Poliittisen historian erityistehtävä on jäsentää lähimenneisyyttämme historiantutkimuksen menetelmin ja kehittää metodisia välineitä nyky-yhteiskunnan ja -maailman ymmärtämiseksi. Opetuksen ja tutkimuksen tavoitteena on tarjota tieteellisesti perusteltu kokonaiskuva oman aikamme poliittisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden taustoista, synnystä ja kehityksestä. Oppiaine tunnetaan muissa kielissä esimerkiksi nimillä contemporary history, histoire contemporaine, Zeitgeschichte ja samtidshistoria.
Poliittisen historian kiinnostuksen kohteet ulottuvat perinteistä valtiokeskeistä historiaa laajemmalle: kansalaisyhteiskunta, media, erilaiset järjestäytyneet tai järjestäytymättömät poliittiset voimat, yhteiskunnan taloudellisten ja sosiaalisten rakenteiden ja instituutioiden vuorovaikutus poliittisen järjestelmän kanssa ovat nykyisin tärkeä osa poliittista historiaa. Kansainvälisten suhteiden historia on laajentunut perinteisen ulkopolitiikan ja diplomatian historian tutkimuksesta kansainvälisen järjestelmän muutoksen ja toimintaperiaatteiden analysointiin, kuten esimerkiksi globalisaation aiheuttamiin muutoksiin poliittisessa toiminnassa ja integraation vaikutuksiin valtioiden asemaan.
Usein poliittisen historian tutkimus liikkuu niin tuoreessa lähimenneisyydessä, että sillä on elävä poliittinen yhteys nykypäivään. Kriittisen tutkimuksen kohteeksi otetaan vaikuttajia, ilmiöitä ja arvoja, joista vielä elävillä aikalaisilla on oma usein tunteen värittämä vakaumuksensa. Poliittisessa historiassa kiinnitetäänkin erityistä huomiota siihen, että merkitysten antaminen menneisyyden tapahtumille on jatkuvasti elävä, tämän päivän näkökulmiin liittyvä prosessi, jossa itsessään on myös poliittisia ulottuvuuksia. Tutkiessaan "historiapolitiikkaa" tai "historian julkista käyttöä" polittinen historian tutkii sitä, miten menneisyyttä koskevat käsitykset vaikuttavat nyky-yhteiskunnassa – miten historia on läsnä ja miten sillä ohjataan ja oikeutetaan tulevaisuuteen suuntautuvaa toimintaa.