Yleisen valtio-opin laitos

Laitos

• Laitoksen esittely
• Laitoksen strategia 2004-2006
• Valtio-oppi tieteenä - mennyttä ja tulevaa
• Laitoksen historia

Laitoksen historia

Yleinen valtio-oppi Helsingin yliopistossa: vuodesta 1921 nykypäivään

10.6.2004

Yleisen valtio-opin oppituoli perustettiin Helsingin yliopiston historiallis-filologiseen osastoon (nykyinen humanistinen tiedekunta) valtioneuvoston asetuksella 1.6.1921. Opetus alkoi kuitenkin vasta syksyllä 1924, kun aineen ensimmäiseksi professoriksi oli valittu filosofian tohtori Karl Robert Brotherus. Oppiaineen esikuvat tulivat Saksasta (nimi: Allgemeine Staatslehre) sekä osittain ruotsalaisesta valtiotiedosta (statskunskap). Helsingin yliopiston valtio-oppi oli ainoa politiikan tutkimuksen suomenkielinen yliopistollinen oppiaine aina 1960-luvulle saakka (Åbo Akademissa ja Svenska Handelshögskolanissa aineen opetus oli alkanut 1930-luvulla).

Oppiaineessa tapahtui oleellinen muutos, kun se vuonna 1945 siirrettiin samana vuonna toimintansa aloittaneeseen valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Brotheruksen jäätyä samoihin aikoihin eläkkeelle, hänen seuraajakseen tuli valtio-opissa väitellyt Jussi Teljo. Teljo suuntasi tieteenalaa enemmän käyttäytymistieteellisen mallin mukaiseen tutkimukseen. Oppiaineen esikuvaksi alkoi samalla enenevässä määrin muodostua yhdysvaltalainen politiikan tutkimus.

Yleinen valtio-oppi vakiinnutti asemansa 1950- ja 1960-luvuilla.1960-luvulla laitoksen vakinaisen henkilökunnan määrä kasvoi lähes nykyiselleen (virkojen määrityksissä on tosin tapahtunut suuriakin muutoksia myöhemmin). Erityisen voimakkaasti kasvoi kuitenkin opiskelijoiden määrä. Lukuvuosien 1964/65 ja 1973/74 välisenä aikana laitoksella valmistui 807 pro gradu-tutkielmaa, huippulukuvuoden ollessa 1968/69. Tällöin valmistui 103 tutkielmaa, joka on edelleenkin laitoksen ennätys.

1960- ja 1970-lukujen taite merkitsi myös yleistä murrosta yhteiskuntatieteissä. Aikakautta leimasi osin kiivaskin väittely yhteiskuntatieteiden luonteesta. Saksalainen kriittinen yhteiskuntatiede ja erilaiset marxilaiset teoriat herättivät kiinnostusta varsinkin eräiden nuorempien valtio-oppineiden keskuudessa. Toisaalta laitoksella kehittyi vahva poliittisiin päätöksiin ja niiden yhteiskunnallisiin vaikutuksiin keskittynyt tutkimus (ns. policy-analyysi), jonka vaikutus suomalaisessa valtio-opissa oli merkittävä. Nämä uudet lähestymistavat ennakoivat valtio-opin kehitystä yhä eriytyneempään suuntaan, josta merkkinä oli myös oppiaineen kahden erikoisalan institutionalisoituminen virkojen suhteen. Vuonna 1967 laitokselle perustettiin kansainvälisen politiikan professuuri ja vuonna 1969 hallinto-opin apulaisprofessuuri. Ensimmäistä kertaa kansainvälisen politiikan ja hallinto-opin eriytyminen näkyi myös tutkintovaatimuksissa lukuvuonna 1971-72, kun tuli mahdolliseksi valita vaihtoehtoisesti opintoja kolmelta tutkimusalueelta (politiikan tutkimus, hallinto-oppi, kansainvälinen politiikka).

1970-luvun puolivälistä lähtien valtio-opin opiskelijamäärät laskivat merkittävästi, koska tiedekuntaan hyväksyttävien määrää oli rajoitettu aikaisemmasta. Kuvaavaa on, että lukuvuonna 1974-75 oppiaineessa hyväksyttiin ainoastaan 32 pro gradu-tutkielmaa. Sekä tutkimus että opetus jatkoivat myös sisäistä eriytymistään. Opetuksessa tätä kiihdytti vuonna 1980 Suomessa voimaan tullut yliopistojen tutkinnonuudistus. Ensimmäistä kertaa opinnot mitoitettiin opintoviikkojen avulla. Tämä teki mahdolliseksi eriyttää opinnot vaihtoehtoisiksi (ja suppeammiksi) opintojaksoiksi.

1970-luvun puolivälistä 1990-luvun alkuun laitos kehittyi suhteellisen vakaalla pohjalla. Erittäin merkittävää oli tutkimustoiminnan aktivoituminen ja kansainvälistyminen, johon vaikutti osaltaan kansainvälisten tutkimusjärjestöjen kehittyminen. Varsinkin vuonna 1970 perustettu European Consortium for Political Research-järjestö (ECPR) merkitsi valtio-opin eurooppalaistumista. Aikaisempaa pienemmät opiskelijamäärät tekivät mahdolliseksi myös systemaattisen opetustyön kehittämisen 1980-luvulla. Yleinen valtio-oppi oli muun muassa ensimmäinen opettajatuutoritoiminnan tiedekunnassa aloittanut laitos.

1990-luvun alusta lähtien laitoksen tutkimustoiminnan ja opetuksen edellytykset ovat kuitenkin jälleen muuttuneet. Oleellinen merkitys on ollut yliopiston siirtymisellä tulosohjaukseen vuonna 1994, jonka seurauksena nykyinen pääaineopiskelijoiden määrä on kolminkertaistunut 1980-luvun tilanteeseen nähden. Myös henkilökunnan määrä on lisääntynyt, mutta tämä ei niinkään ole näkynyt vakinaisen opettajakunnan kasvuna, vaan erilaisen projektirahoituksen avulla työskentelevien määrän lisääntymisenä. Myös yliopiston omat päätökset (kokonaistyöaikaan siirtyminen, virkarakenteen muutos, tutkimuksen ja opetuksen arviointi) ovat luoneet uudenlaista toimintakulttuuria. Uutena haasteena on myös kehittyvä eurooppalainen korkeakoulutusalue ja sen seurauksena vuonna 2005 voimaan tuleva uusi tutkintorakenne. Koko tätä murrosta voi valtio-opin kannalta hyvin verrata valtiotieteellisen tiedekunnan perustamiseen vuonna 1945.

Yleisen valtio-opin 80-vuotinen historia Helsingin yliopistossa osoittaa, että oppiaineen kehitys on riippuvainen monesta erilaisesta tekijästä. Ulkoiset tekijät (valtion korkeakoulupolitiikka, yliopiston ja tiedekunnan päätökset) ja sisäiset tekijät (laitoksen sisäinen suunnittelu, tutkimuksen ja opetuksen muuttuvat painopisteet) ovat kytkeytyneet toisiinsa monimutkaisella tavalla. Laitoksen kehityksen kannalta on kuitenkin ollut tärkeää, että laitos on aina pyrkinyt vastaamaan uusiin haasteisiin ja aktiivisesti kehittämään omaa toimintaansa.

Lue lisää

Anckar, Dag (1977). Political Science in Finland 1960-1975: From Behavioralism to Policy Analysis. Scandinavian Political Studies. Volume 12/1977.

Heiskanen, Ilkka (1983). Epilogi: Yhteiskuntatieteet, käytännön yhteiskuntateoria ja maamme älyllinen ilmasto, teoksessa Jaakko Nousiainen ja Dag Anckar (toim.): Valtio ja yhteiskunta. Tutkielmia suomalaisen valtiollisen ajattelun ja valtio-opin historiasta. WSOY: Juva.

Nousiainen, Jaakko (1983). Valtio-opillisen tutkimuksen behavioraalinen murros, teoksessa Jaakko Nousiainen ja Dag Anckar (toim.): Valtio ja yhteiskunta. Tutkielmia suomalaisen valtiollisen ajattelun ja valtio-opin historiasta. WSOY: Juva.

Paakkunainen, Kari (1985). Demokratia, tiede, kansanvalistus. Valtiotieteellisen yhdistyksen intellektuaalihistoriaa 1935-1985. Valtiotieteellinen yhdistys: Jyväskylä.

Palonen, Kari (1983). Yleisen valtio-opin perustaminen Helsingin yliopistoon, teoksessa Jaakko Nousiainen ja Dag Anckar (toim.): Valtio ja yhteiskunta. Tutkielmia suomalaisen valtiollisen ajattelun ja valtio-opin historiasta. WSOY: Juva.

Pesonen, Pertti (1977). The Political Science Profession in Finland. Scandinavian Political Studies. Volume 12/1977.