Työmarkkinajärjestöt puoltavat seksuaalista tasa-arvoa
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt työelämässä -projektin kartoituksen mukaan suomalaiset
työmarkkinajärjestöt, puoluejärjestöt ja muut kansalaisjärjestöt suhtautuvat myönteisesti
lesbojen, homojen, bi- ja trans-ihmisten aseman parantamiseen työmarkkinoilla.
Suurin osa kyselyyn vastanneista järjestöistä kannatti uusia työlainsäädännön muutoksia,
jotka lisäävät työntekijän oikeuksia tilanteissa, joissa hän kokee tulleensa työpaikallaan
syrjityksi tai kiusatuksi seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Järjestöt pääosin puolsivat myös vähemmistövaltuutetun toimenkuvan laajentamista
kattamaan seksuaalivähemmistöt eli lesbot, homot ja biseksuaalit. Tasa-arvovaltuutetun
puolestaan ajateltiin voivan ottaa selvemmin kantaa sukupuolivähemmistöjen eli esimerkiksi
transsukupuolisten syrjintäkysymysten hoitamisesta.
Parisuhteensa rekisteröineiden työntekijöiden aseman pitäisi olla järjestöjen mielestä
samanarvoinen suhteessa avioliiton solmineisiin työntekijöihin esimerkiksi vapaapäivien
osalta.
Lähes kaikki kyselyyn vastanneet järjestöt kaipasivat lisää tietoa sekä
seksuaalivähemmistöistä että etenkin sukupuolivähemmistöistä. Kaikki työmarkkinajärjestöt
eivät tienneet, että Suomessa on ollut jo useita vuosia laki, joka kieltää syrjinnän työelämässä
seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Työlainsäädännön uudistuksista oli myös
epäselvyyttä. Lain toimivuuden varmistamiseksi olisikin syytä kouluttaa työmarkkinakentän
toimijoita. Myös kyselyyn vastanneissa työmarkkinajärjestöissä oli valmiuksia kouluttaa
luottamushenkilöitä ja ottaa seksuaalivähemmistökysymykset esille
työehtosopimusneuvotteluissa ja tasa-arvosuunnitelmien laadinnassa.
Kyselyyn vastasi 58 järjestöä, joista 30 oli työmarkkinajärjestöjä, puoluejärjestöjä oli 13 ja
muita kansalaisjärjestöjä oli 14. Kartoituksen teki projektinjohtaja Jukka Lehtonen, joka
toimii työministeriön ja Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa "Seksuaali- ja
sukupuolivähemmistöt työelämässä" - hankkeessa. Hankkeen yhteistyökumppanit ovat
Helsingin yliopiston sosiologian laitos, SETA ry ja STAKES.
Kartoitus on kokonaisuudessaan kopioitavissa hankkeen kotisivuilla kohdassa
julkaisut.
|