Valintalautakunta
Yliopiston hallintojohtosäännön mukaan tiedekuntaneuvosto päättää uusien opiskelijoiden valintaperusteista ja tekee esityksen konsistorille otettavien uusien opiskelijoiden määrästä. Esittelijänä toimii opintoasiainpäällikkö.
Opiskelijavalintojen käytännön hoitamista varten tiedekunta nimeää valintalautakunnan. Valintalautakunnan tehtävänä on valmistella tiedekuntaneuvostolle esitys uusien opiskelijoiden valintaperusteiksi, päättää kesän valinnoissa hyväksymisestä, valintakokeiden kysymyksistä, arvosteluperusteista sekä oikaisupyyntöjen käsittelystä.
Valintalautakunnan puheenjohtajana on toiminut varadekaani ja sihteerinä opintoasianpäällikkö. Lautakunnassa on ollut edustaja tiedekunnan kultakin laitokselta. Osa lautakunnan jäsenistä on toiminut myös tarkastajana. Lautakunnassa on ollut kaksi opiskelijajäsentä, jotka eivät kuitenkaan ole voineet osallistua kysymysten käsittelyyn.
Jäsenet kaudella 2007-2009
Puheenjohtaja:
varadekaani Riitta Jallinoja
Laitosten edustajat:
Filosofian laitos: yliopistonlehtori Kristian Klockars
Kehitysmaatutkimuksen laitos: tutkija Timo Kyllönen
Kansantaloustieteen laitos: yliopistonlehtori Essi Eerola
Yhteiskuntapolitiikan laitos: tutkijakoulutettava Tiina Valkendorff (sos.pol),
lehtori Terhi Laine (sosiaalityö)
Sosiaalipsykologia: tohtorikoulutettava Tuija Seppälä
Sosiologian laitos: koordinaattori Aino Sinnemäki (sosiologia),
tutkija Timo Kallinen (sosiaali- ja
kulttuuriantropologia)
Matematiikan ja tilastotieteen laitos: assistentti Maria Valaste
Viestinnän laitos: yliopistonlehtori Ritva Levo-Henriksson
Yhteiskuntahistorian laitos: yliopistonlehtori Kristiina Kalleinen (poliittinen
historia) , yliopistonlehtori Antti Häkkinen (tal.ja sos.hist)
Yleisen valtio-opin laitos: yliopistonlehtori Jan-Erik Johansson
Opiskelijaedustajat:
valtiot.yo Turo Mattila
valtiot.yo Lassi Laitinen
Sihteeri:
opintoasiainpäällikkö Tuula Hakkola
Valtiotieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan aikuisopetukseen suuntautuvien opettajan pedagogisten opintojen valintatoimikunta
Varsinaisen jäsenet
professori Olli Loukola (filosofia)
projektisuunnittelija Hannu Kahlos
amanuenssi. Susanna Lähteenoja
yliopistonlehtori. Kristiina Kalleinen
valtiot.yo Lassi Laitinen
Varajäsenet
yliopistonlehtori Jan-Erik Johansson
opintoasianpäällikkö Tuula Hakkola
yliopistonlehtori Arto Noro
yliopistonlehtori Marjatta Rahikainen
valtiot.yo Tiia Kontkanen
|