosien tekeminen voi olla kuitenkin vaikeaa muun muassa siksi, että oireet vaihtelevat paljon ja ne saattavat alkaa ilmetä vasta esimerkiksi kouluiässä. Kehitysvammaliitossa on käynnistetty kolmivuotinen hanke (v. 2008 - 2011), jonka puitteissa tutkitaan sitä, miten sosiaali- ja terveysalan toimijat määrittelevät näiden lasten ja nuorten asemaa palvelujärjestelmässä oman ammatillisuutensa kautta. Tutkimusaineistoa kerätään kolmessa kaupungissa haastattelemalla muun muassa erikoislääkäreitä, terveydenhoitajia, erityislastentarhanopettajia, lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä ja päihdeperheiden kuntoutuksen työntekijöitä. Lisäksi haastatellaan sijaisvanhempia, jotka edustavat tutkimuksessa sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjien näkökulmaa.
Tähän mennessä tehtyjen haastattelujen perusteella näyttää siltä, että itse FASD - diagnoosien ja diagnosoinnin merkitykset vaihtelevat laajasti eri ammattiryhmien määrittelyissä. Diagnoosi saa ensinnäkin (1) funktionaalisia merkityksiä, koska sen katsotaan suuntaavan lapsen kuntoutusta ja olevan väylä oikeanlaisille sosiaali- ja terveyspalveluille. Toiseksi (2) diagnoosi saa merkityksiä siitä, että se suuntaa ajattelua liikaa oireiden syyhyn eli alkoholinkäyttöön ja on siten sekä vanhempaa että lasta syyllistävä ja leimaava diagnoosi, josta on lapsen elämänkululle enemmän haittaa kuin hyötyä. Kolmanneksi (3) diagnooseilla katsotaan olevan muutenkin liikaa painoarvoa medikalistisessa nyky-yhteiskunnassa ja ne voivat toimia myös niin, että yksilön kaikkea käytöstä aletaan tulkita diagnoosin kautta ja siten määritellä uudelleen normaalin ja patologisen välisiä rajoja. Neljänneksi (4) FASD – diagnooseilla ei katsota olevan hoidon tai palvelujen sisältöjen kannalta aina relevanssia, koska hoito, tuki ja kuntoutus kohdistuvat joka tapauksessa aina oireisiin tai lapsen tarpeisiin, kuten esimerkiksi oppimisvaikeuteen tai kehitysviivästymään, eikä itse oireen aiheuttajalla ole silloin merkitystä. Viidenneksi (5) haastattelupuheissa tähdennetään, että koko keskustelua pitäisi suunnata diagnoosien merkityksestä ja palvelujärjestelmän toimivuudesta sosiaaliseen syrjäytymiseen ja sen ehkäisemiseen, sillä monien näiden lasten elinolosuhteet ovat vaikeat, mikäli he elävät biologisten vanhempiensa kanssa.
Alustuksessa tarkastellaan ainakin näitä diagnoosille annettuja merkityksiä ja niiden risteämiä ammattilaisten puheissa ja kysytään, minkälaisia eettisiä ja moraalisia näkökohtia nämä merkitykset implikoivat.