VIII MAAILMAN VÄESTÖNKEHITYS JA VÄESTÖONGELMAT

1. Väestölliset transitiot maailmanhistoriassa
2. Väestöpolitiikka
3. Maailman väestötilanteen kehitys ja väestöennusteet
1. Maailman väestötilanteen viimeaikainen kehitys
2. Väestönkehityksen ennustaminen
3. Maailman väestönkehitys tulevaisuudessa
4. Suomen väestönkehitys tulevaisuudessa
4. Maailman väestönkehityksen tulevaisuudennäkymät ja uhkakuvat

1. VÄESTÖLLISET TRANSITIOT MAAILMANHISTORIASSA

Maapallon koko historian näkökulmasta ihmiskunnan nopea väestömäärän kasvu on hyvin myöhäinen ilmiö. Aina 1800-luvulle asti maapallon väestömäärä lisääntyi äärimmäisen hitaasti, ja vasta kahden viimeisen vuosisadan aikana väestönkasvu on ollut 'räjähdysmäistä', jopa pari prosenttia vuodessa.

Ajanlaskun alussa maapallolla asui ehkä noin 250-300 miljoonaa henkeä. Väestömäärä lisääntyi hitaasti, sillä erilaiset toistuvat tautiepidemiat, nälänhädät ja sodat vähensivät rajusti suotuisina ajanjaksoina mahdollisesti nopeastikin lisääntynyttä väestömäärää. Yhden miljardin hengen määrä saavutettiin 1800-luvun alkupuolella, ja tuolloin väestömäärä lisääntyi vuosittain keskimäärin noin 10 miljoonalla hengellä. 1900-luvun alussa väestömäärä oli noin 1,7 miljardia henkeä, mutta toisen maailmansodan jälkeen väestönkasvu kiihtyi erittäin nopeaksi. 5 miljardin raja rikkoutui 1980-luvun lopussa, ja vuosituhannen vaihteessa maapallon väestömäärä oli jo noin 6 miljardia henkeä.

Tätä 1800- ja 1900-luvulla tapahtunutta väestönkasvun huomattavaa nopeutumista selittävistä teorioista tunnetuin on nk. "väestöllisen transition" eli "väestöllisen muuntumisen" teoria. Väestöllisen transition teoria pyrkii selittämään, millä tavoin väestönkasvun historialliset vaihtelut ovat liittyneet syntyneisyydessä ja kuolleisuudessa tapahtuneisiin muutoksiin. Teorian mukaan syntyneisyyden ja kuolleisuuden muutosten taustalla on ollut erityisesti teollistuminen ja siihen liittyvät moninaiset yhteiskunnalliset muutokset, niin sanottu modernisaatio.

Klassinen väestöllisen transition teoria on vanha, jo 1930- ja 1940-luvuilla kehitelty malli (Laundry, Notenstein). Nykyään teoriaa pidetään liian yksinkertaistavana, eikä se kovin hyvin sovi teorian muotoilemisen jälkeen lisääntyneeseen empiiriseen tutkimustietoon. Teoria kuvastaakin lähinnä vain yhtä historiallista muutosta (1800-luvun Eurooppa), sitäkin melko yksipuolisesti.

Väestöllisen transition teoriassa oletetaan, että väestönkasvun keskeisissä komponenteissa ei olisi tapahtunut merkittäviä muutoksia ennen 1700-luvun loppupuolta. Lisäksi teoriassa oletetaan, että kuolleisuus olisi syntyneisyyttä jäykempi muuttuja, eli että naisten elämänsä aikana synnyttämien lasten määrässä (toteutuneessa hedelmällisyydessä) ei olisi esiintynyt suuria eroja aikakausien ja väestöjen välillä. Näitä molempia olettamuksia pidetään nykyään ongelmallisina.

Viime aikoina onkin alettu hahmotella monipuolisempia väestönkasvun historiallisia muutoksia kuvaavia teorioita, ja nykyään korostetaan usean transition malleja eli sitä, että itse asiassa historiallisesti väestön kehityksessä voidaan havaita useita merkittäviä vaiheita tai muutoskohtia.

Tarkemmin maailman väestönkehityksen pitkän ajan linjoja ja erityisesti useiden transitioiden teoriaa kuvataan kurssiin kuuluvassa artikkelissa:

Pitkänen, Kari: Maailman väestönkehitys: pitkän ajan kehityslinjat (teoksessa Kari Pitkänen (toim.): Artikkeleita Suomen väestöntutkimuksesta. Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen monisteita N:o 62, 2002, ss. 5-23).

2. VÄESTÖPOLITIIKKA

Väestöpolitiikalla tarkoitetaan niitä julkisen vallan toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on vaikuttaa väestön määrään, kehitykseen, rakenteeseen tai alueelliseen jakaumaan. Väestöpolitiikka yhdistetään useimmiten väestönkasvun hidastamiseen (kehitysmaat) tai nopeuttamiseen (teollisuusmaat) tähtääviin toimenpiteisiin. Väestöpolitiikka sisältää kuitenkin hedelmällisyyteen vaikuttamisen lisäksi myös mm. kuolevuuteen vaikuttamisen, kuten myös siirtolaisuus-, pakolais- ja ulkomaalaispolitiikan.

Väestöpolitiikka on politikoinnin tulosta. Politikointi heijastaa yksilöiden ja ryhmien pyrkimyksiä hankkia ja ylläpitää valtaa ja poliittisia etuja. Väestöpolitiikkaa voivat harjoittaa yksittäisten maiden lisäksi myös kansainväliset järjestöt, erityisesti Yhdistyneet Kansakunnat (YK). YK asettikin heti vuonna 1946 erityisen 'väestötoimikunnan' (Population Commission) tutkimaan väestöilmiöitä maailmanlaajuisesti ja tarjoamaan kehitysmaille asiantuntemusta väestökysymyksissä.

Kun tutkimustiedon lisäännyttyä havaittiin väestönkasvun nopeus 1960-luvulla, YK:n väestö- ja perhesuunnittelualan apu kehitysmaille lisääntyikin huomattavasti. Väestönkehitys ja siihen liittyvä huoli maapallon luonnonvarojen riittävyydestä tuli julkisen keskustelun kohteeksi erityisesti Rooman klubin 'Kasvun rajat' vuonna 1972 julkaistun raportin myötä.

1970-luvulta alkaen YK:n piirissä on käyty jatkuvasti väestökeskustelua, ja YK on järjestänyt vuosikymmenittäin nimenomaan väestöasioihin laajasti keskittyviä virallisia konferensseja: keskustellaan laajasti väestönkehityksen syistä ja sen taloudellisista, sosiaalisista, poliittisista ja yhteiskunnallisista seurauksista. Ensimmäinen väestökonferenssi järjestettiin Bukarestissa vuonna 1974, seuraavat Mexico Cityssä 1984, Kairossa 1994 ja Haagissa 1999 (Kairon seurantakokous). Konferensseissa on keskusteltu kiivaastikin erityisesti väestönkehityksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Konferensseissa laaditaan toimintaohjelmia ja asetuksia (=suosituksia, jotka eivät kuitenkaan sido jäsenvaltioita). Lisäksi YK tietysti seuraa, mihin toimenpiteisiin jäsenvaltioissa ryhdytään asetusten perusteella.

Väestöpolitiikka voi olla välitöntä, välillistä tai peiteltyä. Välittömän (direct) väestöpolitiikan (julkilausuttuna) pyrkimyksenä on vaikuttaa suoraan väestöilmiöihin, esimerkiksi väestönkasvuun. Yksi esimerkki välittömästä väestöpolitiikasta on kehitysmaiden pyrkimykset hillitä väestönkasvua erilaisten syntyvyydensäännöstely- ja perhesuunnitteluohjelmien avulla, joista tunnetuimmat ovat Kiinan ja Intian perhesuunnitteluohjelmat (muista Hedelmällisyys-luvun artikkelit). Läntisissä teollisuusmaissa hedelmällisyyttä on pyritty lisäämään tarjoamalla erilaisia taloudellisia (lapsilisät, verohelpotukset) ja muita (päivähoito- yms. palvelut) tukia ja kannustimia. Useimmissa maissa tällaisten perhepoliittisten toimenpiteiden julkilausuttu tavoite on ennemminkin huonosti toimeentulevien perheiden tukeminen ja naisten aseman parantaminen (yhteiskunnallisen 'tasa-arvoisuuden' lisääminen) kuin hedelmällisyyden lisääminen.

Väestöpolitiikka onkin useimmiten välillistä tai epäsuoraa (indirect). Useimmilla julkisen vallan toimenpiteillä on (usein odottamattomia) vaikutuksia väestöilmiöihin, vaikka niiden toimenpiteiden ensisijainen (ja julkilausuttu) tavoite ei olekaan väestöilmiöihin vaikuttaminen. Esimerkiksi perhe-, työvoima-, sosiaali-, asunto-, eläke-, terveys- ja aluepolitiikalla on kaikilla vaikutusta jossakin muodossa ja määrässä myös väestöilmiöihin. Esimerkiksi asuntopolitiikalla (minne, minkälaisia ja kuinka paljon asuntoja rakennetaan) on (sivu)vaikutuksia hedelmällisyyteen ja muuttoliikkeeseen (väestön alueelliseen jakaumaan). Välillisen väestöpolitiikan sisältöä, tarkoitusperiä ja vaikutuksia onkin käytännössä hyvin vaikea arvioida vaikutussuhteiden monimuotoisuuden takia.

Väestöpolitiikka voi olla myös peiteltyä (disguised). Peitellyllä väestöpolitiikalla viitataan toimenpiteisiin, joilla eksplisiittisesti (julkilausutusti) pyritään vaikuttamaan johonkin muuhun päämäärään kuin väestöilmiöihin, mutta tosiasiassa niiden tarkoitus onkin väestöilmiöihin vaikuttaminen. Esimerkiksi aborttipolitiikka voi olla väestöpolitiikkaa. Oikeus saada abortti tarvittaessa voi olla tehokas keino alentaa hedelmällisyyttä, ja joissakin maissa abortti onkin laillistettu juuri tämän takia (esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen Japanissa). Useimmiten abortin 'vapauttamisen' julkilausuttu syy on kuitenkin huoli naisten terveydestä, vaikka 'todellinen' syy voikin liittyä aviottomien lasten merkitykseen sosiaalimenojen kasvussa. Voimakkaat muutokset aborttien saatavuudessa voivat ääritapauksissa vaikuttaa voimakkaastikin syntymäkohorttien kokoon (ääriesimerkkinä Ceausescun Romania 1960- ja 1970-luvuilla).

3. MAAILMAN VÄESTÖTILANTEEN VIIMEAIKAINEN KEHITYS JA VÄESTÖENNUSTEET

A. MAAILMAN VÄESTÖTILANTEEN VIIMEAIKAINEN KEHITYS

Maailman väestönkasvuun vaikuttavat väestölliset tekijät ovat syntyvyys ja kuolevuus. Niiden molempien ajalliseen kehitykseen vaikuttavat monet tekijät, jotka siis on otettava huomioon sekä mennyttä väestönkasvua tutkittaessa että tulevaa kehitystä ennustettaessa. Alueelliseen väestönkehitykseen vaikuttaa tietysti myös muuttoliike (siirtolaisuus). Paikallisesti muuttoliike voi vaikuttaa väestönkehitykseen paljon syntyvyyttä ja kuolevuutta enemmän ja nopeammin.

Maailman väestötilanteen viimeaikaisessa kehityksessä voidaan erottaa neljä keskeistä demografista piirrettä:

1) läntisissä teollisuusmaissa on toisen maailmansodan jälkeisen "baby boomin" jälkeen vakiintunut selvästi uusiutumisrajan alittava hedelmällisyys, läntisistä teollisuusmaista Etelä-Euroopassa kaikkein alhaisin hedelmällisyys;

2) entisissä Itä-Euroopan sosialistimaissa elinajan odote ei ole 1960-luvun puolivälin jälkeen juurikaan noussut (ainakaan ennen 1990-luvun loppupuolta) ja hedelmällisyys on laskenut hyvin alhaiselle tasolle (periodina laskettu kokonaishedelmällisyysluku on vain hieman yli 1:n lapsen);

3) kehitysmaissa on kuolleisuus selkeästi alentunut (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta) ja hedelmällisyyskin on lähtenyt pienentymään - nyt viimeisenä ilmeisesti myös Afrikassa;

4) globaalisesti väestönkasvu tullee olemaan aiempia ennusteita selkeästi hitaampaa, ja väestönkasvu keskittyy lähinnä maailman köyhimmille alueille.

Maailman väestönkasvu oli nopeimmillaan 1960- ja 1970-luvulla, jolloin väestön määrä lisääntyi vuosittain yli 2 prosentilla. Sittemmin väestönkasvu on hidastunut, 1980-luvulla kasvuprosentti oli noin 1,7 ja tämän vuosituhannen alussa kasvu on ollut enää noin 1,2 prosenttia vuodessa.

1980-luvulla ennustettiin maapallon väestön vähintään kolminkertaistuvan noin 5 miljardin tasosta 15 miljardiin vuoteen 2100 mennessä.

Väestönkasvu on kuitenkin jo 1990-luvulla hidastunut odotettua nopeammin, koska hedelmällisyys on alentunut. Hedelmällisyys on laskenut jopa Afrikassa, mutta on siellä silti edelleen korkea, 5 lasta naista kohti 2000-luvun alussa. Väestönkasvun hidastuminen ei kuitenkaan ole ollut seurausta yksinomaan hedelmällisyyden alenemisesta, vaan myös kuolleisuus on paikallisesti (lähinnä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja entisessä Neuvostoliitossa) kasvanut. Kaikkein korkeimpia 1970- ja 1980-lukujen ennusteiden mukaisia väestön määriä ei siis todennäköisesti tulla saavuttamaan.

Luonnollinen väestönkasvu (% vuodessa):

YK:n julkaisemien tuoreimpien tietojen (The World Population Prospects. The 2002 Revision) mukaan puolet maailman väestömäärän kasvusta tapahtuu 2000-luvun alussa kuudessa maassa: Intiassa (21 %), Kiinassa (12 %), Pakistanissa (5 %), Bangladeshissa (4 %), Nigeriassa (4 %) ja Yhdysvalloissa (4 %). Erityisesti Kiinassa väestön prosentuaalinen kasvu on kuitenkin selvästi hitaampaa kuin kehitysmaissa keskimäärin.

B. VÄESTÖNKEHITYKSEN ENNUSTAMINEN

Väestön määrän (sekä ikä-, alue- ja sukupuolirakenteen) tulevaa kehitystä voidaan arvioida monin menetelmin. Tietyn alueen väestönkehitys määräytyy syntyvyyden, kuolevuuden ja muuttoliikkeen (siirtolaisuuden) kehityksestä. Väestöennusteiden tekemisessä ja väestön kehityksen arvioimisessa on kyse nimenomaan näiden kolmen tekijän (komponentin) tulevan kehityksen ennustamisesta.

Väestöennusteiden tekemisessä voidaan erottaa kaksi yleistä lähestymistapaa:

1) kuolevuus, syntyvyys ja muuttoliike voidaan nähdä toisistaan ja ympäröivästä yhteiskunnasta riippumattomina ilmiöinä, jolloin väestön tulevan kehityksen ennustaminen on lähinnä melko mekaanista menneen kehityksen (eli aikasarjojen) jatkamista tavalla tai toisella tulevaisuuteen;

2) otetaan huomioon kuolevuuden, syntyvyyden ja muuttoliikkeen läheinen riippuvuus yhteiskunnan taloudellisesta, sosiaalisesta, poliittisesta ja kulttuurisesta kehityksestä, mikä on erittäin vaikea ja vaativa tehtävä.

Väestönkehitystä koskevat laskelmat voidaan luokitella sen mukaan, mikä on niiden suhde yhteiskuntakehityksen suoraan ohjaamiseen:

Väestöennusteilla tarkoitetaan tulevaa väestönkehitystä koskevia laskelmia, joiden laskuperiaatteet on valittu ilman väestönkehitykselle asetettuja (poliittisia tai muita) tavoitteita tai toiveita. Väestöennusteet ovat siis 'neutraaleja'. Jos väestöennusteen tehtävänä on toimia mitoitusperusteena alueelliseen kehitykseen vaikuttaville yhteiskuntapoliittisille toimenpiteille, sitä kutsutaan väestösuunnitteeksi.

Väestöohjelmat ovat väestönkehitystä koskevia tarkasteluja, joissa on eksplisiittisesti määritelty väestönkehityksen tavoitteet sekä esitetty näiden tavoitteiden toteuttamiseksi tarvittavat keinot. Kaikissa maissa ei ole virallista väestöohjelmaa - ei Suomessakaan - vaikka kaikissa maissa toki käydään 'yhteiskuntakehitystä' koskevaa julkista keskustelua (teollistuneissa länsimaissa esimerkiksi käy keskustelu syrjäseutujen / maaseudun autioitumisen vaikutuksista tai väestön ikärakenteen vanhenemisen ja huoltosuhteen huononemisen vaikutuksista). Useimmissa kehitysmaissa on väestöohjelmia, joiden tavoitteena on väestönkasvun hillitseminen syntyvyyden alentamiseen tähtäävien toimenpiteiden avulla ('syntyvyydensäännöstelyohjelmat' ja 'perhesuunnitteluohjelmat').

Yleisimmin käytetty menetelmä väestöennusteiden laatimisessa on 1920-luvulta alkaen ja aina viime vuosiin asti ollut nk. komponenttimenetelmä. Komponenttimenetelmässä arvioidaan kunkin väestönmuutostekijän (syntyvyyden, kuolevuuden ja usein myös siirtolaisuuden) tulevaa kehitystä erikseen. Näiden tekijöiden tulevia kehityskulkuja voidaan arvioida monin menetelmin: esimerkiksi tilastomatemaattisin menetelmin, ennusteen laatijatahon omien näkemysten perusteella tai vertaillen eri maiden kehitysvaiheita toisiinsa ('Suomi seuraa Ruotsin kehitystä noin 10 vuoden viiveellä'). Usein käytännössä nämä kaikki tavat ovat eri painoarvoin mukana arvioita tehtäessä.

Komponenttimenetelmällä tehtyjen väestöennusteiden tulokset esitetään yleensä niin, että ensin esitetään nk. peruslaskelma (tavallaan todennäköisin ennuste), eli väestönkehityksen perusoletuksien mukainen kehityskulku. Lisäksi yleensä esitetään muutama muu kehityskulku, jossa varioidaan (muutellaan) yhtä väestönmuutostekijää kerrallaan ja esitetään esimerkiksi väestön määrän kehitys eri syntyvyysoletuksin, kuolevuusoletuksin ja siirtolaisuusoletuksin.

Viime vuosina tilastollisiin olettamuksiin (satunnaisuuteen) perustuvat väestöennusteiden laskumenetelmät ovat yleistyneet. Tällaisissa laskutavoissa esimerkiksi verrataan aikaisempia ennustuksia toteutuneeseen kehitykseen. Ennusteet voidaan tulkita satunnaisotoksiksi ja siten ennustepoikkeamille (ennustetun ja toteutuneen kehityksen ero) voidaan määrätä jakaumat. Tällöin uuden ennusteen tekeminen on lähinnä aikaisempien ennustevirheiden kehityksen arviointia. Toisessa lähestymistavassa arvioidaan kunkin väestönmuutoskomponentin kehitykselle todennäköisyysjakauma ja niiden avulla voidaan laskea luottamusvälejä ennustetulle väestönmäärän kehityssuunnille ('kuinka todennäköisesti väestönmäärä on tiettyjen määrien välillä').

Esimerkkinä satunnaisuuteen perustuvista ennusteista on alla oleva kuvio IIASA:n (W. Lutz, W. Sanderson, and S. Scherbov, Nature 412, 2001) ennusteesta, josta käy ilmi kuinka todennäköisesti väestönmäärä on tietyllä välillä.

Tehtyjen väestöennusteiden tarkastelu osoittaa, että pitkän aikavälin ennustaminen on hyvin vaikeaa, yli 50-vuoden päähän ulottuvat ennusteet ovat harvoin toteutuneet. Tärkeää onkin laatia ennusteita riittävän usein, eikä tehdä vain yhden ennusteen perusteella pitkälle ulottuvia varmoja johtopäätöksiä väestönkehityksestä.

Joitakin yleisiä huomioita ennusteiden luotettavuudesta:

• kehitysmaita koskevat ennusteet ovat yleensä olleet epävarmempia kuin teollisuusmaita koskevat ennusteet, pitkälti jo sen takia että kehitysmaiden väestöjä koskevat (lähtö)tiedot eivät yleensä ole niin luotettavia kuin teollisuusmaiden tiedot;
• keski-ikäisiä koskevat ennusteet ovat nuoria ja vanhempia ikäluokkia koskevia ennusteita luotettavampia, koska oletukset hedelmällisyyden ja kuolleisuuden kehityksestä vaikuttavat enemmän nuorten ja vanhojen ikäluokkien kokoon;
• lyhyen ajanjakson ennusteet ovat luotettavampia kuin pitkän ajanjakson (yli kahden vuosikymmenen päähän ulottuvat) ennusteet, koska ennusteiden taustaoletusten merkitys kertautuu ajassa;
• lyhyen ajanjakson ennusteiden luotettavuudessa keskeistä on alkutilannetta koskevan väestötiedon (väestön määrä sekä ikä- ja sukupuolirakenne) luotettavuus;
• pitkän ajanjakson ennusteiden luotettavuudessa keskeistä on hedelmällisyyden, kuolevuuden ja muuttoliikkeen/siirtolaisuuden tulevan kehityksen arvioiden oikeellisuus.

C. MAAILMAN VÄESTÖNKEHITYS TULEVAISUUDESSA

Maakohtaisia väestöennusteita laaditaan säännöllisesti kaikissa teollistuneissa maissa ja kehitysmaissakin mahdollisuuksien mukaan. Maa- ja maanosakohtaiset väestöennusteet ovatkin lähtökohtana koko maailmaa koskevissa ennusteissa. Koko maailmaa koskevia ennusteita laativat säännöllisesti ainakin YK, Maailmanpankki, Yhdysvaltojen tilastokeskus (U.S. Census Bureau) sekä Wienissä toimiva kansainvälinen tutkimuslaitos IIASA (International Institute for Applied Systems Analysis).

Väestöennusteet heijastavat usein lähtökohtatilanteensa vallitsevia syntyvyyden ja kuolleisuuden tasoja ja niiden edeltäviä kehityssuuntia. Koska syntyvyys aleni kehitysmaissa 1990-luvulla, tämä kuvastui myös esimerkiksi YK:n väestöennusteissa. Uudemmissa ennusteissa päädyttiin aina hieman alempiin arvioihin esimerkiksi vuoden 2030 väkiluvusta.

Koska eri ennusteissa voidaan käyttää eri lähtökohtia ja eri oletuksia väestönmuutostekijöiden kehityksestä, eri ennusteet antavat hieman erilaisia arvioita maailman tulevasta väestönkehityksestä. 1990-luvun lopulla tehdyt ennusteet eivät poikkea kovin voimakkaasti toisistaan, kuten alla olevasta kuviosta nähdään. Kaikkein näiden ennusteiden mukaan maapallollamme olisi vuonna 2050 noin 9 miljardia henkeä (8,7-9,3 miljardia), eikä väestön määrä tästä enää juuri lisääntyisi, kuten alla olevasta kuviosta käy ilmi. Vuosituhannen vaihteessa maailmassa oli noin 6,3 miljardia henkeä.

Ensimmäisenä väestönkasvun nopeampaa hidastumista ennakoi IIASA:n 1990-luvun lopun (keski)ennuste (miljardia henkeä):

Vuoden 2050 jälkeen kasvu jäisi vähäiseksi: käänne hieman yli 10 miljardissa.

Väestönkasvu tapahtuu siis lähes kokonaisuudessaan kehitysmaissa. Väestönkasvussa Afrikalla on suuri paino, tällä hetkellä Afrikassa on noin 14 % maailman väestöstä. AIDSin ei näissä ennusteissa ole annettu kääntää kuolleisuuden kehitystä huonompaan suuntaan. Myös Aasiassa väestönkasvu on nopeaa.

Uusimmat Yhdistyneiden Kansakuntien väestöennusteet (vuosilta 2000 ja 2002) ovat hyvin samansuuntaiset kuin edellä mainittu IIASA:n ennuste, mutta näissä ennusteissa on jo otettu huomioon AIDSin maailmanlaajuiset vaikutukset, joten väestönkasvun oletetaan olevan vielä hieman hitaampaa.

Jos kehitysmaiden hedelmällisyys alenee kuten on ennustettu YK:n nk. keskiennusteessa (vähän yli kahden olevaan kokonaishedelmällisyyslukuun kehitysmaissa vuonna 2045-50), eikä AIDS-epidemiaan löydetä ihmeparannusta pian (silti koko maailmanmittakaavassa vastasyntyneen elinajan odotteen oletetaan nousevan 74 vuoteen), vuonna 2050 maailman väestö olisi noin 8,9 miljardia henkeä (vuoden 2002 ennuste; 9,3 miljardia vuoden 2000 ennusteen mukaan), ja väestönkasvu olisi pysähtymässä sen jälkeen. Vuosisadan puolivälissä väestönkasvu olisi pysähtymässä, ollen enää 0,33 prosenttia.

Jos hedelmällisyys ja kuolleisuus kuitenkin pysyisivät vuosituhannen vaihteen tasollaan, maailman väestö lisääntyisi vuoteen 2050 mennessä noin 12,8 miljardiin henkeen. Potentiaali tai mahdollisuus kaksinkertaiseen väestönmäärään nykyiseen verrattuna on siis silti olemassa. Alla olevassa kuviossa on esitetty YK:n vuoden 2002 ennusteen mukainen väestönkehitys kolmen hedelmällisyyden kehitysvaihtoehdon mukaan.

Maanosien välillä väestönkasvussa on suuret erot. Hitainta väestönkasvun oletetaan olevan teollistuneissa länsimaissa ja nopeinta köyhimmissä kehitysmaissa. Käytännössä väestönkasvu tapahtuu kokonaan kehitysmaissa. Erityisesti Afrikan (väestö lisääntyy 800 miljoonasta 1 800 miljoonaan henkeen) ja Kiinan ulkopuolisen Aasian osuus koko maailman väestöstä tulee selvästi lisääntymään.

Väestönkasvun oletetaan olevan kaikkein nopeinta maailman köyhimmillä alueilla (668 miljoonasta 1,7 miljardiin henkeen vuoteen 2050 mennessä), vaikka hedelmällisyyden oletetaan näilläkin alueilla selvästi alentuvan tämän hetkisestä 5,1:stä 2,5:een lapseen naista kohti. Esimerkiksi Burkina Fason, Malin, Nigerin, Somalian, Ugandan ja Jemenin väestöjen oletetaan nelinkertaistuvan, eli näiden alueiden väestön lisääntyy 85 miljoonasta 369 miljoonaan.

Vaikka esimerkiksi Kiinassa hedelmällisyyden taso on jo alhainen ja esimerkiksi Intiassakin hedelmällisyyden oletetaan nopeasti alenevan, yli puolet maailman tulevasta määrällisestä väestönlisäyksestä tulee tapahtumaan väestöltään suurissa maissa: Intiassa, Pakistanissa, Nigeriassa, Yhdysvalloissa, Kiinassa, Bangladeshissa, Etiopiassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.

D. SUOMEN VÄESTÖNKEHITYS TULEVAISUUDESSA

Sekä Tilastokeskus että Kansaneläkelaitos tekevät Suomea koskevia väestöennusteita säännöllisesti, kahden tai kolmen vuoden välein.

Ennusteiden mukaan Suomen väestö ei tulevaisuudessa paljoa kasva nykyisestä vähän yli 5 miljoonasta hengestä. Väestö alkaa vähentyä noin vuoden 2030 vaiheilla, jolloin väestön määrä on noin 5,3 miljoonaa. Väheneminen on aluksi melko nopeaa ikärakenteen vuoksi (suurten ikäluokkien pieneneminen kuolleisuuden vaikutuksesta).

Useimmissa muissa läntisen Euroopan maissa kohorttien kokoerot ovat Suomea vähäisempiä, joten väestön muutokset ovat Suomea hitaampia. Suomessa "baby boom" oli harvinaisen suuri ja lyhytaikainen, useimmissa Euroopan maissa hedelmällisyys säilyi suhteellisen korkeana ainakin 1960-luvun puoliväliin asti.

Suomen väestörakenteen muutoksen yleiset piirteet lähivuosikymmeninä ovat:

• vanhusten määrä lisääntyy
• yli 80-vuotiaiden määrä lisääntyy nopeimmin
• työikäisen väestön osuus vähenee
• väestön ikääntyminen on yksi nopeimmista Euroopassa
• kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän 2010-luvulla
• vaikka hedelmällisyys lisääntyisikin, se ei muuta seuraavien 30-vuoden kehitystä olennaisesti
• Suomen väestön ikärakenne ei vuonna 2025 oleellisesti poikkea muusta Euroopasta.

Suomessa on nykypäiviin asti ollut suurten ikäluokkien takia poikkeuksellisen hyvä huoltosuhde. Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle (2005-2015) huoltosuhde tietysti nopeasti huononee.

Vanhusten määrän lisääntymisen suuruus ei pelkästään riipu iäkkäiden vaan myös keski-ikäisten kuolleisuuden kehityksestä.

Väestön kokoon vaikuttaa ensinnäkin hedelmällisyyden kehitys. Toinen väestönkasvuun olennaisesti vaikuttava tekijä on Suomessakin siirtolaisuus, jota erittäin vaikea ennustaa (suuret ja nopeat muutokset ovat mahdollisia). Seuraavaksi eniten epävarmuutta on hedelmällisyyden ennustamisessa, kuolleisuudessa vähiten sen ikäjakauman vuoksi.

Suomesta on tullut viimeisten Länsi-Euroopan maiden joukossa siirtolaisia vastaanottava maa. Ulkomaan kansalaisten määrä on kasvanut nopeasti Suomessa 1990-luvulta lähtien, vuonna 2005 ulkomaan kansalaisia oli jo yli 110 000 henkeä.

Enemmän Suomen väestönkehityksestä ja sen aiheuttamista ongelmista on kurssiin kuuluvassa artikkelissa: Pekka Parkkinen: Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelumenot vuoteen 2030. Helsinki, VATT, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. VATT-keskustelualoitteita 246, 2001.

4. MAAILMAN VÄESTÖNKEHITYKSEN TULEVAISUUDENNÄKYMÄT JA UHKAKUVAT

Väestönkasvu esitetään usein ongelmaksi tai uhaksi. Uhkakuvina nähdään erityisesti:

1. väestön väheneminen teollisuusmaissa;
2. liian nopea väestönkasvu globaalisesti, ja
3. liian nopea väestönkasvu kehitysmaissa.

Väestömäärä tai väestönkasvu ei kuitenkaan itsessään ole tärkeä, ainakaan tiettyyn rajaan asti. Yhteiskuntakehityksen sekä valtion- ja paikallishallinnon kannalta tasainen väestönkehitys (ei suuria ja äkkinäisiä eroja syntymäkohorttien koossa) olisi varmaankin suotuisin riippumatta siitä, onko väestönmäärä sitten hieman lisääntyvä vai vähenevä.

Globaalisti väestönkasvun merkitys on aina arvioitava sitä vasten, mitkä ovat maapallon eri alueiden mahdollisuudet, halu ja kyky sopeutua demografisiin muutoksiin.

Läntiset teollisuusmaat

Teollisuusmaissa olennaista on, että väestönkasvun nykytrendiin ei voida olennaisesti vaikuttaa, jos aitoa yksilön vapautta valintoihin halutaan kunnioittaa.

Nykykäsityksen mukaan sosiaali- ja perhepoliittisilla toimenpiteiden kokonaisuudella (vaikkei välttämättä yksittäisillä toimenpiteillä) voi olla merkitystä naisten toteutuvaan lapsikertymään. Tämä on tärkeää maiden väliset erojen ymmärtämisessä.

Läntisissä teollisuusmaissa hedelmällisyys on selvästi alle uusiutumisrajan. Kuitenkin hedelmällisyyden lasku on sen nousua todennäköisempi lähitulevaisuuden teollisuusmaissa, koska:

• taloudellista kilpailukykyä korostetaan paljon;
• työelämässä on tapahtunut suuria muutoksia, esimerkiksi ns. epätyypilliset työurat ovat lisääntyneet: pätkätöiden yleistyminen merkitsee sitä, että ei voida välttämättä palata vanhaan työhön takaisin synnytyksen ja äitiysloman tms. jälkeen, kuten 'pysyvässä' työpaikassa olevat;
• asenteet sosiaalipoliittisten toimenpiteiden ja julkisen vallan toiminnan lisäämiseen ovat useimmissa teollisuusmaissa kriittisiä.

Miksi väestönkehityksen piirteet saattaisivat olla hyviä/huonoja?

1) Nationalismi: oma (etninen) väestö nähdään tärkeänä.

2) Taloudelliset näkökohdat: väestön nopea vanheneminen: 60 vuotta täyttäneiden osuus lisääntyy 18 prosentista vuonna 1995 noin 34 prosenttiin vuonna 2050.

Usein nähtäviä väestönkehitykseen (erityisesti väestön vanhenemiseen) liittyviä uhkakuvia läntisissä teollisuusmaissa ja Suomessakin ovat:

• väestön vanheneminen ei aiheuta paineita ainoastaan eläkkeiden ja terveydenhoitopalveluiden rahoituksen osalta, vaan myös
• työvoimapula ainakin joillain sektoreilla on yksi keskeisimmistä (ainakin julkisessa keskustelussa esiin nostetuista) mahdollisista ongelmista;
• työvoiman (teknologisen) innovatiivisuuden heikkenemistä pelätään, koska usein oletetaan nuorten olevan innovatiivisempia ja vähemmän konservatiivisia kuin vanhempien;
• talouskuntien säästämisasteen heikkeneminen merkitsee ihmisten investointikyvyn heikkenemistä;
• siirtää työvoiman painopistettä heikon tuottavuuden palvelusektorille.

Hitaaseen väestönkasvuun (tai jopa väestön vähenemiseen) sopeutuminen ei kuitenkaan välttämättä ole ylitsekäymätön ongelma, koska:

• jos työn tuottavuuden kasvu jatkuu, niin edessä ei suinkaan ole välttämättä työvoimapulaa, koska myös palvelujen tarve auttaa työllisyydessä ja lisäksi investoitavista pääomista ei teollistuneissa länsimaissa ole pulaa;
• 60 vuotta täyttäneitä voisi käyttää paljon nykyistä enemmän työvoimassa: pidempi elämä voi merkitä myös enemmän terveitä vuosia (muista Kuolleisuus-osion keskustelu terveistä elinvuosista), minkä takia eläkeikää voitaisiin mahdollisesti nostaa tai ainakin porrastaa ja yhä useampi voisi olla töissä edes nykyiseen lakisääteiseen eläkeikään asti;
• myöskään terveyspalvelujen tarve ei välttämättä ole ennakoidun suuri, jos iäkkäiden terveydentila paranisi verrattuna aikaisempiin sukupolviin.

Hitaaseen väestönkasvuun ja väestön vanhenemiseen sopeutuminen ei näytä ylitsekäymättömältä ongelmalta Suomessakaan, tosin useimmat laskelmat perustuvat nykyiseen hedelmällisyyden tasoon (entä miten käy jos hedelmällisyys laskee?).

Hedelmällisyyden selkeä nostaminen ei ole ratkaisu vaan mahdollisesti lisäongelma, koska silloin huoltosuhde huononisi edelleen, koska sekä nuorten että iäkkäiden (eli ei-työikäisten) osuus lisääntyisi.

Olennaisinta on turvata vanhenevan väestön terveys ja toimintakyky.

3) Ympäristö voisi periaatteessa hyötyä väestön vähenemisestä. Erityisesti, jos siihen liittyy luonnonvarojen vähäisempi käyttö, saasteiden vähenemien yms. 'kestävä kehitys'. Kuitenkin investointikyky ympäristöön on tässä keskeistä, kuten myös luontoa säästävä teknologia.

Kehitysmaat:

Vaikka väestönkasvu hidastuu, jatkuu se kuitenkin kehitysmaissa pitkään melko nopeana, koska väestön ikärakenne on niin nuori ("population momentum"), puoletkin väestöstä on 15-vuotiaita tai nuorempia. Kun nämä suuret ikäluokat tulevat synnytysikään, syntyy määrällisesti paljon lapsia, vaikka naista kohti ei synnytettäisikään monta lasta. Samalla kun nuoria on paljon, väestö alkaa silti vanhentua.

1) globaalit ongelmat

• poliittinen epävakaus;
• globaalit ympäristöongelmat: tällä hetkellä teollisuusmaat ovat toki suurempi ongelma, mutta esim. väestönkasvun yhdistyminen puunkäyttöön ja ylilaiduntamiseen vaikuttaa kehitysmaissa;
• sen sijaan ravinnontuotanto ei ole globaali ongelma puhtaasti teoreettisen maapallon kantokyvyn kannalta (mitä todennäköisimmin jo nykyinen ruuantuotantokin mahdollistaisi paljon tämänhetkistä suuremman väestönmäärän, ennemminkin kyse siis ruuan jakautumisesta epätasaisesti)

2) paikalliset ongelmat ovat jo todellisia, ja ongelmien ratkaisut oikeasti vaikeita: köyhyys on väestönkasvun sekä syy että seuraus:

• väestönkasvu (sen nopeus, ei väestömäärä tai väestöntiheys) rajoittaa mahdollisuuksia investoida koulutukseen, terveydenhoitoon ym. keskeiseen infrastruktuuriin;
• ravinnon riittävyysongelmat maan oman talouden pohjalta (maan käyttö, eroosio, sisällis- ja muut sodat);
• monet juuri köyhistä maista eivät enää ole ravinnontuotannon osalta omavaraisia;
• puun riittävyys tulossa laajaksi ongelmaksi;
• (puhtaan) veden riittävyys tulossa suureksi ongelmaksi;
• terveydenhuolto-ongelmat: edes nykyisen tason säilyttäminen vaikeata vanhenevan väestön takia ja myös AIDS-epidemia rasittaa voimakkaasti terveydenhuoltoa;
• nopea kaupungistuminen, joka on paljolti maaseudun köyhyyden eikä kaupunkien työvoimatarpeen luomaa, mistä seuraa työttömyyden lisääntyminen, kaupunkien slummiutuminen, ympäristö- ja terveysongelmat, poliittinen epävakaus jne.;
• kehitysmaiden hallitukset näkevät pääsääntöisesti tärkeäksi rajoittaa väestönkasvuaan;
• keskeistä on tukea ehkäisytarpeen kysynnän tyydyttämistä;
• tuettava myös koulutusta ja terveydenhoitoa;
• olisi olennaista tukea ns. kestävää kehitystä (joka on helposti vain klisee, tulee aina muistaa globaalin talouden omat "lakinsa").

VÄESTÖENNUSTEISIIN LIITTYVIÄ LINKKEJÄ

Suomi / Tilastokeskuksen väestöennusteiden kotisivu:
http://www.stat.fi/til/vaenn/index.html

YK:n väestöennusteet / United Nations, World Population Prospects:

a) julkaisut: http://www.un.org/esa/population/publications/wpp2006/wpp2006.htm

b) data: http://esa.un.org/unpp/

Maailmanpankin väestöennusteet / World Bank, Demographic Projections:
http://go.worldbank.org/H4UN4D5KI0

IIASA:n probabilistisia väestöennusteita / International Institute for Applied Systems Analysis (IIASA, http://www.iiasa.ac.at/):
http://www.iiasa.ac.at/Research/POP/new/forecasts.html?sb=4