Johdatus väestötieteeseen

Artikkeli

Kari Pitkänen
"Suomen väestörekisterit ja väestötilastointi"

Äänitiedosto

Pekka Myrskylä
"Suomen väestölaskennat"
haastattelija: Ari-Pekka Sihvonen

II VÄESTÖTIETOJEN LÄHTEET

Perinteisesti ja useimmissa maissa nykyäänkin on käytössä kaksi toisistaan erillistä järjestelmää, joista saadaan määrällistä tietoa väestöstä ja väestönmuutoksista:

Molemmat tietojenkeruu- ja tietojenhallinnointijärjestelmät on luotu ensisijaisesti (valtion)hallinnon tarpeita varten ja tarpeista lähtien, ei niinkään tieteellisen tutkimuksen käyttöön. Useimmissa maissa nämä kaksi järjestelmää ovat toisistaan erillisiä. Tärkein poikkeus ovat olleet Ruotsi ja Suomi, joissa jo 1700-luvun puolivälissä luotiin tavallaan integroitu systeemi, josta saadaan yhdestä lähteestä (historiallisesti kirkonkirjoista) tiedot sekä väestön rakenteesta että väestönmuutoksista.

1. VÄESTÖLASKENNAT

Väestölaskentojen (englanniksi: population census) primaarisena tarkoituksena on antaa tiedot tietyn alueen (valtion):

tietyllä hetkellä. Väestölaskentojen tuloksena saadaan yksilökohtaiset tiedot erikseen jokaisesta kyseiseen väestöön kuuluvasta henkilöstä tiettynä hetkenä. Väestölaskenta on siis tavallaan valokuva koko väestöstä sellaisena kuin se on tietyllä hetkellä.

Väestölaskentojen yhteydessä kerätään tosin usein tietoja myös sekalaisista muista seikoista, mm.

Esimerkiksi Suomen vuoden 1975 väestölaskennan yhteydessä kerättiin paljon tietoa asuntokannasta.

Väestölaskennoissa voidaan väestönmuutostietojen korvikkeena kysyä myös ns. retrospektiivista eli takautuvaa tietoa edellisen väestölaskentahetken jälkeen tapahtuneista asioista, esimerkiksi perhesuhteissa tapahtuneista muutoksista tai muuttohistoriasta.

Väestölaskennoissa voidaan kerätä tietoja myös vain osalta väestöä (otos), esimerkiksi yhdeltä prosentilta väestöä kysytään tarkemmin väestölaskennan yhteydessä jostain edellä mainitusta asiasta, esimerkiksi liitoista ja perhesuhteista.

Väestölaskennoissa kerättävä yhtä henkilöä koskevien tietojen määrä on kuitenkin yleensä suhteellisen vähäinen, koska kerättävän tiedon määrä pyritään tavallisesti minimoimaan, jotta tietojen antamiseen kuluva aika ja sen aiheuttama vaiva ei olisi kohtuuton vastaajien kannalta. Näin pyritään osaltaan varmistamaan se, että kaikki osallistuvat väestölaskentaan.

Vuoden viimeinen päivä ei välttämättä ole paras mahdollinen ajankohta väestölaskennan suorittamiseen. Se on aika epätavallinen päivä, eikä se sellaisena välttämättä sovi hyvin väestölaskennan ajankohdaksi. Siksi väestölaskenta tehdään useimmiten jonakin tavallisempana, periaatteessa satunnaisesti valittuna vuoden päivänä, esimerkiksi maaliskuun 23. päivänä. Lisäksi useimmissa maissa väestölaskentaa ei tietenkään voida konkreettisesti viedä läpi yhdessä päivässä, vaan se voi käytännössä viedä viikon tai kaksikin. Joka tapauksessa jokaisella väestölaskennalla on aina jokin viiteajankohta (eli tietty päivä), johon väestölaskenta viittaa. Laskennan viiteajankohta voi siis olla vuoden viimeinen päivä, vaikka tiedot on kerätty jo hieman aiemmin tai vasta seuraavan vuoden alkupuolella.

Väestölaskennat pyritään tekemään säännöllisin väliajoin. Kansainvälinen samanaikaisuus ei ole välttämätöntä, mutta tietojen analyysien ja tulkintojen helpottamiseksi pidetään suotavana, että kukin maa suorittaa väestölaskennat säännöllisin 5 tai 10 vuoden väliajoin. Yhdistyneet Kansakunnat on laatinut useita väestölaskentojen suorittamiseen liittyviä suosituksia ja ohjeita käsitteiden ja luokituksien yhtenäistämiseksi, tarkkuuden parantamiseksi ja tietojen käsittelyn nopeuttamiseksi. YK esimerkiksi suosittelee väestölaskennat tehtäviksi vähintään 10 vuoden välein nollaan päättyvinä vuosina. Väestölaskennat voidaan yleensä suorittaa säännöllisesti ja tiheään vain vauraissa teollisuusmaissa, mutta kehitysmaissa yksin jo resurssisyistä väestölaskennat tehdään paljon epäsäännöllisemmin. Väestölaskenta on kuitenkin suoritettu kaikilla alueilla ainakin kerran 1950-luvun jälkeen.

Väestölaskennoissa käytetään kahta käsitettä, jotka liittyvät lähinnä siihen, keiden katsotaan kuuluvan jonkin tietyn alueen väestöön: 1) De jure -väestö ja 2) De facto -väestö.

De jure -väestö viittaa alueen 'lailliseen' väestöön ja se käsittää alueella normaalisti ja vakituisesti (kirjoilla olevan ja) asuvan väestön:

De facto -väestö viittaa väestölaskentahetkellä alueella olevaan 'todelliseen' väestöön ja se käsittää:

(esim. varusmiehet, kauppamatkustajat ja opiskelijat; joissakin maissa jopa turistit kuuluvat tähän ryhmään).

Väestön alueelliseen jakaumaan voi vaikuttaa paljonkin se, kumpaa määritelmää väestölaskennassa käytetään. Esimerkiksi Etelä-Korean vuosien 1955 ja 1960 väestölaskennoissa käytettiin eri määritelmiä. Väestön alueelliseen jakaumaan vaikutti voimakkaasti se, sijoitettiinko asepalvelustaan suorittavat miehet varuskuntiin (joista suuri osa sijaitsi pohjoisessa, Pohjois-Korean rajalla) vai kotipaikkakunnilleen (eli sinne missä olivat kirjoilla ennen varusmiespalvelustaan).

Periaate molemmissa määritelmissä on kuitenkin sama: saada mahdollisimman hyvä, kattava ja todenmukainen kuva väestöstä (ja sen alueellisesta jakaumasta) sellaisena kuin se on tietyllä hetkellä.

Postikyselyssä väestölaskentalomake lähetetään postitse jokaiseen kotitalouteen. Jokaisesta kotitalouden henkilöstä tulee täyttää tiedot lomakkeisiin ja palauttaa lomake postitse viranomaisille. Postikysely edellyttää tietysti luku- ja kirjoitustaitoa, ainakin yhdeltä kotitalouden jäseneltä. Lisäksi väestön sivistystason tulee olla sellainen, että ihmiset ymmärtävät käytetyt kysymykset ja käsitteet. Esimerkiksi USA:ssa aina vuoden 1960 väestölaskentaan asti käytettiin vain kerääjiä mm. sen takia, että maassa uskottiin olevan paljon siirtolaisia, joiden englanninkielen taito ei ole riittävä väestölaskentalomakkeen ymmärtämiseen ja täyttämiseen ilman apua. Vielä tänä päivänäkin (eli vuoden 2000) USA:n väestölaskennoissa käytetään väestölaskijoita keräämään tiedot niiltä, jotka eivät ole ajoissa palauttaneet lomaketta postitse.

Perinteisin tapa väestölaskentojen tekemiseen onkin käyttää väestölaskentatietojen kerääjiä. Tällöin kullekin väestölaskijalle on määritelty tietty oma alueensa, jossa hän kiertää 'talosta taloon, ovelta ovelle' ja kerää väestölaskentalomakkeen tiedot kysyen suullisesti kussakin talossa jokaiselta aikuiselta kysymykset täyttäen samalla lomakkeen. Väestölaskijoiden avulla tehtävä väestölaskenta ei siis edellytä luku- ja kirjoitustaitoa muilta kuin kerääjiltä. Laskijoita käyttäen suoritettu väestölaskenta on hyvin suuritöinen, koska jokaisessa yksittäisessä talossa ja asunnossa on jonkun väestölaskijoista käytävä. Esimerkiksi Kiinassa on tarvittu enemmän väestölaskijoita kuin Suomessa on asukkaita!

On mahdollista myös yhdistää lomakkeiden ja kerääjien käyttö: kerääjät vievät lomakkeet kuhunkin talouteen ja ihmiset täyttävät väestölaskentalomakkeen itse. Sovitun ajan kuluttua kerääjät hakevat täytetyt lomakkeet pois ja samalla tarkistavat, että kaikkiin kysymyksiin on vastattu, ja he voivat silloin tarvittaessa auttaa lomakkeen täyttämisessä. Toinen lomakkeiden hakukierros tehdään tarvittaessa, jotta saadaan tiedot kaikilta.

Tällä hetkellä Tanska ja Suomi ovat ainoat maat, joissa väestölaskennat tehdään pelkästään (valtionhallinnon) rekistereistä saatavien tietojen perusteella, keräämättä lomakkeella tietoja yksittäisiltä ihmisiltä. Suomessa rekisteripohjaisiin väestölaskentoihin siirryttiin vuonna 1990, Tanskassa jo 1980. Miksi nimenomaan Suomessa ja Tanskassa on siirrytty rekisteripohjaiseen laskentaan?

Vuoden 2000 väestölaskenta oli kolmas täysin rekisteripohjainen väestölaskenta Suomessa. Tässä väestölaskennassa käytettiin tietojen muodostamiseen ja päättelyyn noin kolmeakymmentä hallinnollisen ja tilastollisen rekisterin tietoja. Tarkempi kuvaus käytetyistä rekistereistä on Tilastokeskuksen verkkosivuilla osoitteessa:
http://www.stat.fi/til/vaelaskp/2000/vaelaskp_2000_2004-05-31_men_001.html.

Vuoden 1990 väestölaskenta ei toki ollut ensimmäinen väestölaskenta Suomessa, jossa käytettiin rekisteritietoja apuna. Aina vuoden 1970 väestölaskennasta alkaen rekisteritietoja on käytetty lisääntyvässä määrin hyväksi. Kuvaus siitä, missä vaiheessa keskeisten väestölaskentatietojen keruussa on Suomessa siirrytty lomakepohjaisesta keruusta rekisteripohjaiseen löytyy tästä linkistä:
New Page 1 Väestölaskentojen tietosisältö ja tietojen lähde 1950-2000

Väestölaskentojen suorittamiseen kuuluu itse tietojen keruuprosessin lisäksi myös kerättyjen

Tietojen arviointi ja analysointi tarkoittaa väestölaskennan tietojen luotettavuuden arviointia ja siihen kuuluu esimerkiksi seuraavien asioiden tarkistaminen ja arviointi:

Tietysti kerätyt lomaketiedot on ensin tallennettava tietokoneiden ymmärtämään muotoon, eikä tämäkään ole mikään pieni tehtävä. Lomakkeiden tallennusprosessiin sisältyy tietenkin myös itse tallennuksen laadun arvioiminen.

Lopuksi väestölaskennan tulokset ja tiedot tulee saattaa julkisuuteen, eli julkaista esimerkiksi paikallisen tilastoviranomaisen julkaisusarjassa ja tärkeimmät tiedot luonnollisesti myös tiedotusvälineissä.

2. VÄESTÖNMUUTOSTEN REKISTERÖINTIJÄRJESTELMÄT

Väestönmuutosten rekisteröintijärjestelmien (englanniksi: civil registration system) avulla kerätään tietoa väestönmuutoksista. Järjestelmät ovat historiallisesti muotoutuneet yksityiskohdissaan varsin erilaisiksi eri maissa. Väestönmuutosten rekisteröintijärjestelmät edellyttävät melko kehittynyttä hallintoa ja hyviä resursseja, joten kattavia ja hyvin ylläpidettyjä järjestelmiä on lähinnä teollisuusmaissa. Kaikissa kehitysmaissa näitä järjestelmiä ei ole edes rakennettu, tai niitä ei pyritä kattavasti ylläpitämään tai ylläpidossa on suuria vaikeuksia.

3. TILASTOT JA TUTKIMUSREKISTERIT

Väestötiedot on perinteisesti julkaistu ja annettu käyttöön aggregoituina tilastoina ja taulukkoina, eikä yksilötason tietoina. Loppukäyttäjän näkökulmasta virallisten tilastojen parhaita puolia ovat niiden helppo saatavuus, ja lisäksi ne ovat edullisia käyttää (virallisia julkaistuja tilastoja, joita saa esimerkiksi kirjastoista).

Ennen tietokoneaikaa viralliset tilastot olivat käytännössä ainoa mahdollisuus tutkia suurempien aluekokonaisuuksien väestöä ja väestönmuutoksia. Parhaimmillaan virallisista julkaisuista saa vuosisatojen mittaisia aikasarjoja, alkoihan jatkuva väestötilastointi Suomessa jo 1700-luvun puolivälissä. Esimerkiksi ikäryhmittäiset kuolleisuustiedot sukupuolen mukaan saadaan virallisista julkaistuista tilastoista tuolta ajalta. Tilastoista saatava tieto on kuitenkin aina sidottu tilastonlaatijoiden ratkaisuihin, ja tietenkään muita kuin näitä tilastonlaatijoiden tekemiä ryhmityksiä ei ole mahdollista ilman arviointimenettelyjä käyttää.

Lisäksi tilastojulkaisujen tietosisältö voi vaihdella ja muuttua ajassa, joitakin tietoja ja luokituksia jää pois ja uusia tietoja ja luokituksia tulee tilalle entisten lisäksi. Myös käytetyt luokitukset voivat muuttua ajassa, jolloin eri vuosina julkaistut tiedot eivät ole enää suoraan vertailukelpoisia. Esimerkiksi aluerajat ovat muuttuneet (kuntien, läänien ja maakuntien rajat), kuten myös vaikkapa kaupunkimaisen ja maaseutumaisen kunnan määritelmät. Samoin käytetyt ikäluokitukset ja -rajaukset voivat muuttua ajassa.

Julkaistujen tilastojen lisäksi nykyään voidaan käyttää myös (yksilötason) perus/raaka-aineistoista tutkimuskäyttöön muodostettuja erilaisia tutkimusrekistereitä, jotka suunnitellaan ja tehdään tutkija(ryhmä)n ja Tilastokeskuksen ja/tai muiden viranomaisten yhteistyössä. Tutkimusrekistereille on luonteenomaista, että:

Tutkimusrekisterien käytön suurin ongelma on, että ne ovat tutkija(ryhmä)lle usein kalliita ratkaisuja.

4. MUUT LÄHTEET

A. OTANTATUTKIMUKSET

Otantatutkimukset (englanniksi: survey) ovat nimensä mukaisesti vain osan väestöä kattavia kyselyjä (esimerkiksi 10 000 haastateltavaa). Ne poikkeavat näin väestölaskennoista ja väestönmuutosten rekisteröintijärjestelmistä, joiden perusperiaate on, että niiden tiedot kattavat koko väestön ja kaikki tiettynä ajanjaksona tapahtuneet väestönmuutostapahtumat.

Otantatutkimuksia käytetään kuitenkin harvoin itse väestön tilan selvittämiseksi, vaikka niitä voidaan käyttää tavallaan väestölaskentojen 'esitutkimuksena', esimerkiksi silloin, kun on tehty muutoksia väestölaskentalomakkeeseen (muutettu kysymyksiä tai niiden sanamuotoja; lisätty tai poistettu kysymyksiä). Ennen väestölaskentaa suoritetun otantatutkimuksen avulla selvitetään, miten nämä muutokset voivat vaikuttavat tuloksiin: ymmärtävätkö ihmiset muutetut kysymykset samoin ja yhtä hyvin kuin vanhan lomakkeen kysymykset?

Otantatutkimusten etuna esimerkiksi väestölaskentoihin nähden on se, että niissä voidaan kerätä tietoa paljon monipuolisemmin ja laajemmin. Tietojenkeruulomakkeen ei tarvitse olla niin suppea kuin väestölaskentalomakkeen, koska haastateltavia henkilöitä on vähemmän ja yhtä henkilöä kohden voidaan käyttää suhteellisen paljon aikaa. Esimerkiksi ihmisten asenteista, toiveista ja mielipiteistä voidaan saada tietoa vain otantatutkimuksilla tai muilla kyselyaineistoilla.

Otantatutkimukset soveltuvat hyvin erityisesti kehitysmaihin, koska ne eivät ole taloudellisesti ja työvoimamäärältään läheskään yhtä vaativia ja suuria kuin väestölaskennat ja väestönmuutosten rekisteröintijärjestelmät. Erityisesti hedelmällisyystutkimukset ("Demographic and Health Survey" ja "World Fertility Survey") ovat 1980-luvulta lähtien olleet keskeisiä kehitysmaita koskevan väestötiedon lisääntymisen kannalta.

Retrospektiivisissa (eli takautuvissa) kyselyissä kerätään yhdellä haastattelukerralla tiedot kunkin henkilön / vastaajan väestönmuutostapahtumista. Henkilöitä ei siis seurata ajassa. Saadut tiedot ovat usein sangen puutteellisia jo senkin takia, että ihmiset eivät välttämättä muista kovin tarkasti useita vuosia sitten tapahtuneita asioita. Retrospektiivisten kyselyiden tietojen analysointiin on kehitetty omat menetelmänsä, ns. epäsuorat menetelmät (joita tässä materiaalissa ei esitellä kovin tarkkaan). Jo muutaman yksinkertaisen kysymyksen avulla esimerkiksi siitä, kuinka monta lasta nainen on elämänsä aikana synnyttänyt ja kuinka moni heistä on vielä elossa, saadaan verrattain luotettavaa tietoa hedelmällisyyden ja lapsikuolleisuuden tasosta.

Kahden lähteen järjestelmissä väestönmuutostietoja kerätään sekä jatkuvan tapahtumien rekisteröinnin että toistuvien kotikäynti(haastattelu)jen avulla. Näitä tietoja toisiinsa vertaamalla laaditaan lopulliset arviot väestönmuutoksista. Menetelmää on käytetty erityisesti Intiassa ja Pakistanissa. Menetelmän huonona puolena on sen kalleus ja työvoimavaltaisuus. Lisäksi erityisesti vertailu ('matching') ja muutostapahtumien suhteuttaminen perusväestöön ovat tuottaneet ongelmia.

Seurantatutkimuksissa otosalueen asukkaat ensin luetteloidaan, ja sen jälkeen heitä haastatellaan toistuvasti (esimerkiksi vuosittain tai puolivuosittain), jolloin kutakin henkilöä koskevat tiedot saatetaan ajan tasalle. Etuna retrospektiivisiin kyselyihin on se, että tiedot muutostapahtumista ovat kattavammat ja ne kerätään tarkoin aikavälein. Lisäksi tiedot väestönmuutoksista ja perusväestöstä tulevasta samasta lähteestä. Järjestelmää voidaan täydentää luotettavuuden arvioinnilla ja raskauksien seurannalla, jolloin on voitu saada aikaan sangen luotettavia ja kattavia (kattavuus yli 95 %) järjestelmiä, minkä lisäksi myös kato voidaan arvioida. Myös tämä järjestelmä on suhteellisen kallis ja suuritöinen ylläpitää, muttei kuitenkaan yleensä yhtä kallis kuin kahden lähteen järjestelmä.

Eri otantamenetelmät soveltuvat eri tarpeisiin. Epäsuorin menetelmien analysoidut retrospektiiviset otantatutkimukset ovat epäilemättä laajakäyttöisimmät. Parhaimpaan tulokseen päästäisiin ehkä yhdistämällä niihin seurantatutkimuksia, jolloin ensimmäisellä haastattelukierroksella laadittaisiin väestöluettelo ja kerättäisiin takautuvat tiedot ja seuraavilla kierroksilla koottaisiin sitten tiedot väestönmuutoksista. Tällöin voidaan hankkia erillisellä lomakkeella myös laajemmin tietoja esimerkiksi väestön sosiaalisista olosuhteista tai terveydentilasta.

Mitään järjestelmää ei useinkaan voida suoraan siirtää maasta toiseen, sillä toteutuksen onnistuminen riippuu monista tekijöistä, jotka vaihtelevat maiden välillä (ja sisälläkin) suuresti. Hankittujen tietojen maan sisäinen, kansainvälinen sekä ajallinen vertailukelpoisuus on elintärkeätä. Kansainväliset suositukset (esimerkiksi YK:n taholta) ovat tämän takaamiseksi keskeisiä. Lisäksi tulisi vahvistaa kehitysmaiden omaa kykyä koota, taulukoida, analysoida ja julkaista väestötietoja, joita tarvitaan niin hallintoa kuin taloudellista ja sosiaalista suunnittelua varten.

Otantatutkimukset ovat tärkeitä myös teollistuneissa maissa. Niitä on käytetty paljon erityisesti muuttoliikettä, parisuhteen muodostamista ja lastenhankintaa tutkittaessa. Esimerkiksi muista parisuhteen muodoista kuin avioliitoista saadaan tietoa hyvin huonosti virallisista väestötilastoista.

B. LAADULLISET AINEISTOT

Perinteiset kyselytutkimusaineistot ovat väestötieteessä olleet pitkälti otantatutkimuksia, jotka ovat pyrkineet tarjoamaan kvantifioitavaa tietoa, ja joiden kysymykset ovat olleet lähinnä strukturoituja eli antaneet valmiit vastausvaihtoehdot.

Joissakin tapauksissa kyselytutkimuksissa on ollut myös mahdollisuus avovastauksille, ja tämä on ollut yksi tapa saada tutkimuksen käyttöön myös laadullisia aineistoja.

Aineistoina voidaan käyttää myös kaikkia sellaisia muita laadullisia aineistoja, jotka ovat yleisessä käytössä sosiaalitutkimuksessa: henkilöhaastatteluja, ryhmähaastatteluja, osallistuvaa havainnointia, elämäkertoja sekä erilaisia henkilökohtaisia ja muita dokumentteja.

Joissakin tapauksissa haastatteluaineistojen tarkoituksena on ollut lähinnä tuottaa sellaista tietoa, joka auttaa tutkijoita tekemään tutkittavan kulttuurin ominaispiirteet herkemmin huomioon ottavia kyselylomakkeita, mutta joista saatava tieto on käsitelty kvantitatiivisesti.

Myös laadulliset tutkimusmenetelmät ovat kuitenkin löytäneet paikkansa väestöilmiöiden tutkimisessa, kun pyritään esimerkiksi ymmärtämään tutkittavien

Eräänä väestötieteen alueena tunnetaan antropologinen väestötiede, jossa aineistonkeruu perustuu usein pitkille kenttätyöjaksoille, joiden aikana tutkija osallistuu kohdealueensa väestön arkeen ja elämään (osallistuva havainnointi).

Vaikka antropologiset menetelmät aineistonkeruussa poikkeavat formaaleista ja strukturoiduista kyselyistä ja saattavat vaikuttaa enemmänkin epämuodolliselta jutustelulta tutkimuksen kohteiden kanssa, eivät laadulliset haastattelut tästä huolimatta ole välttämättä sen vähemmän suunniteltuja tai kontrolloituja tapahtumia kuin lomakehaastattelutkaan.

5. VÄESTÖTILASTOINNIN HISTORIALLINEN KEHITYS

Väestötietojen perinteiset lähteet, väestölaskennat ja väestönmuutosten rekisteröintijärjestelmät, ovat verrattain nuorta perua. Nykyaikaisessa (ainakin melkein) mielessä ensimmäiset väestölaskennat ovat seuraavat:

Useissa tapauksissa väestönmuutosten rekisteröintijärjestelmät ovat perua suunnilleen samalta ajalta kuin ensimmäiset väestölaskennat.

Väestölaskentoja ja väestönmuutosten rekisteröintijärjestelmiä edeltävältä ajalta on muita lähdeaineistoja, joista on saatavilla tietoja väestön määrästä ja rakenteesta sekä väestönmuutoksista. Näiden muiden lähteiden käytölle perustuivat myös ensimmäiset väestöä koskevat empiiriset tutkimukset. Kirjallisuudessa on tietoja myös varhaisemmista väestölaskennoista, muun muassa Kiinasta, mutta nämä varhaiset väestöluettelot eivät kuitenkaan ole väestölaskentoja sanan nykyaikaisessa merkityksessä. Sama koskee useimpia antiikin ja keskiajan väestöluetteloita.

Varhaiset väestöntutkijat ja nykypäivän väestöhistorian tutkijat ovat käyttäneet erityisesti seuraavia "esitilastollisia" aineistoja:

Merkittävä asema näiden lähteiden joukossa on ollut ensinnäkin veroluetteloilla, vaikka ne varsin säännönmukaisesti kattavat tiedot vain osasta väestöä ja väestörakennetietoja on vaikea niiden perusteella selvittää. Toinen merkittävä historiallinen lähdeaineisto koostuu kirkollisista kastettujen, haudattujen ja vihittyjen luetteloista, joista varhaisimmat kristillisten seurakuntien luettelot ovat peräisin ainakin jo 1200-luvulta alkaen. Kirkollisten toimenpiteiden luetteloille perustuu suuri osa väestöhistoriallisen tutkimuksen tuomasta tietämyksestä. Myös Ruotsi(-Suomen) varhainen 1700-luvun puolivälissä perustettu väestönmuutosten keruujärjestelmä pohjattiin osin näille samoille rekistereille.

Kuten edellä esitetystä luettelosta nähdään, 1700-luku on vuosisata, jonka kuluessa varsinaisia väestölaskentoja järjestettiin jo useissa maissa. 1800-luvun kuluessa laskenta järjestettiin vähintään kerran kaikkialla Euroopassa ja osassa Latinalaisen Amerikan ja Aasian maita. Eräitä siirtomaaisäntien toimeenpanemia laskentoja lukuun ottamatta useimmissa köyhissä kehitysmaissa ensimmäiset väestölaskennat on järjestetty vasta 1900-luvulla, usein vasta vuosisadan jälkipuoliskolla. Vaikka väestönmuutosten rekisteröintijärjestelmien alku ajoittuu useissa maissa lähelle väestölaskentojen alkuhistoriaa, tästä on lukuisia poikkeuksia. Joskus toimiva väestönmuutostietojen rekisteröintijärjestelmä on saatu aikaan vasta vuosikymmeniä ensimmäisten väestölaskentojen jälkeen. Näin tapahtui esimerkiksi Yhdysvalloissa.

6. VÄESTÖTILASTOJEN LUOTETTAVUUS

A. TEOLLISTUNEISSA LÄNSIMAISSA

Väestölaskentojen kattavuus ja tietojen luotettavuus ovat korkealla tasolla useimmissa teollistuneissa länsimaissa, mutta väestönmuutosten rekisteröintijärjestelmien kattavuudessa ja luotettavuudessa on enemmän eroja maiden välillä. Yleisesti ottaen teollistuneissa länsimaissa väestötietojen keruujärjestelmät ovat sangen tehokkaita ja tulokset varsin luotettavia. Näin on pitkälti kehittyneen infastruktuurin, hyvien taloudellisten resurssien ja väestön suhteellisen korkean sivistystason ansiosta.

Toki teollistuneissakin maissa ongelmia on esiintynyt ja esiintyy vieläkin. Tärkeimmät ongelmia aiheuttaneet tekijät ovat:

1) Väestön negatiiviset asenteet. Erityisesti Hollannissa ja Saksassa on vastustettu väestölaskentojen tekemistä vielä 1990-luvullakin. Taustalla ovat varmaan ainakin osittain toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat, jolloin Hollannissa saksalaiset miehittäjät pystyivät väestölaskentatietojen avulla identifioimaan juutalaiset, koska laskennat sisälsivät tiedon etnisestä taustasta ja/tai uskonnosta. Saksassa väestörekisterien tietoja käytettiin jo aiemmin tunnistamaan ne, joilla oli ei-arjalaisia (erityisesti juutalaisia) isovanhempia.

2) Hallinnon suhteellinen tehottomuus. Esimerkiksi USA:ssa osavaltioilla on suhteellisen suuri määräysvalta myös väestönmuutosten rekisteröinnin osalta, eikä yhtenäistä väestönmuutosten rekisteröintijärjestelmää ole olemassa ainakaan kaikkien väestötekijöiden osalta. Esimerkiksi muuttoliikkeen tutkimiseksi on tarvittu erillisiä otantatutkimuksia. Myös Venäjän viimeisimmässä väestölaskennassa (2002) oli vaikeuksia tavoittaa kaikkia ihmisiä, koska joillakin alueilla tieto väestölaskennasta ei ilmeisesti tavoittanut kaikkia, ja suuren rikollisuuden ja sekasortoisen yhteiskunnallisen tilanteen takia ihmiset suhtautuvat epäilevästi koteihinsa pyrkiviin tuntemattomiin ihmisiin (=väestölaskijoihin).

3) Joissakin tapauksissa myös tietojen salailua ja ainakin julkaistujen tietojen väärentämistä on esiintynyt, erityisesti entisessä Neuvostoliitossa. Väestötiedotkin voivat olla politiikan väline.

4) Muut tekijät. Esimerkiksi monet laittomat siirtolaiset tms. ryhmät eivät tietenkään näy väestölaskennoissa eivätkä väestönmuutosten rekisteröintijärjestelmissä, mikä tietenkin alentaa joidenkin maiden väestölaskentojen ja väestökirjanpidon kattavuutta ja luotettavuutta.

Yhdistyneiden Kansakuntien merkitys teollistuneiden maiden kannalta on ollut lähinnä tiedonkeruun ja -julkaisemisen yhtenäistäjänä.

Tanskassa ja Suomessa on siirrytty rekisteripohjaisiin järjestelmiin, kuten edellä jo kuvattiinkin. Koska väestö on jo monissa hallinnon rekistereissä ja näiden rekistereiden tiedot ovat suhteellisen helposti yhdistettävissä henkilötunnusten (jotka yksikäsitteisesti identifioivat yksilöt), sukupuolen ja osoitetietojen perusteella, ei enää tarvita perinteisiä (lomake)väestölaskentoja. Rekisteripohjaiset laskennat ovat teoriassa, osin käytännössäkin, luotettavampia kuin perinteinen (lomake)väestölaskenta.

B. KEHITYSMAISSA

Kehitysmaiden väestötilastoinnin historia on paljon nuorempaa perua kuin teollistuneiden maiden, vaikka joiltakin alueilta on siirtomaaisäntien keräämiä tietoja. Näitäkin on tosin melko vähän ja ne ovat suhteellisen ylimalkaisia (kuten väestömääriä kylittäin). Kuitenkin esimerkiksi Intiassa on järjestetty väestölaskennat säännöllisesti jo 1800-luvun lopulta lähtien. Erityisesti monissa Latinalaisen Amerikan maissa ovat jatkuvat väestölaskentatiedot 1800-luvun lopulta lähtien.

Kehitysmaiden kannalta YK:n merkitys on ollut erityisen olennainen 1950-luvulta alkaen. YK on antanut taloudellista apua väestölaskentojen tekemiseen, mutta myös YK:n tarjoama asiantuntija-apu on ollut ratkaisevaa kehitysmaiden väestölaskentojen toteutuksessa ja niiden luotettavuuden parantamisessa. Kehitysmaiden väestölaskentojen tulosten luotettavuus saattaa olla tavoitteita heikompi (ali- tai ylipeittävyys, ikätietojen epäluotettavuus), poikkeuksena korkeatasoiset Kiinan viimeisimmät väestölaskennat (1982, 1990 ja 2000).

Kuten aiemmin mainittiin, väestölaskentojen tekeminen vaatii paitsi suuret taloudelliset panostukset, myös hyvin paljon suunnittelua ja varsin suuren henkilöstön niiden konkreettiseen suorittamiseen. Henkilöstöä tarvitaan keräämään tiedot (väestölaskijat), tallentamaan tiedot tietokoneille, analysoimaan tiedot, arvioimaan tulokset ja saattamaan tulokset julkisuuteen. Lisäksi henkilöstö on ensin koulutettava. Koska väestölaskennat ovat 10 vuoden välein tapahtuvia erillisiä, yksittäisiä tapahtumia, luultavimmin suuri osa henkilöstöstä vaihtuu väestölaskentojen välillä.

1) Taloudellisten resurssien puutteeseen ja valtionhallinnon kehittymättömyyteen. Vaikka halua olisikin suorittaa väestölaskenta ja pystyttää väestönmuutosten rekisteröintijärjestelmä, taloudelliset resurssit asettavat rajat sille, mitä käytännössä voidaan tehdä. Taloudelliset resurssit vaikuttavat tietysti myös siihen, kuinka säännöllisesti väestölaskennat voidaan suorittaa. Rahoitusvaikeuksien takia suunniteltuja väestölaskentoja on jouduttu peruuttamaan.

2) Väestön heikkoon koulutustasoon (erityisesti luku- ja kirjoitustaidon puutteellisuus).

3) Maan sisäiseen poliittiseen tilanteeseen ja väestön osaryhmien tai alueiden välisiin konflikteihin. Jos maassa on paljon esimerkiksi etnisten ryhmien välisiä konflikteja, eli on olemassa vähemmistöjä, joilla on (ainakin omasta mielestään) perusteltu syy uskoa, että heistä kerättyä tietoa voidaan käyttää heitä itseään vastaan, tämä lisää väestölaskentojen vastustusta ja tekee väestön asenteen kielteisemmiksi väestölaskentoja kohtaan ja osaltaan vähentää tietysti väestötietojen kattavuutta ja luotettavuutta. Etnisten konfliktien taustalla ovat varmaankin myös siirtomaaisäntien enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti piirtämät valtioiden rajat, jotka eivät noudata / seuraa etnisiä rajoja. Usein väestölaskennat yritetään tehdä kansanjuhlanomaiseksi, positiiviseksi tapahtumaksi ja näin tietoisesti lisätä väestön myönteistä suhtautumista väestölaskentaan ja usein tässä onnistutaankin. Pian väestölaskennan jälkeen syntyneitä lapsia on esimerkiksi nimetty väestölaskentaan liittyvillä tai niistä muistuttavilla nimillä, kuten Census.

4) Keskushallinnon tehottomuuteen. Esimerkiksi Nigerian väestölaskennat mitä todennäköisimmin yliarvioivat väestömäärää, koska osavaltiot pyrkivät liioittelemaan väestömääräänsä saadakseen vahvemman aseman liittovaltiossa. Tämän syynä on se, että osavaltioiden saama osuus raha- ym. yhteisistä resursseista riippuu suurelta osin niiden väestömäärästä. Tällaisen kierteen katkaiseminen on vaikeata.

5) Maantieteellisiin tekijöihin. Heikot kulkuyhteydet yhdistettynä vaikeakulkuiseen maastoon vaikeuttavat suuresti väestölaskentojen käytännön suorittamista. Esimerkkeinä voidaan mainita esimerkiksi Afganistan, Madagaskar ja Papua-Uusi-Guinea.

Väestönmuutosten rekisteröintijärjestelmiä ei edes ole yritetty luoda useimmissa kehitysmaissa. Ja jos ne onkin luotu, niiden kattavuus on usein heikko; ne kattavat esimerkiksi vain suurimmat kaupungit. Tärkeintä on syntymä- ja kuolemantapausten rekisteröiminen, mutta muuttoliikkeen rekisteröiminen ei ole yhtä tärkeää, ainakaan väestömäärän kehityksen arvioimisen kannalta.

Väestönmuutosten rekisteröinnin tilanne kehitysmaissa on yleisesti ottaen parantumassa, mutta hitaasti. On varmaankin epärealistista olettaa, että väestönmuutosten rekisteröinti tulisi kehitysmaissa olennaisesti paranemaan lähitulevaisuudessa, ainakaan väestömäärältään pienimpiä ja suhteellisen vauraita maita lukuun ottamatta. Kuitenkin esimerkiksi useimmissa Latinalaisen Amerikan, Lähi-idän sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasian maissa syntymien ja kuolemien rekisteröiminen on ollut pakollista jo pitkään, mutta likimainkaan täydelliseen rekisteröintiin on päästy vain suhteellisen harvoissa maissa näilläkään alueilla. Muuttoliikkeen rekisteröiminen on kattavaa lähinnä vain niissä maissa, joissa rekisterin tarkoitus on myös pitää muuttoliike hallinnassa (esimerkiksi Kiinassa).

Otantatutkimukset ovat ensiarvoisen tärkeitä kehitysmaita koskevien väestötietojen hankinnan kannalta, kuten otantatutkimuksia kuvaavassa luvussa kerrotaan. Otantatutkimuksia voidaan käyttää sekä erikoistietojen keräämiseksi että väestönmuutostietojen korvikkeena.

LUKUUN 2 LIITTYVIÄ LINKKEJÄ

a) Väestölaskennat

b) Tilastoja tuottavat viranomaiset

Useimpien maiden tilastovirastoilla ja muilla valtio- ja aluehallinnon virastoilla on omat kotisivunsa. Esimerkiksi Suomessa Tilastokeskus:
http://www.stat.fi/

c) Ylikansallisia toimijoita

YK, Population Division:www.un.org/esa/population/unpop.htm
Käsittelee maailmanlaajuisesti väestötietoja ja julkaisee tutkimuksia, standardoi tietojen esitysmuotoja ja avustaa väestötietojen keruujärjestelmien luonnissa.

Ks. myös Statistics Division, joka julkaisee mm. kansainvälisiä väestötilastoja:
http://unstats.un.org/unsd/

Maailman Terveysjärjestö, WHO (World Health Organization): http://www.who.int/en/
Erityisesti terveyteen ja kuolleisuuteen liittyviä tietoja

Population Reference Bureau: http://www.prb.org/
julkaisee vuosittain Population Data Sheet'in, jossa on perustietoja kaikista maailman valtioista

d) Tutkimusrekisterit

Elektroniseen muotoon saatettuja väestölaskenta-aineistoja on olemassa, esimerkiksi:

IPUMS, Integrated Public Use Microdata Series Census microdata for social and economic research: http://www.ipums.umn.edu/
aluksi vain Yhdysvaltain väestölaskentoja elektroniseen muotoon, mutta on laajentumassa kansainväliseksi

Myös yksilöpohjaisia seurantatyyppisiä aineistoja on olemassa, esimerkiksi seuraava historiallinen väestötietokanta: