Verkostoitumalla voimaa
Verkostoituminen oli keskeistä hankkeessa siksi, ettei Suomessa ollut aiemmin juurikaan paneuduttu
seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseen. Yksittäiset toimijat kuten SETA ry ja sen aktiivit sekä
yksittäiset työmarkkinajärjestöjen työntekijät olivat edistäneet asiaa, mutta mitään yhteistä
valtakunnallista ja yli ammattiryhmien toimivaa verkostoitumista ei ollut tapahtunut.
Verkostoitumisen välineinä olivat seksuaali-
ja sukupuolivähemmistöjen oman ammatillisen ja työelämään
liittyvän ryhmätoiminnan tukeminen sekä seksuaali-
ja sukupuolivähemmistöjen asemaa edistävien
yksittäisten toimijoiden etsiminen ja kokoaminen yhteisen
tiedonvaihdon piiriin. Kansainvälisten Equal- kumppaneiden tukea hyödynnettiin
suomalaisten työmarkkinajärjestöjen aktivoinnissa.
Suomessa toimii sosiaali- ja terveysalan lesbo-,
homo-, bi- ja transtyöntekijöiden yhdistys Steam,
jonka kanssa tehtiin projektin aikana yhteistyötä.
Samoin kirkon lesbo- ja homotyöntekijöillä
on oma Arcus-
ryhmä. Tarkoitus oli aktivoida ja innostaa muitakin ammatillisia
ryhmiä yhteistoimintaan. Erityisesti lesbo- ja homo-opettajien
orastavaa yhteistoimintaa pyrittiin kannustamaan. Opettajien ryhmätoiminta käynnistyikin kesällä 2004.
Ryhmien toimintaa tuettiin tarjoamalla tapaamisille tiloja,
tiedotusta ja koulutusta. Opettajille on avattu internetkeskustelupalsta, johon voi osallistua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien opettajien aseman parantamisesta kiinnostuneet. Keskustelupalstaa ylläpitää SETA ry (www.seta.fi).
Lisäksi koottiin epävirallista verkostoa työmarkkinajärjestöjen
edustajista, tutkijoista, kansalaisjärjestöjen aktivisteista,
viranomaisista ja poliitikoista, jotka haluavat edistää
seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasavertaista
kohtelua työelämässä. Projektissa selvitettiin
työmarkkinajärjestöjen, viranomaisten ja muiden
tahojen kantoja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen
työelämän kysymyksiin liittyen ja kartoitettiin
työntekijöitä ja tahoja, jotka ovat valmiita
toimimaan tasa-arvoisemman työskentelyilmapiirin luomiseksi.
Verkostoituminen tapahtui seksuaali- ja
sukupuolivähemmistötasolla, kansallisella ja kansainvälisellä
tasolla. Projektissa pyrittiin vaikuttamaan yhteistoiminnan
kautta myös jo olemassa olevaan työelämän
tasa-arvotyöhön sekä muuhun toimintaan, jonka
yhteyteen on järkevää ja mahdollista saada
sidottua seksuaali- ja sukupuolivähemmistökysymyksiä.
Tämän tyyppinen työskentely edellyttää
laaja-alaista työelämän kehittämistoiminnan
seuraamista ja nopeaa joustavaa valmiutta tarttua tilaisuuteen.
Yhteistyötä tehtiin esimerkiksi SETA ry:n Raha-automaattiyhdistyksen
rahoittaman “Solmuista silmuiksi” -projektin kanssa,
jossa keskityttiin luomaan alueellisia työntekijäverkostoja,
jotta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt saisivat
asiallisempaa asiakaspalvelua.
|