Työryhmä kokoontuu perjantaina 20.3.2009 klo 15.00-18.00 ja lauantaina 21.3.2009 klo 9.30-11.30, Päärakennus (Fabianinkatu 33), sali 14.
Työryhmä keskittyy kasvokkaisen ja muun välittömän sosiaalisen vuorovaikutuksen tutkimukseen. Metodisena viitekehyksenä on esimerkiksi keskustelunanalyysi ja etnografia. Alustusten aiheet voivat käsitellä empiirisiä tutkimuksia, suunnitelmien esittelyitä ja yleisempiä pohdintoja inhimillisestä vuorovaikutuksesta.
Mika Simonen, Helsingin yliopisto (mika.simonen(at)helsinki.fi)
Ohjelma (perjantai):
15.00-15.30 Ilkka Arminen: Lihavien häntien tyvillä – finanssitransaktioiden sosiaalisesta perustasta
15.30-16.00 Mikko Kahri: On the production of shared rhythm in the interaction between a four to six months old baby and her mother
16.00-16.30 tauko
16.30-17.00 Harri Sarpavaara: Metaforien käyttö asiakkaan ja työntekijän välisessä vuorovaikutuksessa kriminaalihuollon päihdekeskusteluissa
17.00-17.30 Anu zu Dohna: Lääketieteellinen repertuaari ja kompetenssi haastattelupuheessa sikiödiagnostiikan käytöstä
17.30-18.00 Mika Simonen: Afaattinen henkilö ja omainen sosiaalisen toimintakyvyn arviointihaastattelussa
Ohjelma (lauantai):
9.30-10.00 Anssi Peräkylä: Tulkinnan jälkeen. Analyytikon kolmannen position kommentit psykoanalyysitunneilla
10.00-10.30 Melisa Stevanovic: "Deonttinen" auktoriteetti vuorovaikutuksessa
10.30-11.00 Hanna Rautajoki: Kategorisoinnit institutionaalisena käytänteenä televisiokeskusteluissa
11.00-11.30 Hannele Palukka ja Inka Koskela: Koulutuskäytänteet lennonjohtajien koulutuksessa
TULKINNAN JÄLKEEN. ANALYYTIKON KOLMANNEN POSITION KOMMENTIT PSYKOANALYYSITUNNEILLA
Anssi Peräkylä
Esitelmä perustuu 58 ääninauhoitettuun psykoanalyysituntiin, jotka on litteroitu ja eritelty keskustelunanalyyttisella menetelmällä. Esitelmässä kuvataan psykoanalyytikoiden tapoja käsitellä niitä vastauksia, joita potilaat antavat analyytikon esittämiin tulkintoihin. Kun potilas on vastannut samanmielisellä laajennetulla vuorolla (elaboraatiolla) analyytikon esittämään tulkintaan, analyytikot useimmiten jatkavat potilaan vuorossaan esiin nostamien asioiden kuvausta tai esittävät yhteenvedon potilaan vastauksesta. Analyytikot muotoilevat vuoronsa yleensä samanlinjaisiksi potilaan edeltävän vuoron kanssa. Näihin analyytikon vuoroihin sisältyy kuitenkin säännönmukaisesti myös näkökulman muutoksia. Näkökulman muutosten avulla analyytikot nostavat esiin uusia puolia potilaan kokemuksesta. Näkökulman muutokset kutsuvat potilasta tarkastamaan sitä ymmärrystä tulkinnasta, jonka he esittivät vastatessaan siihen.
On the production of shared rhythm in the interaction between a four to six months old baby and her mother
Mikko Kahri (MSocSc, University of Helsinki, Department of Sociology)
The presentation investigates and discusses the relations between the rhythm of the movements of a four to six months old baby and the speech of her mother during a few short sequences of interaction (all together about one minute in length).
It is noted that changes in the baby's movements are, like W. S. Condon and his associates (e.g., Condon and Sander 1974) claimed in the 1970's, often quite simultaneous with the changes in the speech of her mother. However, the timings of baby movements in relation to mothers speech rhythm don't seem perfect (for an attempt to demonstrate this with statistical methods, see Dowd and Tronick 1986), and thus, the theoretical explanations suggested by Condon (1979) cannot be valid (as was also concluded by Dowd and Tronick). A new explanation, that would explain the partial, imperfect synchrony that was found in this study as well as a few others is suggested and discussed.
Condon, William (1979): Neonatal Entrainment and Enculturation. In Bullowa, Margaret (ed.): Before Speech: The Beginning of Interpersonal Communication. Cambridge: Cambridge University Press; Condon, William and Sander, Louis (1974): Neonate Movement is Synchronized with Adult Speech: Interactional Participation and Language Acquisition. Science 183, 99–101; Dowd, John and Tronick, Edward (1986): Temporal Coordination of Arm Movements in Early Infancy: Do Infants Move in Synchrony with Adult Speech? Child Development 57, 762–776.
Koulutuskäytänteet lennonjohtajien koulutuksessa
Hannele Palukka ja Inka Koskela (Sosiaalitutkimuksen laitos, Tampereen yliopisto)
Esitelmässä tarkastellaan asiantuntijaperustaisten työtoimintojen opettamista lennonjohtajien koulutuksessa. Koulutusta tarkastellaan tilanteisena, multimodaalisena ja yhteistoiminnallisena vuorovaikutustapahtumana. Esityksen tutkitaan erityisesti, mitkä ovat ammatillisille koulutustilanteelle tyypillisiä vuorovaikutuskäytänteitä ja pedagogisen vuorovaikutuksen rakenteita. Esitelmässä vastataan erityisesti seuraaviin kysymyksiin: Millaisia vuorovaikutuksellisia resursseja ts. interventioita kouluttajat käyttävät opiskelijan ohjaamisessa? Miten interventiot on muotoiltu? Miten niihin vastataan? Millaista oppilaan osallistumista kouluttajan vuorot mahdollistavat?
Tutkimuksen empiirinen aineisto on kerätty videonauhoittamalla oppilaiden suorittamia ja kouluttajien ohjaamia työtoimintoja kahdella eri koulutusjaksolla: lähi¬lennon¬johtosimulaattorissa ja työssäoppimisjaksolla oikeassa tornilennonjohdossa. Aineistoanalyysin perusteella tunnistettiin 6 sanallista ja 3 kehollista kouluttajan interventiota. Huomionarvoista on, että sanalliset ja keholliset kouluttajan väliintulot nivoutuvat useimmiten multisemioottiseksi koulutustoiminnaksi. Paitsi intervention muoto myös sen sekventiaalinen asema ja intervention suhde edeltävään vuoroon on huomioitu keskustelun ja työtoiminnan kokonaisrakenteen analyysissa. Tyypillisesti kouluttajan interventiot esiintyvät toiminnan avainkohdissa: aloittimina, lopettimina tai laajentajina. Koulutusinterventiot implikoivat paitsi työtoiminnan kannalta käsittelemisen arvoisia asioita myös toiminnan suunnan muutoksia tai toiminnan jatkamista.
Esitelmä perustuu Finavian ja Avia Collegen kanssa yhteistyössä toteutetun ”Yhteistoiminnallinen oppiminen teknologiaympäristössä”- tutkimushankkeen tuloksiin. Hankkeessa kuvattiin ja verrattiin koulutuskäytänteitä lennonjohtokoulutuksen kahdessa eri koulutusvaiheessa. Tutkimusmenetelminä hyödynnettiin etnometodologista keskustelunanalyysia ja etnografista kenttätyötä.
"Deonttinen" auktoriteetti vuorovaikutuksessa
Melisa Stevanovic (jatko-opiskelija, Sibelius-Akatemia)
Kun pappi ja kanttori keskinäisissä työpalavereissaan suunnittelevat seurakunnan tilaisuuksia, heidän on – tavalla tai toisella – ilmaistava omat, tulevaa tilaisuutta koskevat, ideansa ja aikomuksensa. Esityksessäni tarkastelen, kuinka tällaisissa sekvensseissä omat ideat ja aikomukset muotoillaan kielellisesti. Analyysin apuvälineeksi ehdotan käsitettä ”deonttinen” auktoriteetti, joka liittyy siihen, kuinka ”ehdottomana” ja lopullisena puhuja suunnitelmansa esittää.
Tyypillinen keino ilmaista deonttista auktoriteettia on ilmaista omat ideat ja aikomukset yksinkertaisina tiedonantoina, jotka merkitsevät suunnitelmat sellaisiksi, ettei niistä ole enää tarpeen neuvotella. Tällaisiin ensimmäisen puhujan deonttisiin ”auktoriteettinäytöksiin” toinen puhuja tyypillisesti vastaa osoittamalla deonttista alistumista. Samalla toinen puhuja voi kuitenkin vastustaa tällaiseen alistumiseen mahdollisesti liittyviä episteemisiä implikaatioita ja tätä kautta implisiittisesti kyseenalaistaa ensimmäisen puhujan deonttisen auktoriteetin oikeutusta.
Tämän jälkeen tarkastelen vuorovaikutuksen osanottajien mahdollisuuksia osoittaa deonttista auktoriteettia toisessa positiossa. Kysymys näyttäytyy mielenkiintoisena erityisesti sellaisissa sekvensseissä, joissa ensimmäinen puhuja tekee toista puhujaa koskevan ehdotuksen. Siinä missä ehdotuksen torjuminen on deonttisen auktoriteetin näkökulmasta ongelmatonta, ehdotukseen suostuminen edellyttää toiselta puhujalta monenlaista vuorovaikutuksellista ”työtä”. Tällaiset tilanteet valottavat erityisellä tavalla episteemisen ja deonttisen välistä suhdetta ja yhteistyötä.
Vuorovaikutuksen mikrotasolla tapahtuvien episteemisyyteen ja deonttisuuteen liittyvien ilmiöiden tarkastelu voi nähdäkseni lisätä ymmärrystämme sellaisesta makrotason ilmiöstä, josta käytetään tavallisesti nimitystä ”asiantuntijavalta”.
Afaattinen henkilö ja omainen sosiaalisen toimintakyvyn arviointihaastattelussa
Mika Simonen (Helsingin yliopisto)
Tarkastelen esityksessä iäkkään afaattisen ihmisen, avustavan puolison ja haastattelijan vuorovaikutusta sosiaalisen toimintakyvyn arvioinnissa. Kiinnostukseni on niissä vuorovaikutuksellisissa keinoissa, joilla lomakevastaukset tuotetaan yhteistoiminnallisesti. Esitys liittyy keskustelunanalyyttiseen väitöstutkimukseeni.
Videoitu haastattelu taltioitiin sosiaalisen toimintakyvyn arviointia kehittävästä hankkeesta syksyllä 2008. Arviointihaastattelussa osallistujalta kerättiin tietoa sosiaalisista taidoista, tukiverkoston toimivuudesta ja yksinäisyyden kokemuksista. Vanhojen ihmisten tutkimushaastatteluissa nähdään omaisen läsnäolo toisinaan ongelmalliseksi. Omainen voi tuoda haastatteluun omista näkökulmistaan värittynyttä tietoa ja ohjata haastateltavan vastaamista. Omaisen läsnäolo voi myös vaikuttaa omaista koskevista asioista puhumiseen. Puheentuottamishäiriöstä kärsivä haastateltava voi kuitenkin hyötyä omaisen avusta.
Analysoidussa haastattelussa lomakkeeseen vastaamisesta muotoutuu paikallinen paradigmaattinen sekvenssi, jossa haastattelija esittää kysymyksen, havaitsee osallistujan ei-kielellisen vastauksen ja ohjaa avustajaa vastauksen kirjaamisessa. Osallistuja vastaa kysymykseen nyökkäämällä/pyörittämällä päätään tai osoittamalla kynällä lomakkeen vastausvaihtoehtoa. Avustaja näyttää osallistujalle käsiteltävää kohtaa ja kirjaa vastauksen. Tarkastelen esityksessä vuorovaikutustilanteita, jotka haastavat paradigmaattista sekvenssiä. Esimerkiksi avokysymykseen vastaaminen tuottaa vaikeuksia.
Metaforien käyttö asiakkaan ja työntekijän välisessä vuorovaikutuksessa kriminaalihuollon päihdekeskusteluissa
Harri Sarpavaara (YTT, vastaava tutkija, Sosiaalitutkimuksen laitos, 33014 Tampereen yliopisto harri.sarpavaara@uta.fi)
Kriminaalihuoltolaitoksen asiakastapaamisissa on viime vuosien aikana otettu laajamittaisesti käyttöön ns. motivoivan haastattelun menetelmä. Tällä asiakaskeskeisellä mutta direktiivisellä menetelmällä pyritään lisäämään asiakkaan omaa muutosmotivaatiota. Motivoivan haastattelun henki korostaa työntekijän ja asiakkaan yhteistyötä ja sitä, että muutoksen avaimet ovat viimekädessä asiakkaalla itsellään. Tutkimukset ovat osoittaneet, että motivoiva haastattelu on pääsääntöisesti tehokas tapa auttaa päihdeongelmaisia ja muita addiktoituneita asiakkaita. Toisaalta ei ole vielä kovin tarkkaa tietoa siitä, mikä motivoivassa haastattelussa toimii (tai ei toimi) ja mitä asiakkaan ja työntekijän välisessä vuorovaikutuksessa tapahtuu. Yksi tutkimaton alue on ollut metaforien käyttö näiden asiakastapaamisten vuorovaikutuksessa. Vaikka useissa (mm. psykoterapia-) tutkimuksissa on osoitettu metaforien merkitys tavoiteltaessa muutosta, motivoivaa haastattelua tarkastelevassa tutkimusperinteessä metaforiin ja niiden käyttöön ei ole kiinnitetty huomiota.
Alustuksessani tarkastelen metaforien käyttöä kriminaalihuollon motivoivissa päihdekeskusteluissa. Tutkimukseni on osa Suomen Akatemian ja Rikosseuraamusviraston rahoittamaa hanketta, jossa tutkitaan päihdeongelmaisten motivoivien alkuhaastattelujen prosessia ja tuloksellisuutta. Kysyn, miten asiakkaan ja työntekijän välinen vuorovaikutus rakentuu metaforisten ilmaisujen avulla ja miten asiakkaan metaforinen kielenkäyttö ilmentää hänen muutoshalukkuuttaan. Tähän mennessä analysoitu aineisto (aineistonkeruu jatkuu) koostuu 20 videoidusta ja litteroidusta motivoivasta haastatteluistunnosta. Nämä päihdekeskustelut käytiin eri puolilla Suomea sijaitsevissa Kriminaalihuoltolaitoksen toimipaikoissa vuosina 2007–2008. Aineistoa analysoin laadullisin menetelmin käyttäen apuna semiotiikan tarjoamia käsitteellisiä työkaluja.
Tutkimukseni tämän hetkiset tulokset kertovat siitä, että asiakkaat käyttävät usein metaforisia ilmaisuja puhuessaan muutoksesta. Metaforien avulla he ilmaisevat olevansa tietoisia ongelmastaan; ilmaisevat syytä, tarvetta, halua, kykyä ja sitoutumista muutokseen; ja kertovat mitä he ovat tehneet muutoksen toteuttamiseksi. Metaforien käyttö vuorovaikutuksessa näyttää luokittuvan viiteen eri tyyppiin: 1) metaforaan tartutaan ja sitä lähdetään yhdessä työstämään; 2) toinen osapuoli hyväksyy tarjotun metaforisen kuvauksen, muttei käytä itse metaforaa; 3) metaforan kohdallisuutta epäillään ja tilalle tarjotaan osuvampaa metaforaa; 4) metaforaa tarjotaan, mutta siihen ei tartuta; 5) metaforan merkityssisältöä ei ymmärretä. Pääsääntöisesti metaforat tuntuvat näyttelevän merkittävää roolia asiakkaan ja työntekijän välisessä vuorovaikutuksessa ja niiden käyttö näyttää olevan motivoivan haastattelun hengen ja periaatteiden mukaista: käyttöä leimaa yhteistyö, asiakkaan autonomian kunnioittaminen, empatia ja pyrkimys vahvistaa asiakkaan pystyvyyden tunnetta.
Kategorisoinnit institutionaalisena käytänteenä televisiokeskusteluissa
Hanna Rautajoki (Sosiologia, Tampereen yliopisto)
Tutkin väitöskirjassani osallistumiskehyksen muotoutumisesta monenkeskisissä yhteiskunnallis-poliittisissa televisiokeskusteluissa. Aineistonani on tapaustyyppinen otos kolmesta rinnakkaisesta syyskuun 11:nnen terrori-iskuja käsittelevästä keskusteluohjelmasta. Esitykseni käsittelee kategorisointien käyttöä televisiokeskusteluiden institutionaalisen tehtävien toteuttamisessa. Se on tiivistelmä englanninkielisestä artikkelista, jota olen parhaillaan työstämässä. Tarkastelen analyysissani keskusteluvieraiden esittelyn, selontekovelvoitteen ja käsikirjoituksen välistä kytkeymää. Toimittajan alussa muotoilemat esittelyvuorot implikoivat koko keskustelun perspektiiviä ja ovat myös seuraamuksellisia niille tavoille, joilla keskustelua ja vastaamista jatkossa hallinnoidaan. Kategorisoinnit aktivoivat jäsenyyksiä, jotka toteutetaan kysyjien ja vastaajien yhteistoiminnan tuloksena. Keskustelun draamallinen jännite saadaan aikaan ja elää noiden jäsenyyksien ja niihin kytkeytyvien velvoitteiden varassa.
Lääketieteellinen repertuaari ja kompetenssi haastattelupuheessa sikiödiagnostiikan käytöstä
Anu zu Dohna (YTM, Universität Stuttgart)
Alustukseni perustuu väitöskirjani materiaaliin, joka koostuu yhdeksän (saksalaisen) ensi kertaa raskaana olevan naisen haastattelusta heidän sikiödiagnostiikkavalinnoistaan. Analysoin haastatteluja keskustelunalyysia lähellä olevan diskurssianalyysin keinoin.
Erottelen haastattelupuheesta lääketieteellisen repertuaarin, johon kuuluu lääketieteellisen sanaston käyttö, kvantifiointi ja luonnontieteellinen logiikka. Tästä eroten sikiödiagnostiikasta puhutaan myös arkipuheella, johon nämä piirteet eivät liity. Esittelen ainoistoesimerkkien avulla kolme tapaa, joilla haastateltavat naiset käyttävät lääketieteellistä repertuaaria:
- Ensiksi nimitän identifikaatioksi on käyttötapa, jossa puhe omasta näkökulmasta rakennetaan lääketieteellistä repertuaaria käyttäen. Lääketieteellinen tieto ja kyky käyttää sitä osoittavat tällöin kompetenssia sikiödiagnostiikan asiakkaana.
- Toisekseen suvereenissa käyttötavassa lääketieteellistä repertuaaria käytetään kuullusta ja luetusta raportoitaessa. Lääketieteellisen repertuaarin footing on siis itsen ulkopuolella, toisin kuin identifikaatio-käyttötavassa. Puhuja osoittaa kompetenssia lääketieteellisen repertuaarin käytöllä mutta ottaa siihen etäisyyttä tuomalla sen rinnalle arkikompetenssin.
- Kolmanneksi kauhutarinassa lääketieteellistä repertuaaria käytetään ironisoiden, jolloin se sijoitetaan oman arkipuheen vastakohdaksi, lääkärien käsittämättömäksi jargoniksi. Tällainen käyttötapa kyseenalaistaa lääketieteen kompetenssin lähteenä ja korostaa arkikompetenssin tai ”terveen järjen” ensisijaisuutta sikiödiagnostiikasta puhuttaessa.
Kaikki haastateltavat käyttävät lääketieteellistä repertuaaria tavalla tai toisella, vaikka asemoituvatkin sen suhteen eri tavoin keskenään ja myös saman haastattelun sisällä. Käyttötapojen rakentumisen voi nähdä osoituksena lääketieteeseen liittyvästä vallasta, jolla voi ratsastaa tai jota vastaan voi kapinoida. Lääketieteellisen repertuaarin käyttötapoja - identifikaatiota ja etäisyyden ottoa - voisikin tulkita vastauksina reproduktion medikalisoitumiseen.
Kompetenssin osoittamisen voi liittää myös potilasaktivismiin ja konsumerismiin terveydenhuollossa. Haastatellut naiset olivat korkeasti koulutettuja, mikä edistänee lääketieteellisen repertuaarin hallintaa suhteessa vähemmän koulutettuihin. Lääketieteellisen repertuaarin hallinnalla voi olettaa olevan merkitystä potilaan kyvylle asettua aktiivisen kuluttaja-potilaan asemaan esimerkiksi kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa lääkärien kanssa.
Lihavien häntien tyvillä – finanssitransaktioiden sosiaalisesta perustasta
Ilkka Arminen
Finassi- ja osakekauppa on sekventiaalisesti jäsentynyt järjestelmä, joka nojautuu osto- ja yyntitarjouksiin. Nykyisellään markkinamekanismi ulottuu ympäri maailman, niin että useimmat maailman valuutat ovat vaihdettavissa toisiin valuuttoihin ja osakeyhtiöiden hinta määrittyy kansainvälisillä osakemarkkinoilla. Markkinamekanismeja voi pitää nykyisen yhteiskunnan yhtenä perustavana rakenteena. Markkinamekanismien toimintaa ei sosiaalitieteissä ole kuitenkaan kovin laajasti tutkittu. Usein markkinat tavataan nähdä autonomisena järjestyksenä, joka noudattaa omia ”taloudellisia” lainalaisuuksia. Adam Smithin tunnetun metaforan mukaan ihmiset toimivat markkinoiden ”näkymättömän käden” ohjaamina. Adam Smithin metafora on ideologinen siinä mielessä, että se luonnollistaa markkinoiden toiminnan ja tekee niistä yhteiskuntaa ohjaavan toimijan. Smithin näkemys on myös säilynyt vaikutusvaltaisena, vaikka taloustieteessäkin on kiistanalaista, toimivatko markkinat rationaalisesti, tai ainakaan optimaalisesti. Osakemarkkinoiden heilahtelu, joka on lisäksi ollut kasvamassa, ei vastaa reaalitalouden muutoksia vaan syntyy markkinoiden toimijoiden käyttäytymisestä, jossa informaatio ylipainottuu. Knorr-Cetinan metaforan mukaan markkinat ovatkin globaali ”keskustelu”, johon ostajat ja myyjät osallistuvat ”ruudukkaisen” vuorovaikutuksen avulla. Ruudukkainen vuorovaikutus tarkoittaa tietokonevälitteistä ja –avusteista kommunikaatiota, johon osallistutaan tietokoneiden avulla, joskus osin automatisoidustikin. Osto- ja myyntitarjoukset ovat markkinavuorovaikutuksen primaarisia vuoroja, joita kontekstualisoi muu markkinoita koskeva informaatio. Osto- ja myyntitarjoukset ovat ”globaaleja sekventiaalisesti jäsentyneitä mikrorakenteita”, jotka ovat talouden mikroperusta. Esityksessä pyritään tekemään joitakin alustavia ehdotuksia siitä, kuinka Knorr-Cetinan ja Predon aloittamaa talouden sekventiaalisen järjestyksen analysointia voitaisiin jatkaa. Aineistona käytetään dataa eräiden päivien eräiden osakkeiden toteutuneista kaupoista. Laajempana tavoitteena on pohtia sekventialisen perspektiivin mahdollista antia käyttäytymistieteellisen taloustieteen (esim. Akerlof) talouden mikroperusteita koskeville analyyseille. Lisäkiinnostusta hintojen sekventiaalisen vaihtelun tutkimisille tuo kysymys hintavaihteluiden mahdollisesta kaoottisuudesta. Mikäli hintavaihteluiden jakaumat ovat siinä määrin vinoja, etteivät ne noudata normaalijakaumia, niistä voi löytyä kaoottisia piirteitä. Voidaan pohtia, avaako sekventiaalinen analyysi mahdollisuuksia ymmärtää äärimmäisen vinojen jakautumien, paksujen häntien, syntyä?