Sisältö:Yhteystiedot:Kanslia: Unioninkatu 37 (PL 54) 00014 Helsingin yliopisto puh. (09) 1911 (yliopiston vaihde) fax (09) 191 24835 |
Yhteiskunnallinen vuorovaikutus1 Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen lähtökohdat ja tavoitteetTiedekunnan tavoiteohjelmassa 2007-2009 todetaan, että valtiotieteellisen tiedekunnan osalta yhteiskunnallinen vuorovaikutus on keskeisessä asemassa ja se toteutuu laaja-alaisesti tiedekunnan tutkimuksessa ja opetuksessa. Tiedekunnan kannalta yhteiskunnallinen vuorovaikutus eri muotoineen on keskeisessä asemassa myös keinona edistää tutkimustulosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tiedekunta on onnistunut kehittämään yhteiskunnallista vuorovaikutusta suuressa määrin vastavuoroisuuden pohjalta. Tämä koskee yhteistyötä sekä sektorilaitosten että pääkaupunkiseudun kaupunkikuntien kanssa. Yhteistyön lähtökohtana on aina korkea yliopistollinen asiantuntijuus. Yhteistyön pohjalta on tiedekuntaan perustettu useita kokonaan tai osittain ulkopuolisella rahoitukseen perustuvia professuureja. Tavoiteohjelmaan kirjattuja keskeisiä kehittämiskohteita ovat:
Tiedekunnan yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tavoitteet ja toiminta perustuvat Helsingin yliopiston strategiassa ja toimintakäsikirjassa määriteltyihin tavoitteisiin ja toimintamalleihin. Lisätietoa
2 Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen johtaminenTiedekunnan ja laitosten johto vastaa yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kehittämisestä tiedekunta- ja laitostasolla. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa on yhteiskunnallinen vuorovaikutuksen kehittämisen koordinointi määritetty tiedekunnan yhden varadekaanin vastuualueeksi. Tavoitteena on, että tiedekuntaan perustettava yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toimikunta aloittaa toimintansa vuoden 2008 alussa. Lisätietoa 3 Alueellinen, valtakunnallinen ja kansainvälinen vuorovaikutusValtiotieteellinen tiedekunta on mukana useassa yliopiston verkostossa, joiden avulla edistetään yhteiskunnallista vuorovaikutusta: Tiedekunnan edustajia on nimetty useiden yliopiston oman myös valtakunnallisesti toimivan erillislaitoksen johtokunnan puheenjohtajaksi tai jäseneksi (Kansalliskirjasto, Aleksanteri-instituutti, Tutkijakollegium, Kielikeskus, Avoin yliopisto, Opiskelijakirjasto). Tiedekunta toteuttaa alueellisia (myös kansainvälisiä) yhteistyöhankkeita yhteistyössä Palmenian ja Ruralian kanssa. Tiedekunnan edustajia on nimetty Palmenian, Ruralian sekä Avoimen yliopiston johtokuntiin. Tiedekunnan yksiköt osallistuvat monipuolisesti Lahden ja Mikkelin yliopistokeskusten toimintaan. Yhteistyö metropolialueen kaupunkien kanssa Helsingin yliopisto on sekä sijaintinsa että monialaisuutensa johdosta keskeisessä asemassa luotaessa toimivia yhteistyömalleja metropolialueen kaupunkien ja muiden toimijoiden kanssa. Valtiotieteellisen tiedekunnan edustamat tieteenalat ovat perinteisesti olleet tärkeässä roolissa myös tässä yhteistyössä. Valtiotieteellisen tiedekunnan toimintamalli on ollut edistää yhteisesti tärkeäksi koettua tutkimusta ja koulutusta myös ulkopuolisen rahoituksen turvin toteutettujen professuurien avulla. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa on useita professuureja, jotka on toteutettu ulkopuoliseen rahoitukseen tukeutuen. Metropolialueen kaupunkien tuki on ollut merkittävää varsinkin uusien alojen kehittämisen kannalta. Tällä hetkellä metropolialueen kaupungit osallistuvat sopimuspohjaisesti seuraavien professuurien rahoitukseen:
Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten kaupungit osallistuvat Heikki Waris - instituutissa ja Matilda Wrede instituutissa toteutettavan sosiaalityön alan käytäntötutkimuksen ja koulutuksen rahoitukseen. Valtakunnallisen tason vaikuttavuus Valtiotieteellisen tiedekunnan osalta yhteiskunnallinen vuorovaikutus toteutuu hyvin paljon erityyppisten asiantuntijatehtävien kautta. Asiantuntijatehtävät liittyvät toisaalta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon (valtioneuvosto, eri ministeriöt, eduskunta, ym.) ja toisaalta tutkimusyhteistyön kautta syntyviin asiantuntijatehtäviin (eri sektoritutkimuslaitokset sekä näihin rinnasteiset toimijat). Valtiotieteellisellä tiedekunnalla on ollut perinteisesti paljon tutkimusyhteistyötä sektoritutkimuslaitosten ja vastaavantyyppisten organisaatioiden kanssa, kuten STAKES, VATT, Suomen Pankki, Tilastokeskus, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Ulkopoliittinen instituutti. Sektoritutkimuslaitosten kanssa on myös perustettu yhteisprofessuureja:
Kansainvälinen taso Valtiotieteellinen tiedekunta pitää kansainvälisen tason yhteistyötä ja asiantuntijatehtäviä tärkeänä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen muotona. Asiantuntijatehtävät liittyvät useinkin eri kansainvälisten organisaatioiden tai valtionhallinnon eri yksiköiden toimintaan. Tiedekunnassa on edustettuna useita eri tieteenaloja, joiden asiantuntemukseen on perinteisesti tukeuduttu kansainvälisen tason toiminnassa (esim. keshitysmaatutkimus, maailmanpolitiikka, poliittinen historia, sosiaalipolitiikka ja sosiaalityö). Valtiotieteellisen tiedekunnan näkemyksen mukaan myös osa yliopistojen välisestä yhteistyöstä, erityisesti lähialueella ja kehitysmaissa on nähtävä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen muotona. Tiedekunnan laitokset ovat mukana toteuttamassa lähialueyhteistyötä, erityisesti Venäjän suunnalla, yhteistyössä Palmenian kanssa. Opiskelijaliikkuvuus Kansainvälisen tason yhteiskunnallinen vuorovaikutus toteutuu opiskelijoiden osalta suuressa määrin kansainvälisen liikkuvuuden kautta. Helsingin yliopiston viiden viime vuoden aikana kirjaamasta kansainvälisestä opiskelijaliikkuvuudesta noin 25 prosenttia (noin 2000 opiskelijaa) on yhteiskuntatieteellisen alan opiskelijoita. Laadunvarmistusmenettelyt
Yhteistyötahojen tavoitteet ja vastuut kirjataan näkyviin yhteistyön suunnitteluvaiheessa ja niiden toteutumista on seurataan hankkeen kuluessa. Yhteistyötahoja
4 Yhteistyö alumnien ja muiden sidosryhmien kanssaAlumnitoiminta ja työelämäyhteydet Valtiotieteellinen tiedekunta tukeutuu alumnitoiminnassaan yliopistotasolla luotuihin alumniverkostoihin. Tiedekuntason alumnitoiminta on toteutettu lähtökohtaisesti oppiaineittain/laitoksittain. Alumniyhteistyön lisäksi tiedekunta ylläpitää työelämäyhteyksiä valtionhallinnon harjoijoitteluyhteistyön sekä rekrytointia tukevien tapahtumien muodossa. Lisätietoa
5 ViestintäTieteestä tiedottaminen on osa tiedekunnassa tehtävän tutkimuksen tunnetuksi tekemistä ja sitä kautta tutkimustulosten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämistä. Tiedekunnan tiedottaja (yhteinen käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kanssa) ja osa-aikainen verkkotoimittaja toimivat tutkijoiden ja laitosten tukena tutkimuksesta tiedottamiseen liittyvissäkin tehtävissä. Tiedekunnan vaikuttavuuden ja näkyvyyden lisääminen eri julkisuuksissa, etenkin asiantuntija- media- ja kansalaisjulkisuuksissa" on kirjattu yhdeksi tiedekunnan kehittämiskohteeksi vuosien 2007-2009 tavoiteohjelmaan. Lisätietoa 6 Seuranta ja kehittäminenTiedekunnan ja sen laitosten yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen liittyvää toimintaa seurataan vuosittain osana toiminnanohjausjärjestelmää (vuosikertomus, tavoite- ja tulosneuvottelut).
|